VAHVEMPINA JEESUKSESSA

David Wilkerson (1931-2011)

Kun Jumalan lapset kulkevat päivittäisissä rutiineissaan eteenpäin vaelluksessa Jeesuksen kanssa, heidät saattaa yhtäkkiä kohdata myrsky. Vaikeuksien aaltoja tulee heitä kohti joka puolelta. Psalmissa 107:23-26, luemme niistä, jotka ”lähtivät laivoilla merelle” ja joutuivat myrskytuulien heiteltäviksi. Tässä kertomuksessa merimiehet olivat niin peloissaan, että ”heidän sielunsa menehtyi tuskasta” (jae 26).

No, nämä miehethän olivat myrskyn yllättäessä tekemässä juuri sitä, mitä heidän kuuluikin. Huomatkaamme, että Jumala itse nosti myrskyn: ”Hän sanoi sanansa ja nosti myrskytuulen” (jae 25). Jumala vei merimiehet siihen paikkaan ja nosti aallokon. Kaikki oli hänen tekoaan!

Kristityillä on tapana syyttää paholaista tai jotakin erityistä syntiä vaikeuksistaan. Tosi asiassa heidän on vaikea tajuta, että Jumala on tuonut heidät tuohon taistelun paikkaan. Uskomme saa kuitenkin paljon vahvistusta, kun ymmärrämme, että kaikki elämämme koetuksetkin ovat Jumalan suunnittelemia. Hän pääsee päämääräänsä niiden kautta. ”Rakkaani, älkää oudoksuko sitä hellettä, jossa olette ja joka on teille koetukseksi, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa, vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita” (1 Piet. 4:12 – 13).

Jumalaa ei yllätä sinun koettelemuksesi. Itse asiassa se tapahtuu, koska hän tahtoo tuottaa jotakin sydämessäsi. Hän haluaa näyttää sinulle kirkkautensa.

Milloin myrsky pysäytti merimiehet psalmissa 107? Milloin Jumala saattoi heidät toivottuun satamaan? Psalminkirjoittajan mukaan se tapahtui, kun he luopuivat kaikesta inhimillisestä toivosta ja huusivat Herraa avukseen.

Hän tahtoo sinun selviävän koettelemuksistasi vahvempana luonteeltasi, uskossasi ja Jeesuksessa. Koska hän rakastaa sinua!