Kun apostoli Paavali kirjoitti Korinton seurakunnalle, hän olettaa, että heidän intonsa Jumalan puoleen oli vähentynyt. Jotakin heidän intohimostaan on siirtymässä pois keskustasta, ja kohde ei ole enää selvä, niinpä hän lähettää heille ankarasävyisen kehotuskirjeen.
”Te olette jo ravitut, teistä on tullut jo rikkaita, ilman meitä teistä on tullut kuninkaita! Kunpa teistä olisikin tullut kuninkaita, niin että mekin pääsisimme kuninkaiksi teidän kanssanne… me olemme houkkia Kristuksen tähden, mutta te älykkäitä Kristuksessa, me olemme heikkoja, mutta te väkeviä; te kunnioitettuja, mutta me halveksittuja. Vielä tänäkin hetkenä me kärsimme sekä nälkää että janoa, olemme alasti, meitä piestään, ja me kuljemme kodittomina, me näemme vaivaa tehden työtä omin käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme; meitä vainotaan, mutta me kestämme; meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti. En kirjoita tätä häväistäkseni teitä, vaan niin kuin rakkaita lapsiani neuvoen” (1 Kor.4:8, 10 -14).
Oppineet kertovat meille, että Korinton seurakunta oli ehkä kaikkein rikkain Uuden Testamentin seurakunnista. Heidän sijaintinsa antoi heille monia mahdollisuuksia suureen varallisuuteen laivateollisuudesta. Paavali osoittaa heille, että heillä on ehkä liikaakin halua olla ympäröivän yhteiskunnan kaltaisia. Kun heillä oli menossa näitä suuria asioita, heiltä kuitenkin puuttui jotakin. Kaikesta ulkonaisesta menestyksestä huolimatta heidän sisimmässään oli jotakin pois kohdaltaan.
Mitä tässä seurakunnassa oikein tapahtui? Paavali ei moittinut heitä vauraudesta tai siitä, että he olivat olevinaan jotakin ylivertaista. Ei! Hän osoitti sitä, että heidän keskipisteensä oli hukassa. He yrittivät täyttää sydämensä haluja tämän maailman asioilla sen sijaan, että olisivat ensin etsineet Jumalaa. Toisin sanoen he etsivät rakkautta mahdollisimman vääristä paikoista. Sen tähden heidän elämästään puuttui hänen valtakuntansa kosketus. Samoin tänään. Meidän tulee olla varovaisia, ettemme joudu harhaan kaikenlaisien muiden haasteiden perään, jotka ottavat meiltä Jeesuksen selvän näyn.