TUHOON TUOMITUT ASIAT

Gary Wilkerson

Herra varoitti Israelia ottamasta sotasaalista viholliselta, jonka he olivat lyöneet. Miksi tuli tämä kielto? Siksi, etteivät he luottaisi ihmisen voimaan tai yrittäisi voittaa vihollisiaan aineellisen hyödyn vuoksi. Jumalan tahtoi, että heidän silmänsä olivat kohdistetut ylhäällä oleviin, ei ”tuhoon tuomittuihin”(aineellisiin tavaroihin, jotka kuihtuisivat kuin ruoho, ks. Joos.6:18).

Yksi mies, Aakan, päätti ottaa jotakin itselleen. “Kun minä näin saaliin joukossa kauniin sinearilaisen vaipan, kaksisataa sekeliä hopeata ja kultalevyn, viidenkymmenen sekelin painoisen, niin minussa syttyi niihin himo, ja minä otin ne; ne ovat kätkettyinä maahan keskelle minun telttaani, hopea alimpana"(Joos.7:21). Se ei ollut paljon, oikeastaan vain kaunis vaate ja kourallinen hopeata ja kultaa. Silti aina juuri yksi pieni asia on se, johon Jumala painaa peukalonsa. Miksi? Siksi, että Hän tietää yhden asian voivan estää Hänen koko suunnitelmansa toteutumisen meidän elämässämme.

Onko sinulla jotakin, josta olet ollut välinpitämätön, yksi asia, joka voisi estää Jumalan parhaan sinua varten? Monelle meistä se voisi olla jotakin järkevää. Ehkä halu pitää kiinni säästöistä, joita Herra tahtoo meidän antavan pois, tai kiinni pitäminen vaativasta urasta, joka ottaa meidät pois perheemme luota. Niin kuin Aakan, me voimme tarttua johonkin ”merkityksettömään” miettimättä, mitä se tekee sydämellemme. Jumala sanoo meille: ”Niin, ota pois se, mikä ei kuulu tähän. Käy toimimaan, koska juuri se pieni salainen asia voi estää vertaansa vailla olevan voiton, jonka tahdon antaa sinulle!”

Jumalamme haluaa tehdä valtavia tekoja meidän kauttamme. Hän tahtoo ilmaista rakkautensa maailmalle meidän kauttamme. Niin, jos pidämme kiinni siitä yhdestä, joka tulee Hänen asiansa toteutuksen tielle, jokin itsepäisyys, jokin kieltäytyminen luottamasta Häneen kaikessa, Hän kyllä osoittaa sen meille.

Mitä Herra osoittaa sinun elämässäsi? Pitäisikö sinun luopua jostakin pienestä? Ehkä sinun pitäisi tehdä jotakin, jonka olet laiminlyönyt? Älä jätä vastaamatta pian Pyhän Hengen uskolliseen ääneen.