TUHOISA SYNTI

Claude Houde

“Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen”(Hebr.11:6), Uskon syvästi, että epäusko on nykyajan kristittyjen tuhoisin synti. Epäusko leikkaa meiltä hengellisesti kurkun ja sokeuttaa meidät. Se nukuttaa meidät ja sitoo vähä vähältä, vääjäämättä, vuosi vuoden perään kunnes hyväksymme sen, mitä ei voi hyväksyä.

Jumalan valtakunta maailman laajuisena kokee parhaillaan koko ihmiskunnan historian suurinta hengellistä herätystä. Kuitenkaan samaan aikaan enemmän kuin 90 % evakelikaalisista kirkoista kaikkialla Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa ei näytä kasvavan merkittävästi. Ne itse asiassa pienenevät verrattuna menneisiin herätyksiin tai pitävät epätoivoisesti kiinni viimeisimmistä muotilupauksista, että jotakin henkeäsalpaavaa ja heti läpilyövää on tulossa tuntemattomassa tulevaisuudessa.

Koeta ymmärtää minua. Olen syvästi kiitollinen siitä, mitä Jumala teki eilen samoin kuin siitä, mitä Hän tekee juuri nyt kaikkialla maailmassa. Ylistän Häntä siitä. Mutta olen tässä – tänään!  Minun tulee tehdä parannusta (sehän itse asiassa merkitsee täyskäännöksen tekemistä) epäuskostani ja penseydestäni uskossani, joka on saanut minut sietämään, mitä ei voi sietää.

Epäusko on suunnattoman paljon vakavampaa ja tuhoavampaa kuin voimme ymmärtää ja kuvitella. Kun meitä ympäröi maailma täynnä moraalittomuutta, tapojen turmelusta, epäjumalanpalvelemista ja demonisten, uskonnollisten rituaalien suorittamista – inhottavia julmuudessaan ja täysin tyhjiä minkäänlaisesta hengellisestä elämästä tai hengellisestä merkittävyydestä – Jeesus seisoi lujana ja pysyi siinä. Hän kyllä itki epäuskoa. Epäusko suorastaan repi Hänet kappaleiksi.

Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, eikä Jumalalla ole suosikkeja. Hän on muuttumaton – alati sama, kaikkivaltias - kaikkivoipa, ehdottoman oikeudenmukainen ja täysin sitoutunut tekemään sinun kaupungissasi, seurakunnassasi, maassasi sen, mitä Hän tekee majesteettisuudessaan ja yliluonnollisuudessaan kaikkialla maailmassa juuri nyt, kun luet näitä rivejä.

Meidän ja Hänen voimansa rajoittamattoman suuruuden välillä on epäuskon kuilu. Siksi emme pysty elämään yhtään päivää rukoilematta: ”Herra, lisää meille uskoa!”.

 

Claude Houde, johtava pastori Eglise Nouvelle Vie (Uuden Elämän Seurakunnassa) Montrealissa, Kanadassa. Hänen johdossaan Uuden Elämän Seurakunta on kasvanut kourallisesta ihmisiä enempään kuin 3 500 seurakuntalaiseen siinä osassa Kanadaa, jossa on vähän protestanttisia seurakuntia.