”Ja Pietari ja Johannes menivät pyhäkköön yhdeksännellä hetkellä, rukoushetkellä. Silloin kannettiin esille miestä, joka oli ollut rampa hamasta äitinsä kohdusta… anomaan almua … Niin Pietari sanoi: ’Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy’… ja heti hänen jalkansa ja nilkkansa vahvistuivat, ja hän hypähti pystyyn, seisoi ja käveli” (Ap.t3:1-2, 6-8).
Pietari ja Johannes olivat juuri täyttyneet Pyhällä Hengellä Helluntaipäivänä ja he näkivät enemmän ihmeitä kuin koskaan ennen.
Eräänä päivänä, kun he menivät temppeliin rukoilemaan, he kohtasivat ramman miehen niin kutsutulla Kauniilla portilla. He olivat nähneet miehen monta kertaa aiemmin, mutta tällä kertaa hänen anoessaan almua he sanoivat: ”Katso meihin”. Mies luuli, että aikoivat antaa hänelle rahaa, mutta sen sijaan he käskivät hänen nousta ylös ja kävellä – Jeesuksen nimessä. Kun mies hyppäsi ylös ja alkoi kävellä, kaikki jotka näkivät sen, olivat täynnä ihmetystä ja alkoivat ylistää Jumalaa.
Mikä ihmeellinen aika alkoikaan, kun ihmiset todistivat Jumalan valtasuuruuden toimineen. He olivat ihmeissään ja kokoontuivat keskustelemaan siitä, mitä juuri olivat nähneet. Raamattu sanoo, että, joka parantui ”pysyttäytyi Pietarin ja Johanneksen seurassa” (ks.Ap.t.3:11).
Jokaisen uskovan tulisi rukoilla: ”Herra näytä minulle kirkkautesi. Minä halaan sinun ihmetekojasi., Jumala. En tyydy pieniin annoksiin. Minä haluan kirkkautesi täyteyttä elämääni ja minä tarraudun Sanaani. Isä, minä haluan sinut kokonaan”. Isä rakastaa sitä sydäntä, joka etsii häntä ja kun hän tekee ihmetekoja sinussa, tarraudu häneen koko sydämestäsi.