TÄYDELLISEN LEVON PAIKKA

David Wilkerson

Kristuksessa on paikka, jossa ei ole mitään pelkoa tulevaisuudesta. Tuossa paikassa ei ole äkillistä uhkaavaa vaaraa, vaikeuksien, työttömyyden pelkoa. Siellä ei tarvitse pelätä ihmisiä, lankeamista, sielun menetystä. Tuo paikka on täydellistä luottamusta Jumalan uskollisuuteen. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja nimittää sitä täydellisen levon paikaksi.

Sellaista täydellistä paikkaa tarjottiin Israelille. Kansan epäusko ja epäily estivät heidän pääsynsä Jumalan lepoon: ”Ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden”(Hebr.4:6). Israelilaiset elivät jatkuvassa pelossa, odottaen aina seuraavaan kriisiä. Tuloksena oli, että he joutuivat erämaahan koetuksiin.

Jos Israel olisi päässyt tuohon lepoon, Jumalan työ kansansa keskuudessa olisi ollut loppuun suoritettu. Koska he eivät päässeet, Herra jatkaa jokaisessa sukupolvessa niiden etsimistä, jotka pääsevät siihen: ”Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva”(Hebr.4:9).

Jumala sanoo meille: ”Tämä on tarjous teille tänä päivänä päästä lepoon. Minussa on edelleen olemassa paikka, jossa ei ole enää epäuskoa eikä pelkoa. Se on paikka, jossa voit ottaa vastaan, mitä hyvänsä tulee vastaasi.” Näin Hän kehottaa: ”Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle”(Hebr.4:1).

Tänään, lukuisat Jumalan ihmiset eivät tiedä mitään tästä levosta Kristuksessa. Kun he lukevat kauheita uutisia päivälehdissä, uutisia onnettomuuksista, vaaroista, kuolemista, heidät täyttää pelko. Heidän jatkuva rukouksensa on: ”Voi, Jumala, älä ota pois ketään omaisiani. En kestäisi surua.”

Jos olet Herran levossa, sinua ei pääse haittaamaan sellainen pelko. Et sinä joudu paniikin valtaan tai murru, kun sinua kohtaa jokin ennalta odottamaton kriisi. Et sinä menetä toivoasi, syyttäen Jumalaa vaikeuksiesi aiheuttamisesta. Sielusi vain pysyy levossa, koska tiedät, että Jumalalla on hallinnassaan. kaikki sinua koskeva.