SULJETKO SILMÄSI TARVITSEVALTA

David Wilkerson (1931-2011)

Kun Herra koskettaa jotakuta ja tämä joutuu polvilleen, hänestä tulee läheinen Kristuksen kanssa. Hän tulee sisälle levon paikkaan ja alkaa palvella Kristusta uudella innolla ja suuremmalla rakkaudella.

Tämä palvelija tulee enemmän tietoiseksi tulevasta Tuomiopäivästä, kun tietää, että Jumala kysyy häneltä suuren kysymyksen: ”Kuinka toit esiin Kristusta tälle kadonneelle maailmalle?” Tämä on ainoa kriteeri, jolla meidät tuomitaan sinä päivänä. Ei väliä sillä, olemmeko olleet suljettuna Jumalan kanssa niin kuin Mooses, saaneet valtavia ilmestyksiä niin kuin Daniel, pyhitettyinä Paavalin tavoin ja saarnanneet rohkeasti niin kuin Pietari. Jokainen tuomitaan tällä yksinkertaisella periaatteella: kuinka sinun elämäsi ilmensi, kuka Jeesus on ja minkälainen hän on?

Yksi Jeesuksen viimeisistä puheista opetuslapsilleen ennen ristiinnaulitsemista on säilytettynä Matt. 25:ssä. Kristuksen sanat antoivat heille uuden rakkauden asenteen ja huolen köyhistä, ja tämä sama sanoma pani minut tekemään muutoksia elämässäni ja työssäni. Se Raamatun kohta on tämä:

”Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni” (Matt.25:34- 36).

Tietenkään ei kukaan voi pelastua vain hyvillä töillään, mutta meidät tuomitaan sen mukaan, elämmekö itsellemme ja suljemme silmämme köyhän ja avuttoman tarpeilta. Herra ei odota sinun tekevän sitä kaikkea, mutta hän odottaa sinun henkilökohtaisesti antavan itsesi auttamaan käsilläsi ainakin yhdellä osa-alueella. Kun sinulla on halu totella tätä hänen käskyään, Pyhä Henki näyttää sinulle tien.