RUKOUKSEN APULAISET

David Wilkerson (1931-2011)

Kuinka usein rukoilet toisten puolesta? Liian usein sanomme jollekulle: ”Minä rukoilen sinun puolestasi”, ja unohdamme tehdä niin. Tai rukoilemme yhden kerran ja sitten nopeasti unohdamme heidän tarpeensa.

Apostoli Paavali koki vaikeuksia, jotka kovuudessaan panivat hänet pelkäämään henkensä puolesta. ”Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin” (2 Kor.1:8), Paavali jakoi tarpeensa veljille, ja päästyään vaikeuksistaan hän antoi kunnian siitä veljiensä esirukouksille. (ks.2 Kor. 1:11).

Emme tarkkaan tiedä, mikä Paavalia vaivasi, mutta 2 Kor.7:5 antaa vihjeen: ”Sillä ei Makedoniaan tultuammekaan lihamme saanut mitään rauhaa, vaan me olimme kaikin tavoin ahdistetut: ulkoapäin taisteluja, sisältäpäin pelkoa”. Paavali oli siinä pisteessä jonkinlaisessa uupumustilassa, ehkä kärsi mielenahdistuksesta ja hän ilmeisesti tarvitsi rukoustukea.

Monet uskovat tänä päivänä kärsivät samoin. Heidän suurin palkonsa on tunnepuolella, ehkä niiden aiheuttamaa, joita he ovat rakastaneet ja auttaneet eniten. Huomattava oppitunti, jonka Paavali sai ahdistuksessaan, oli, että hänen piti kääntyä Herran puoleen.  Hän ei enää voinut luottaa omaan lihaansa, taitoihinsa ja tahdonvoimaansa. ”Itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää” (2 Kor.1:9).

Eräs ihana vanhahko mies kirjoitti minulle kertoakseen, miten Jumala oli käskenyt hänen rukoilla puolestani joka päivä. Hän kysyi, saisiko hän lisätä minut rukouslistaansa, johon kuului leskiä, köyhiä, työntekijöitä ja pelastumattomia.  Hän elää yksinkertaisesti ja rukoilee lakkaamatta. Uskon, että sellaiset, jotka rukoilevat toisten puolesta, saavat erityisen runsaan palkan taivaasta. Kun ajattelen niitä sieluja, jotka Jumala on sallinut evankelistojen korjata Taivasten valtakuntaan, ajattelen välittömästi sellaisia uskomattoman avuliaita rukouksia kuin tämän ihanan pyhän.