ROHKEUS JA LUOTTAMUS

Gary Wilkerson

”Varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka. Ja oikein onkin, että minä näin ajattelen teitä kaikkia, koska te olette minun sydämessäni, te, jotka sekä ollessani kahleissa että evankeliumia puolustaessani ja vahvistaessani olette kaikki minun kanssani armosta osalliset”(Fil.1:6-7).

Tästä näet, kuinka Paavali rakasti filippiläisiä. Suuren rakkautensa tähden häntä satutti se vaikea tilanne, jossa filippiläiset olivat parhaillaan.

Muutama vuosi sitten eräs rakas ystäväpariskunta menetti kumpikin työpaikkansa ja joutui muuttamaan pienempään asuntoon lastensa kanssa.

Siten se koski myös minuun, ja halusin heille parempaa niin kuin isä lapsilleen. Mitä tulee tehdä silloin, kun kantaa toisten kipuja? Tuolloin rukoilin ystävieni puolesta suunnilleen tähän tapaan: ”Herra, miksi? Mikä on pielessä? Herra, etkö voi auttaa heitä? Anna heille kummallekin työtä!” Myönnän, että olin kovin huolissani heidän tilanteestaan.

Vertaa tätä Paavalin rukoukseen: ”Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan, aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolest”(Fil.1:3-4).

Siinä ei ollut ahdistusta, pelkoa, stressiä eikä luottamuksen puutetta. Paavali on kiitollinen ja rukoili suurella ilolla! Mistä se johtui? Katsotaanpa, mitä Paavali kertoo jakeessa 6:

”Varmasti luottaen siihen”. Mihin?

”Siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn…” Paavali sanoo, miksi hän on varma. Siksi, että hänen ilonsa on HÄN… Jeesus! Hän antaa rohkeuden ja luottamuksen.

Luottamus tulee Kristukseen Jeesukseen uskoville, kun he voivat sanoa tämän lauseen: ”Olen varma siitä, että HÄN…”

Korostus on sanalla HÄN. HÄN on tehnyt sen. Ei tohtori. Ei taloustietäjä. Jeesus alkoi hyvän työn ja vie sen päätökseen uskollisesti!