RAKASTAVA ISÄ ETSII

David Wilkerson (1931-2011)

Sen jälkeen, kun Aatami ja Eeva olivat syöneet kiellettyä hedelmää Eedenin puutarhassa, he piiloutuivat Jumalalta, kun kuulivat hänen kulkevan paratiisissa päivän viileydessä (ks. 1 Moos.3:8). Sen jälkeen, kun Daavid oli tehnyt aviorikoksen oman armeijansa tärkeimpiin kuuluvan sotilaan vaimon kanssa, hän järjesti miehen tapettavaksi taistelussa, niin että saattoi mennä naimisiin saman vaimon kanssa. Näemme Daavidin menevän sitten itseensä… Hän kieltäytyi menemästä taisteluun ja piileksi sen sijaan palatsissaan. Hän hävisi kaikki taistelunsa ja pelkäsi Jumalan kohtaamista tunnustamattoman synnin kanssa.

Ei Daavid luullut päässeensä kuin koira veräjästä. Päinvastoin hän oli hyvin huolissaan. Syyllisyyden ajama mies, joka kirjoitti sydämensä tuskan: ”Älä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle jälleen autuutesi ilo, ja tue minua alttiuden hengellä” (Ps.51:11 – 12).

Aatamin ja Eevan ja myös Daavidin tapauksessa Jumalan runsaat siunaukset olivat olleet selviä, ja kuitenkin synti pääsi sisään. He piiloutuivat Jumalalta syyllisyyden tähden, mutta heidän rakastava Isänsä etsi heidät suuren rakkautensa tähden ja toi takaisin yhteyteensä.

Samoin, jos sinä pakenet Jumalaa tunnustamattomien syntiesi tähden, hän kyllä näkee hätäsi ja murehtii sitä. Ei hänestä ole mukavaa nähdä sinun olevan tuskissasi. Siksi hän ottaakin ensimmäisen askeleen sovittaakseen sinut sydämensä kanssa. Hän saattaa lähettää jonkun moittimaan ja kehottamaan sinua, niin kuin hän lähetti profeetta Naatanin kuningas Daavidin luokse (ks.2Sam.12:1- 15) tai hän käyttää jotakin muuta keinoa. Hänen rakkautensa ei kuitenkaan salli hänen olevan toimettomana ja antavan sinun mennä menojasi.

Jumalan laupeus käy täysin ylitse ymmärrykseni. Kun olet särkyneenä hänen edessään, hänen armonsa antaa sinulle mahdollisuuden tulla ulos varjoista ja uudistaa yhteytensä sinun kanssasi, oli synnilläsi miten kivuliaita seurauksia hyvänsä.