RAKASTAKAA TOINEN TOISTANNE

Gary Wilkerson

Jos sinun pitäisi nimetä Jeesuksen opetusten paras kohta, minkä valitsisit? Saamme jonkin verran tietoa Hänen viimeisestä illastaan opetuslastensa kanssa ennen joutumistaan ristille. Hänellä oli vain muutama tunti aikaa viettää läheisimpien ystäviensä kanssa. Niinpä Hän summasi kaiken, mitä Hän oli opettanut heille yhteen sanaan: rakkaus. ”Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut”(Joh.15:12).

Kun puhumme rakkaudesta seurakunnassa, itse asiassa, kun luemme tämän jakeen, mieleemme tulvii helliä ajatuksia. Ajattelemme ystävällisyyttä, jalomielisyyttä, olemista hyvä toisille ja tosiaankin Uusi Testamentti sanoo paljon tällaisesta rakkaudesta. Se käyttää sanontaa ”toinen toisillenne” noin viisikymmentä kertaa, käskien kohdella toinen toistamme kärsivällisyydellä, rohkaisulla, anteliaisuudella. Efesolaiskirje käyttää sanaa ”yhdessä” hyvin usein, korostaen Kristuksen suurta käskyä rakastaa seurakunnassa.

Opetuslapsilla ei varmaan ollut ongelmaa tämän käskyn kanssa. Itse asiassa he luultavasti ajattelivat olevansa aika hyviä tässä asiassa. He olivat viettäneet kolme vuotta kokoaikaisessa toiminnassa Mestarinsa kanssa oppien, miten Hänen opetuksensa pannaan käytäntöön.

Meidän puheena olevassa kohdassa Jeesus puhuu rakkaudesta toisenlaisessa asiayhteydessä.  Se käy selväksi Hänen seuraavasta lauseestaan: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä” (Joh.15:13). Tämä on vakavanlaatuista rakkautta.  Uskon opetuslasten katsoneen toisiinsa ihmetellen: ”Kuolisinko minä tämän vieressäni istuvan kaverini puolesta? Hän on joskus tosi ärsyttävä.” Ehkä he eivät rakastaneet toinen toisiaan, niin kuin luulivat.

Sanomani on, että Jeesuksen käsky rakastaa toinen toistamme ei ollut mikään kevyt asia. Se ei ole mikään romantisoitu aate, joka perustuu tunteille tai ajatuksille. Mitä Hän käskee, on rakkauden evankeliumia, voimallista, ehdotonta, uhrautuvaa rakkautta, jonka juuret ovat Kristuksen ristissä. Jeesus aikoi näyttää seuraajilleen rakkauden kaikkein voimallisimman teon, minkä kukaan koskaan voisi kokea, kun Hän meni ristille meidän syntiemme tähden. Tehdessään niin Hän näytti, kuinka tämä rakkaus on sovellettava meidän vihollisiimmekin, koska Hän antoi henkensä heidän puolestaan.