PYSY LUJANA

David Wilkerson (1931-2011)

Olemme kaikki tapaolentoja. Nousemme tavallisesti samalla aikaa, syömme saman aamiaisen, ajamme samaa reittiä työpaikallemme ja kuuntelemme ajaessamme samaa radioasemaa. Me teemme loputtomia toistoja päivittäisissä rutiineissamme. Sellaista elämä on. Vaikka se ei näytä aina samalta, siinä on kuitenkin todellista uskollisuuden ja vastuullisuuden kypsyyttä ja kasvua päivästä toiseen, vuosi vuoden jälkeen.

Samaa voitaisiin sanoa myös hengellisestä elämästämme. Sunnuntaiaamuisin menemme kirkkoon, istumme samoilla paikoilla ja laulamme samoja virsiä. Jopa rukouksemmekin voivat kuulostaa samoilta. Olemme valmiita ihmettelemään: ”Teenkö tosiaankaan mitään hyödyllistä Jumalan valtakunnassa? Olen tehnyt aina vain samaa uudelleen ja uudelleen. Ei siinä ole paljon erilaisuutta.”

Armossa kasvaminen ei merkitse sitä, että teemme enemmän tai suurempia tekoja Jumalalle. Todellinen kasvu tulee siitä, että teemme samat asiat uudelleen ja uudelleen sydän varmana siitä, että teemme kaiken hänelle. Se on kuin kirjoittamaan oppiminen ensimmäisellä luokalla. Alat oppia piirtämällä ensin silmukoita ja viivoja, sitten teet isonkokoisia kirjaimia. Jonkin ajan kuluttua kirjaimet pienenevät ja lähenevät toisiaan ja lopulta opit kirjoittamaan sanat yhteen ja muodostamaan lauseita. Vaikka olet koko ajan toistanut samoja asioita, koko aika on loppuun viemisen arvoinen.

Vaelluksessasi uskovana tarvitaan paljon armoa, että jaksaisit jatkaa, kun olet väsynyt, murtunut, masentunut tai sairas. Itse asiassa tarvitaan paljon armoa pysyäksesi lujana noina aikoina. Se on vaikeampaa kuin silloin, kun kaikki on uutta ja tuoretta ja jännittävää. On ihana tietää, että voimme luottaa Jumalan Sanaan ja tietää, että hän on kanssamme.

Rohkaisen sinua palvelemaan häntä uskollisesti ja katsomaan, kuinka Herra vie sinut uuteen rauhan, luottamuksen ja tarkoituksen paikkaan.