Nykyisen sukupolven seurakunnan suurimpia tragedioita ja Jumalan murheita on, että niin monet kristityt eivät ole oikein onnellisia. He esittävät hyvää oloaan laulaen, taputtaen käsiään, hymyillen ja ylistäen, mutta kun pääsee katsomaan pinnan alle, siellä on yksinäisyyttä ja syvää kurjuutta.
Nämä uskovat ovat palavia, sitten äkkiä kylmiä. He eivät pysty tulemaan toimeen pelon kanssa, ja ahdistus tulee heidän ylitseen kuin täryjyrä. Jollakin viikolla he ovat hyväntuulisia, seuraavalla taas alakuloisia. Monta kertaa heidän avioliittonsa seuraa samaa kaavaa. Jonakin päivänä kaikki on hyvin miehen ja vaimon välillä, seuraavana päivänä he ovat surkeita. Joskus he eivät pysty edes puhumaan keskenään. He selittävät: ”No, tällaistahan avioliiton pitäisikin olla. Et voi odottaa olevasi jatkuvasti onnellinen ja rakastava”.
Tällaiseen ylös-alas kierteeseen joutuvien uskovien tulisi ottaa vaarin Paavalin sanoista Timoteukselle. Hän rohkaisi nuorta miestä auttamaan toisia raiteilleen ”ja selviämään perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään” (2 Tim.2:26), tai niin kuin King Jamesin käännös sanoo: ”jotka paholainen on ottanut vangikseen tahtoaan toteuttamaan”. Tämä kuvaa täydellisesti monia uskovia: Koska he ovat antaneet paholaiselle täyden luvan, hän tulee sisälle ja menee ulos heidän elämässään mielin määrin. Heillä ei ole arvovaltaa pysäyttää paholaista sydämensä ovelta, ja hän saa heidät ansaansa. ”Ei sinulla ole mitään Kristuksen valtaa estää minua”, Saatana sanoo, ” sinä olet minun vankini ja teet, niin kuin minä haluan.”
Voiton puute Kristuksessa on kauheaa! Jeesus ei kuollut, jotta sinä saisit elää edelleen Saatanan vallan alla, vaikka olet antanut sydämesi Kristukselle. Varo joutumasta tähän liekaan. Päätä sen sijaan vaeltaa vakaasti Jumalan kanssa ja tartu hänen lupauksiinsa. Päätä etsiä häntä kaikella mielelläsi ja hän täyttää sydämesi todellisella, kestävällä ilolla.