PYHÄ HENKI OPETTAA MEITÄ

David Wilkerson (1931-2011)

Jos sydämesi haluaa hyväksyä toiset ihmiset, ja se vaikuttaa elämäntapaasi, uskollisuutesi on jakautunut. Yrität miellyttää aina jotakuta toista, ei Jeesusta.

Muutama vuosi kääntymisensä jälkeen apostoli Paavalin meni Jerusalemin seurakuntaan ja yritti päästä opetuslasten joukkoon. ”Mutta he kaikki pelkäsivät häntä, koska eivät uskoneet, että hän oli opetuslapsi”(Ap.t.9:26).

 Apostolit tunsivat Paavalin maineen vainoajana. Juudean seurakunnat olivat kuulleet hänestä ainoastaan: ”Meidän entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa, jota hän ennen hävitti"(Gal.1:23).

Barnabas kuitenkin auttoi apostoleja pääsemään pelkonsa yli, ja niin Paavalille avautui yhteys heidän kanssaan. Hän päätti lähteä julistamaan evankeliumia pakanoille.  Hän hyvin tarkkaan kuvasi kutsunsa selittäen, että oli saanut sen “ei ihmisiltä eikä ihmisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen kautta ja Isän Jumalan, joka on hänet kuolleista herättänyt”(Gal.1:1).

Silloin Paavali lisäsi korostaen: ”Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut …  niin minä heti alun pitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä”(Gal.1:11-12, 16).

Tämä Paavalin sana koskee meitä kaikkia, jotka haluamme saada Kristuksen mielen. ”Ei minulla ollut kirjoja, joista olisin lukenut tai lainannut ihmisten keinoja saada sitä, mikä minulla nyt on. Minä sain sanomani, tehtäväni ja voiteluni polvillani ollen.

Nämä asiat tulivat minulle, kun olin suljettuna yksin Herran kanssa, rukoilin ja paastosin. Kaiken ilmestyksen Kristuksesta olen saanut Pyhältä Hengeltä, joka asuu minussa ja johtaa elämääni.  En voi antaa trendien  tai toisten neuvojen johdatukseen.”

Paavali ei ollut ylpeä, röyhkeä saarnaaja. Hän oli tyhjentänyt itsensä kaikesta oman itsensä tavoittelusta ja antanut Pyhän Hengen tulla opettajakseen.