PAREMMAT LUPAUKSET, ELÄVÄ TOIVO

David Wilkerson (1931-2011)

Vanhan liiton aikana Jumala antoi israelilaisille lupauksen, että hän siunaisi heitä, jos he noudattaisivat kaikkea, mitä heidän piti noudattaa. Tänä päivänä, Uuden Liiton aikana meillä on ”paremmat lupaukset”.  ”Hän on myös paremman liiton välimies, liiton, joka on paremmille lupauksille perustettu” (Hebr.8:6).

Nämä ”paremmat lupaukset” tarkoittavat, että me kaikki saamme tuntea hänet. Meillä ei ole vain ylimmäistä pappia, joka menee Jumalan läsnäoloon. Ei, esirippu repeytyi kahtia, jotta me voisimme tulle Jumalan läsnäoloon!

Mieti kaikkea, mitä Herra lupasi meille:

  • Hänen lakinsa on kirjoitettu sydämiimme, hänen Pyhä Henkensä asuu meissä ja Kristus itse on kanssamme aina.
  • Sovinto Jumalan kanssa: parantuminen, armo ja anteeksisaaminen yksinkertaisen katumuksen ja uskon kautta.
  • Voima ja auktoriteetti pyytää mitä hyvänsä Jeesuksen nimessä. Voima synnin ja Saatanan yli. Ei mikään ase pysty voittamaan meitä.
  • Pääsy Isän luokse. Hän on tehnyt valtaistuimen, jonka eteen saamme juosta hädän hetkellä. Hän päästää meidät ylitsepääsemättömistä kiusauksista. Me saamme nauttia jatkuvasti Jeesuksen läsnäolosta.

Hän on luvannut meille kaiken tämän! Silti kristityt elävät edelleen peläten, epäillen, hämmentyneinä, aina huolissaan. He eivät usko häneen tai arvosta hänen kallista Sanaansa. Itse asiassa he toimivat, kuin hän ei olisi koskaan antanut sellaisia lupauksia.

On totta, että meillä on paljon vähemmän syytä epäilyyn ja pelkoon kuin esi-isillämme oli. Vihollisemme eivät ole nyt fyysisiä armeijoita. Ne ovat stressi, lihan hirvittävät kiusaukset, ruumiin ja mielen uupumus, väkivaltainen ja monimutkainen yhteiskunta, uudet ja huomaamattomat pahat asiat, joita eivät aiemmat sukupolvet joutuneet kohtaamaan. Jumala on luvannut, että missä synti on suureksi tullut, siellä meille annetaan enemmän armoa taistella kuin millekään ennen eläneelle sukupolvelle historiassa.