Jotkut uskovat rukoilevat vain silloin, kun Jumala kurittaa heitä. He tulevat synnintuntoon, voivat pahoin ja alkavat rukoilla, ja sitten he vähitellen unohtavat uudestaan rukoilla. Raamattu sanoo: ”Mutta minun kansani on unhottanut minut epälukuisina päivinä” (Jer.2:32).
Sinun tilanteessasi voi olla, ettet rukoile, siksi, ettei sinulla määrättyä rukoushetkeä. Se ei ole sitä, ettet kumarru polvillesi Herran eteen, vaan olet unohtanut hänet. Et unohda rukousta, sinä unohdat Herran. Kun muistat Herran, sinä rukoilet. Et voi ajatella häntä samalla kohdistamatta rukousta hänelle ja ylistämättä häntä. Et voi ylistää häntä etsimättä häntä etkä voi etsiä häntä rukoilematta.
Rukous tulee luonnollisesti ihmisille, jotka muistavat Herran. Kun unohdamme hänet muutamaksi päiväksi, hän tuo mieleemme hennon, rakastavan muistutuksen. Kun unohdamme hänet pidemmäksi aikaa, hän alkaa tökkiä meitä. Kun unohdamme hänet ”epälukuisiksi päiviksi”, hän kurittaa meitä henkilökohtaisessa ja myös kansamme elämässä. Kun kansakunta alkaa unohtaa Jumalan, hän tökkii sitä kansaa sillä tavalla, että se vaikuttaa paluun hänen luokseen etsimään hänen kasvojaan.
Se, mitä Jumala tahtoo, on hyvin yksinkertaista, Hän haluaa antautuneita, yksinkertaisia ylistäjiä ja esirukoilijoita, jotka etsivät hänen kasvojaan yötä päivää.
Miettikäämme, mitä Jumala tekee saadakseen ihmiset seisomaan hänen riveissään juuri tällaisina aikoina kuin nyt. Hän ei tuo tuomiota kansakunnalle, vaan nostaa esiin pienen ihmisryhmän, joita kutsutaan ”esirukoilijoiden jäännökseksi” ja loistaa kirkkauttaan heille. Hän ilmaisee sydämensä heille ja antaa heille voiman armollaan ja arvovallallaan. Sitten hän panee heidät esimerkiksi koko kansakunnalle.
Rohkaisen teitä tulemaan osaksi uskovien yhteisöä., niitä, jotka ylistävät Jumalaa, etsivät hänen kasvojaan ja tuntevat hänen sydämensä omiaan kohtaan.