“Ettemme luottaisi itseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää” (2 Kor.1:9). Apostoli Paavali kirjoitti nämä sanat, kun oli pudonnut rotkon pohjalle. Hän tarkoitti sanoa: ”Herra vei minut inhimillisen avun saavuttamattomiin. Se oli toivoton paikka, niin että vain ylösnousemusvoiman Jumala voisi pelastaa minut”.
Joskus Jumala antaa sinun ajautua aivan omien voimiesi loppuun, syvään kärsimykseen, niin, että menetät kaiken luottamuksesi omiin mahdollisuuksiisi pelastua. Se on ihmeellinen paikka, kun omat voimasi ovat lopussa. Eikö vain kuulosta ihmeellisestä? Erityisesti sellaisessa kulttuurissa, jolle on syötetty lusikalla itseriittoisuuden ajatus. Meillä on kyllä suuria määriä kirjoja, jotka käsittelevät vaikeuksia, yksinäisyyttä, surua ja kiusauksia. Mutta ne keskittyvät meidän lihaamme, kykyymme erottaa vaikeuksista oman itsemme.
Rakas lukijani, kuinka usein olet yrittänyt selviytyä kaikista huolistasi omin voimin? Ehkä sinun ylitsesi ovat pyyhkineet kiusausten tulvat, jotka ovat vallanneet sinut niin, että olet huutanut: ”Oi, Jumala, tiedät, että rakastan sinua koko sydämestäni, mutta minä olen nyt kovissa kiusauksissa. Inhoan tätä, Herra. En voi ymmärtää”.
Olen oppinut omien kiusauksieni kautta arvokkaan asian: Olen löytänyt pakotien! ”Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää”(1Kor.10:13).
Mikä se pakotie on? Se on sitä, että tulet omien voimiesi loppuun ja käännyt kokonaan Jumalan puoleen sanoen: ”En luota enää omaan itseeni. Jumala, Nyt laitan kaiken luottamukseni sinuun. Tiedän, että sinä lopetat kärsimykseni omalla ajallasi ja tavallasi”.