Mitä Jumalan kansa voi tehdä liikuttaakseen Herran sydäntä näinä vaarallisina aikoina? Onko seurakunta voimaton tekemään mitään? Pitääkö meidän vain istua ja odottaa Kristuksen paluuta vai onko meidät kutsuttu tekemään jotakin radikaalia? Kun ympärillämme oleva maailma järkkyy ja ihmiset menehtyvät pelätessään, silloin meidät kutsutaan ottamaan hengelliset aseemme ja taistelemaan vihollista vastaan. Varmaan Kristuksen seuraajilla on rooli näinä pimeinä aikoina, mutta mitä meidän pitäisi tehdä? Pitääkö meidän järjestäytyä riviin muun maailman kanssa, tarttua omaan piirakan palaseemme? Ei, ei koskaan!
Profeetta Joelin aikaan, Israelia lähestyi pimeyden päivä, jollaista ei ollut nähty ennen historiassa. Profeetta huusikin: ”Voi sitä päivää! Sillä lähellä on Herran päivä” (Joel 1:15). Joelin neuvo Israelille tuona pimeänä hetkenä oli: ”Mutta vielä nytkin, sanoo Herra, kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen.… ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö; sillä hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas” (Joel 2:12 -13).
Tämä oli Jumalan kutsu seurakunnalle: ”Älkää lannistuko tai antako peräksi toivottomuudelle. Teidän ei pidä uskoa paholaisen valheita, ettei toivoa ole”. Sen sijaan Joelin mukaan kansan rukous Herralle tulisi olla: ”Herra lopeta tämä häväistys nimessäsi. Älä anna seurakuntasi saada enää lisää pilkkaa”. Ja Herra vastasi: ”Nytkin, kun jo olette ajaneet minut pois yhteiskunnastanne ja anteeksiantamainen näyttää mahdottomalta, kun ihmiskunta on pilkannut varoituksiani ja maan peittää pelko ja kauhistus, vielä nytkin, kehotan teitä palaamaan luokseni ja näyttämään maailmalle minun laupeuteni”.
Saatana haluaa, että seurakunta ajattelee, ettei toivoa ole, mutta Jumala tulee luoksemme tämän Joelin sanan kautta: ”On toivoa ja laupeutta, nytkin. Olen sydämellinen ja hidas vihaan ja nyt on aika teidän kääntyä minun puoleeni rukouksessa”. Nyt on aika rukoilla, kuin ei koskaan ennen!