”Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme” (1 Joh.4:11). Rakkaus lähimmäistämme kohtaan, jota tässä käsitellään, ei ole vain kädenpuristus, pikainen halaus tai imartelu. Ei, tällainen rakkaus näkee toisen tarpeet ja tekee jotakin sen hyväksi. Itse asiassa, Johanneksen mukaan, jos me näemme veljemme hädässä emmekä tee mitään, Jumalan rakkaus ei ole meissä.
”Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa”(1Joh.3:18). Ilmeisesti lähimmäisen rakastaminen on Jumalan mieleen, mutta sinun on mahdotonta rakastaa lähimmäistäsi, jos et ole täysin vakuuttunut Jumalan rakkaudesta itseäsi kohtaan. Johannes kirjoittaa: ”Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä”(1Joh.4:16). Emme yksinkertaisesti voi rakastaa toisia, ennen kuin tämä totuus on saanut asuinsijan sisimmässämme: ”Huolimatta kaikesta heikkoudestani ja epäonnistumisestani, Jumala rakastaa minua”. Jos olet varma Jumalan rakkaudesta sinua kohtaan, hänen rakkautensa virtaa luonnollisesti sinusta.
Jos kannamme kaunaa veljeä tai sisarta kohtaan, meissä ei ole Jumalan rakkautta. Pikemminkin, jos eväämme anteeksiantamuksen toisilta, Jumalakin kieltää sen meiltä. Niinpä rakkaus ei ole vain puhumista. Se on tekemistä, toimimista ja elämistä.
Jos tahdot todella miellyttää Jumalaa, Herra aukaisee silmäsi ympärilläsi olevien hädälle. Itsekkäät kristityt eivät tunne tällaista lähimmäisenrakkautta. Välittämisen lahja on annettu niille, jotka etsivät ja rukoilevat sitä. Kristuksen Henki herättää sinut näkemään toisten tarpeet, vaikuttaa sinussa rukouksen: ”Veli, Sisar, anna minun auttaa. Haluan seistä vierelläsi tämän vaikean ajan.” Jumala lähettää sinulle hädässä olevan henkilön toisensa jälkeen, ei kuitenkaan taakaksi. Päinvastoin, se innostaa sinua, koska saat siten jakaa Jumalan omaa iloa!