OTA JEESUSTA KÄDESTÄ JA SEURAA HÄNTÄ

David Wilkerson (1931-2011)

Kun sinä polvistut ristin ääreen, et ensin kuule kovin hyvin sitä hiljaista pientä ääntä. Vaikka risti on ainoa ovi elämään, sinun tulee ensin kuulla kuolemasta, kuolemasta kaikille synneille.

Ristin luona sinä kohtaat oman elämäsi kriisit ja sen, mikä puuttuu niin monista seurakunnista tänä päivänä. Ristin julistaminen tuo esiin synnin, oman tahdon kriisin. Se puhuu sinulle rakastavin mutta lujin sanoin syntisi seurauksista: ”Kiellä itsesi. Syleile ristin kuolemaa. Seuraa minua”.

Parannuksen tekeminen merkitsee enemmän kuin sanoa: ”Olen väärässä”. Se merkitsee myös sanoa: ”Herra, sinä olet oikeassa!” Se on paikka, jossa voit tunnustaa: ” En voi jatkaa synnissäni ja kuitenkin olla Pyhän Hengen asuntona. Herra olet oikeassa, kun sanot, että synti tuo ylleni kuoleman. Minä tajuan, että jos jatkan siinä, se tuhoaa perheeni ja minut”.

Evankeliumin ihmeellinen totuus on, että jos suostumme kuolemaan Jeesuksen kanssa, saamme myös nousta ylös hänen kanssaan elämän uudistuksessa. Hänen ristinsä on meidän ristimme, hänen kuolemansa meidän kuolemamme ja hänen ylösnousemuksensa meidän ylösnousemuksemme. Me saamme identiteetin ja yhteyden hänessä. Se on todellinen risti kannettavaksemme. Tämän ristin niin monet ns. evankeliumin julistajat ovat poistaneet. Todellinen risti ei ole vain suloisia sanoja, jotka kuvaavat Vapahtajamme kärsimystä ja veren vuotamista Golgatalla. Ei, Ristin todellinen merkitys on, että Jeesus vuodatti verensä ja kuoli saadakseen meidän syntisairaan sielumme vapautetuksi ihanaan vapauteen. Se rikkoo kaikki synnin kahleet.

Jeesus tulee ja sanoo: ”Ota minua kädestä ja seuraa minua, kuolemaani, hautaamiseeni, ylösnousemiseeni. Katso ristiä ja syleile sitä. Tartu minun voittooni!” Kiitos Jumalalle, että sinä voit saada Jeesuksen voiton ja voiman elämääsi.