OLKAA SEN TÄHDEN MALTILLISET

David Wilkerson (1931-2011)

Et ehkä halua ajatella sitä tai edes hyväksyä, että päättäessäsi seurata Jeesusta kokosydämisesti, Saatana teki merkin sinun tuhoamisestasi. Hän aikoo antaa elämääsi tulvia kaikenlaisia vaikeuksia.

Apostoli Pietari varoittaa: ”Mutta kaiken loppu on lähellä. Sen tähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan” (1 Piet.4:7). Toisin sanoen: Tämä ei ole kevytmielisyyden aika. Sinun pitää saada raitis mieli hengellisissä asioissa, koska on kyse elämästä ja kuolemasta”.

Miksi pitää olla vakavissaan? Siksi, että lopun aika on käsillä ja vihollisemme on nostanut lämpöä. Hän vaanii meitä kuin leijona, joka piilottelee ruohikossa odottaen tilaisuutta hyökätä. Hän haluaa niellä meidät, täysin tuhota meidät uskomme tähden Kristukseen.

Monet uskovat ajattelevat, ettei meidän pitäisi edes puhu paholaisesta. Meidän olisi parempi vain jättää hänet huomiotta. Toiset taas järkeilevät pois hänen olemassaolonsa.  Liberaaliteologit, esimerkiksi väittävät, ettei pahaa, ei helvettiä eikä taivasta ole olemassa.

Mutta meidän sielujemme vihollinen on todellinen! Muutamat Raamatun henkilöt ovat hänen kaltaisiaan niin selvästi ja tehokkaasti, ettei hän aio lähteä tiehensä. Häntä nimitetään Luciferiksi, Saatanaksi, paholaiseksi, petturiksi, estäjäksi, pahaksi, viekoittelijaksi, vääräksi, syyttäjäksi, nielijäksi, tämän maailman ruhtinaaksi, pimeyden hallitsijaksi, vanhaksi käärmeeksi.

Nämä miellyttävät kuvaukset kertovat minulle, että paholainen on olemassa ja me tiedämme Raamatusta, että hänellä on käytettävissään hyvin todellinen voima. Juuri nytkin hän tekee työtään maailmassa, kansakunnissa, kaupungeissa, seurakunnissa, kodeissa ja yksilöiden elämässä. Emme uskalla olla epätietoisia hänen keinoistaan ja sotastrategiastaan.

”Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää” (1 Piet.5:8 -9).