Kaikkien tekemiemme syntien joukossa Jumala vihaa eniten epäilyä. Sekä Vanhan että Uuden Testamentin mukaan epäilymme murehduttaa Herraa eniten. Me näemme tärkeimmän esimerkin tästä vanhassa Israelissa sen jälkeen, kun Jumala pelasti kansansa faraon käsistä.
”Me olemme tehneet syntiä isäimme kanssa, me olemme pahoin tehneet ja olleet jumalattomat. Eivät meidän isämme Egyptissä painaneet mieleensä sinun ihmeitäsi, eivät muistaneet sinun monia armotekojasi, vaan niskoittelivat meren rannalla, Kaislameren rannalla” (Ps.106:6-7).
Kirjoittaja tekee tässä tunnustuksen. Synti, johon Israel lankesi, oli heidän epäilynsä, että Jumala ei voisi pelastaa heitä, vaikka hän oli tehnyt heille ihmeen Kaislameren rannalla. Näyttää käsittämättömältä, että sama kansa epäili Jumalan uskollisuutta, kun he kohtasivat vaikeuksia myöhemmin. Psalminkirjoittaja sanoo: ”Voitko uskoa sitä? Herramme oli yliluonnollisesti pelastanut meidät viholliselta, emmekä me uskoneet sitä”.
Oli aivan eri asia Israelin seistä voittoisalla puolella merta. He lauloivat ja tanssivat, kun katselivat mahtavan Egyptin armeijan vajoavan tuhoon. ”Vedet peittivät heidän ahdistajansa, ei yhtäkään niistä jäänyt jäljelle. Silloin he uskoivat hänen sanansa, veisasivat hänen ylistystään” (Ps.106:11- 12).
Israelilaiset lauloivat oikeaa laulua, mutta he lauloivat sitä väärällä puolella merta. Kuka hyvänsä voi laulaa ja iloita, kun on voiton puolella, mutta monet ovat kuin Israel, epäonnistuneet surkeasti, ennen kuin kokeneet voiton.
Jumala oli todistanut itsestään kansalleen Egyptissä monta kertaa, monin uskomattomin merkein ja ihmein. Mooses yritti todistaa heille, että Herra oli toiminut heidän hyväkseen, mutta he edelleen epäilivät Jumalaa, pitivät hänen valtavia tekoja itsestään selvyyksinä (lue 2 Mooseksen kirjan luvut 14 – 16).
Me emme koskaan rakenna uskoamme pelkkien ihmeiden varaan. Pikemminkin monta kertaa Pyhä Henki vahvistaa meidän luottamustamme Herraan koetuksiemme kautta.