Minusta Vanhan Testamentin kiinnostavin ihminen on Jaakob, petturi, toisia hyväksi käyttävä mies. Kuitenkin Jumala rakasti häntä syvästi.
Jaakob huijasi kaksoisveljensä Eesaun luopumaan esikoisoikeudestaan ja varasti hänen isänsä, Iisakin siunauksen. – jonka piti kuulua Eesaulle. Kun Eesau sai tietää, mitä Jaakob oli tehnyt, hän päätti tappaa veljensä, ja se vaikutti pitkäaikaisen sodan heidän välilleen. Siitä huolimatta Herra otti Jaakobin tämän isoisän Aabrahamin ja isän Iisakin siunauksen liittoon (ks.1 Moos.28:14). Sitten Jumala lisäsi nämä ihanat lupaukset: ”Ja katso, minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, missä ikinä kuljet, ja saatan sinut takaisin tähän maahan; sillä minä en jätä sinua, ennen kuin olen toteuttanut sen, minkä minä olen sinulle puhunut" (1 Moos. 28:15).
Jumala siis sanoi hänelle: ”En koskaan jätä sinua, Jaakob etkä koskaan voi tehdä mitään ilman, että olen siinä mukana. Minun päämääräni toteutuu sinussa kaikesta huolimatta”.
Mikä lupaus! Minun on niin vaikea löytää Jaakobista uskoa, hyvyyttä tai armoa. Kuinka on siis mahdollista, että hänestä tulisi Jumalan iankaikkisen suunnitelman liiton patriarkka? Haluaisin oikeastaan kysyä Herralta: ”Mitä näit tässä miehessä? Sinä olet pyhä ja oikeudenmukainen etkä hyväksy asioita, joita tämä mies teki. Miksi et siis kurittanut häntä sen sijaan, että siunasit häntä sen jälkeen, kun hän oli varastanut ja pettänyt?”
Jumala näki Jaakobin sydämessä jotakin, mikä sytytti hänessä suuren rakkauden ja halun siunata häntä. Me luemme: ”Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki” (Jes.57:15), ja Jumala tiesi, että Jaakobilla oli parannukseen taipuva, murtunut mieli.
Olemme kuulleet, että ihmiset katsovat ulkonäköön, mutta Jumala aina sydämeen. Hän tiesi, että Jaakobin sydämessä oli jotakin muuttumisen halua.
Sitä Jumala etsii myös meistä!