MITÄ TAPAHTUU, KUN EPÄUSKO SAA VALTAA?

David Wilkerson (1931-2011)

”Älkää paaduttako sydämiänne, niin kuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa, jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta; sen tähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: 'Aina he eksyvät sydämessään'; mutta he eivät oppineet tuntemaan minun teitäni; ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni’ "(Hebr.3:8 – 11).

Tässä syy siihen, etteivät Jumalan ihmiset päässeet hänen lepoonsa. Oliko syynä aviorikos, kateellisuus, juoppous? Ei, vaan yksinomaan epäusko. Tässä oli kansa, jolle näytettiin neljäkymmentä vuotta ihmeitä, yliluonnollisia asioita, joita Jumala teki heidän vuokseen. Itse asiassa ei mikään muu kansa maailmassa ole niin rakastettu, niin hellästi hoivattu.

He saivat ilmestyksen ilmestyksen perään Herran hyvyyttä. He kuulivat tuoretta sanaa Mooseksen, heidän profeettansa ja johtajansa saarnaamana säännöllisesti. Kuitenkaan he eivät sulattaneet sitä sanaa uskoon. Siksi se kuuleminen ei tehnyt heille yhtään hyvää. Kaikkien noiden siunauksien keskellä he eivät edelleenkään luottaneet Jumalan olevan uskollinen, ja ajan mittaan epäusko sai jalansijaa.

Rakas lukija, epäusko on sydämen kovuuden juuri. Raamattu jatkaa: ”Mutta keihin hän oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat syntiä tehneet, joiden ruumiit kaatuivat erämaahan?” (Hebr.3:17). Kansan epäusko herätti Jumalan vihan heitä kohtaan. Se kovetti heidät jatkuvaan epäuskon kierteeseen: ”Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, … ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi” (Hebr.3:12-13).

Epäusko on kaiken katkeruuden, kapinan ja penseyden juuri. Siksi Hebrealaiskirje 3 onkin osoitettu uskoville. Voit olla pelastunut, Hengellä täyttynyt ja vaellat pyhänä Jumalan edessä, ja kuitenkin sinulla voi olla epäuskoa. On niin tärkeää, että hyväksymme hänen yliluonnollisen voimansa uskossa ja sanomme luottaen: ”Tee se taas, Herra. Anna voimasi tehdä täydelliseksi minun heikkouteni”.