MILLOIN AIOT USKOA JUMALAN LUPAUKSIIN?

David Wilkerson (1931-2011)

Tunnetko uskovia, jotka jatkuvasti valittavat sitä, kuinka riittämättömiksi he itsensä kokevat? He vähättelevät itseään ja vertailevat niihin, joita itse ihailevat ajatellen: ”Minä en ole ollenkaan hänen kaltaisensa. En voi toivoakaan sellaista.”

Saatat muistaa Vanhasta Testamentista kertomuksen Israelin vakoilijoista, jotka lähetettiin tarkkailemaan Luvattua maata. He tulivat takaisin sanoen: ”Kyllä, se tosiaankin on maa, joka vuotaa maitoa ja hunajaa, mutta se on myös täynnä jättiläisiä ja muurien ympäröimiä kaupunkeja.  Emme me lähtemään näitä ihmisiä vastaan. Heihin verrattuna olemme vain heinäsirkkoja” (ks. 4 Moos.13).

No, eiväthän nämä miehet syyttäneet Jumalaa. Eivät he sanoneet: ”Ei Jumala kykene. Hän ei ole kyllin vahva”. He eivät uskaltaneet ilmaista sellaista epäuskoa, mutta sen sijaan he keskittyivät itseensä ja sanoivat: ”Olemme kuin pieniä ötököitä vihollistemme silmissä”.

Se ei ole nöyryyttä eikä se ole viatonta, harmitonta puhetta. Pikemminkin se on syytös Häntä kohtaan, joka on maailman valo. Tuo valo käskee meitä uskomaan: ”Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa” (Fil.4:13).

Et näet alenna itseäsi, kun valitat kyvyttömyyttäsi ja heikkouttasi, vaan sinä alennat Herraa. Miten? Siten, että kieltäydyt uskomasta tai vaeltamasta Hänen sanansa mukaan. Israelilaiset vakoilijat keskittyivät niin kovin omaan kyvyttömyyteensä, että he olivat valmiita heittämään pyyhkeen kehään. Miten Jumala vastasi heidän pelkoihinsa ja epäuskoonsa? Herra sanoi Moosekselle: "Kuinka kauan tämä kansa pitää minua pilkkanaan eikä usko minuun, huolimatta kaikista tunnusteoista, jotka minä olen tehnyt sen keskuudessa?” (4 Moos.14:11). Jumala syytti heitä vain yhdestä synnistä: epäuskosta.

Tänä päivänä Herra kysyy kansaltaan samaa kuin israelilaisilta: ”Koska aiotte uskoa lupauksiini? Sanoin, että minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. Sinun ei tule luottaa lihan voimaan. Minä olen Herra, iankaikkinen voima ja annan sinulle voimaan oman valtani perusteella”.