“Joonalle, Amittain pojalle, tuli tämä Herran sana: "Nouse, mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sitä vastaan; sillä heidän pahuutensa on noussut minun kasvojeni eteen". Mutta Joona nousi paetaksensa Tarsiiseen Herran kasvojen edestä ja meni alas Jaafoon ja löysi laivan, joka oli lähtevä Tarsiiseen. Ja hän suoritti laivamaksun ja astui siihen mennäkseen heidän kanssansa Tarsiiseen, pois Herran kasvojen edestä” (Joona 1:1-3).
Me tunnemme Joonan tarinan, miehen, joka yritti paeta Jumalaa, kun Herra antoi hänen tehtävän saarnata tuomiota Niiniven kaupungille. Mutta Niiniven varoittamisen sijaan Joona pakeni. Tämän kertomuksen ottaa myös Kristus esimerkiksi itsestään: ”Sillä niin kuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä” (Matt.12:40). Toisin sanoen Joonan kertomus oli yhtä tosi kuin Kristuksen oma hautaus ja ylösnouseminen.
Miksi Joonan kieltäytyi tottelemasta Jumalan selvästi ilmestynyttä sanaa ja pakeni? Selvästi Jumala oli valinnut Joonan ja antanut hänelle lahjan.
Silti hän pakeni pois Jumalan läsnäolosta, katkaisi yhteyden häneen. Kun Joona pakeni, hän kuuli Pyhän Hengen äänen soivan mielessään joka askeleella poispäin.
Joona oli saanut valtavan ilmestyksen Jumalan armosta ja laupeudesta: ”Sillä minä tiesin, että sinä olet armahtavainen ja laupias Jumala, pitkämielinen ja armosta rikas, ja että sinä kadut pahaa” (Joona 4:2). Tietenkin Jumala on kaikkea tätä Joonan kuvaamaa, mutta Raamattu puhuu myös Jumalan pyhästä, vanhurskaasta luonnosta. ”Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa” (Room.1:18).
Luulen Joonan olleen tottelematon, koska hän ajatteli: ”Herra, joka kerta, kun sinä lausut tuomion, sinut valtaa laupeus. Minä tiedän, ettet sinä tuomitse Niiniveä, koska he katuvat, niin pian kuin ehdin saarnaamaan ennustuksen ja sinä vuodatat heille armosi”. Joona ei ymmärtänyt Jumalanpelkoa, hänen pyhää, vanhurskasta mieltään.
Jokaisen uskovan tulee ottaa vaarin Jumalan pelon ilmestyksestä, niin kuin Jumala on sen näyttänyt sanassaan: ”Pelkää Herraa ja karta pahaa” (San.3:7). Jumalanpelko on elämää antavaa, niin kuin hänen laupeutensa: ”Herran pelossa on vahva varmuus” (San.14:26). Meidän vain pitää oppia panemaan ne tasapainoon.