MAAILMA KATSELEE

Nicky Cruz

Paavali sanoi kolossalaisille: ”Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side” (Kol.3:12-14).

Siinä on syy meidän elämiseemme Kristuksen kaltaisuudessa. Maailma katselee meidän elämäämme, asioita, joita puhumme ja teemme ja heijastaa nuo kuvat Jeesukseen. He näkevät hänet siinä, mitä me olemme. Mikään ei saata suurempaa häpeää Kristukselle kuin ihmiset, jotka väittävät kuuluvansa hänelle, mutta elävät vihaten ja tuomitsevina ja röyhkeinä. Ihmiset, jotka elävät synnissä ja teeskelevät seurakunnassa.

Totta on myös sen kääntöpuoli. Mikään ei tuo enemmän kunniaa Kristukselle kuin ihmiset, jotka omaksuvat rakkauden ja myötätunnon ja ystävällisyyden elämäntavan. Ihmiset, jotka näkevät toiset, niin kuin Jeesus näkee heidät, ja kohtelevat toisia samalla tavalla kuin Jeesus on kohdellut heitä. He ovat ihmisiä, jotka elävät Kristuksen kaltaisuudessa.

Sinä ja minä teemme joka päivä tuon valinnan. Olemme jo saaneet lahjaksi, että toimintamme heijastuu Jeesuksesta, mutta se, mitä me heijastamme, on meidän päätettävissämme. Valinta, jonka teemme päivittäin, hetkittäin, joka minuutti. Päätämmekö elää armosta ja hyvyydestä ja laupeudesta? Valitsemmeko anteeksiantamuksen koston sijaan? Vai elämmekö katkerina ja teeskennellen?

Päätöksemme vaikuttaa siihen, miten maailman reagoi Jumalan sanomaan toivosta ja pelastuksesta. Saamme olla varmat siitä, että maailma katselee, joten valitse viisaasti!

Nicky Cruz, kansainvälisesti tunnettu evankelista ja tuottoisa kirjailija, kääntyi Jeesuksen Kristuksen luokse väkivallan ja rikoksen elämästä kohdattuaan David Wilkersonin New Yorkissa v. 1958. Hänen dramaattinen kääntymiskertomuksensa julkaistiin ensi kerran David Wilkersonin kirjassa Risti ja Linkkuveitsi ja myöhemmin hänen omassa suosikkikirjaksi muodostuneessa Juokse poika, juokse.