Kun Jeesus vietti viimeisiä tuntejaan opetuslasten kanssa, hän sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni” (Joh.16:23). Sitten hän kertoi heille edelleen: ”Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen” (Joh.16:24).
Mikä merkillinen väite! Samassa yhteydessä Kristus varoitti seuraajiaan poismenostaan ja siitä, etteivät näkisi toinen toistaan vähään aikaan. Kuitenkin hän samanaikaisesti vakuutti, että kaikki taivaan siunaukset olisivat heille valmiina. Heidän ei tarvinnut muuta kuin pyytää hänen nimessään.
Vaikka meillä on kaikki voima ja varustus Kristuksessa, useimmat uskovat eivät ole pyytäneet tuskin mitään hänen nimessään. Kristuksen sanat opetuslapsille puhuttelevat minua: ”Tähän asti ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni”. Tämä uskoakseni murehduttaa eniten Jumalan sydäntä, enemmän kuin kaikki muut lihalliset synnit. Meidän Herramme on murheissaan yhä enenevästä uskon puutteesta hänen lupauksiinsa, yhä enenevästä epäilystä rukousvastausten suhteen ja ihmisistä, jotka aina vain vähemmän tarttuvat voimaan, joka on Kristuksessa.
Maailmassa ei ole koskaan ollut puutteenalaisempaa aikaa. Silti yhä vähemmän pyydetään Jeesuksen nimessä, ja kun päivät kuluvat, kristityt pyytävät yhä vähemmän Herralta. He pelkäävät astua esiin, usein epäuskon tähden.
On merkillistä, miten uskollisesti seurakunta viittaa Kristuksen nimeen. Me ylistämme, siunaamme ja laulamme ”ihmeitä tekevästä voimasta Herran siunatussa nimessä”. Mutta emme käytä hyväksemme voimaa, joka on hänen nimessään.
Rakas lukija, meidän tulee ottaa asemamme Kristuksessa ja tarttua Jumalan sanaan. Hänen lupauksensa ovat meidän taisteluaseitamme ja niistä tulee vahvoja käsissämme, kun tartumme niihin.