Muutamat ihmiset toivat Jeesuksen luo kerran sokean miehen parannettavaksi. Jeesus otti miestä kädestä, vei hänet erilleen ulkopuolelle kylää. Sitten hän sylki miehen silmiin. Missä hyvänsä kulttuurissa tätä olisi pidetty loukkauksena. Mutta Jeesus teki kuitenkin niin.
Sitten Jeesus kysyi mieheltä, saattoiko hän nähdä mitään, ja mies vastasi: ”Näen ihmisiä. He näyttävät kuin puilta, jotka kulkevat ympäriinsä”.
Olen varma, että mies oli innoissaan jo vähästäkin näkemisestä, mutta Jeesus halusi hänen näkevän selvästi, jotta tietäisi, mitä hän oli ollut paitsi, todistaakseen isänsä luomistyön kirkkaudesta. Niinpä hän pani kätensä miehen silmille uudestaan, ja yhtäkkiä mies saattoi nähdä selvästi. Hänen näkönsä oli korjaantunut täysin (Mark.8:22-25).
Olen nähnyt Jumalan tekevän saman niin monin tavoin omassa elämässäni. Kun ensin annoin elämäni hänelle, täytyin ihanalla tunteella, mutta näköni oli epäselvä ja sekava ja uusi. Vuosien varrella hän jatkoi minun opettamistani. Hän muovaili sydäntäni ja henkeäni, kunnes saatoin nähdä selvemmin. Aloin nähdä ihmiset edessäni yksinkertaisesti yksilöinä, ei vain epämääräisenä joukkona kulkemassa edestakaisin. Aloin nähdä heidät samalla tavalla kuin hän näkee: tuskaisina ja kadotettuina, niin kuin lauman ilman paimenta.
Jeesuksen kosketus merkitsee elämällemme juuri sitä. mutta vain jos haluamme antaa hänen koskettaa. Niin monet Kristuksen seuraajat eivät koskaan pääse siihen tilaan. Me annamme Jumalan koskettaa meitä, päästää meidät sokeudestamme, täydestä synnin pimeydestä, mutta jollakin lailla jäämme aivan tyytyväisiksi, vaikka näkökykymme on vielä keskeneräinen.
Kun annamme Jeesuksen koskettaa meitä syvemmältä. Silloin silmämme ja sydämemme pääsevät selkeään näkemiseen. Hän vie meidät pidemmälle näkyyn, jonka hän on tarkoittanut meitä varten. Tuloksena on, että näemme ihmiset hänen tavallaan.
Nicky Cruz, kansainvälisesti tunnettu evankelista ja tuottoisa kirjailija, kääntyi Jeesuksen Kristuksen luokse väkivallan ja rikoksen elämästä kohdattuaan David Wilkersonin New Yorkissa v. 1958. Hänen dramaattinen kääntymiskertomuksensa julkaistiin ensi kerran David Wilkersonin kirjassa Risti ja Linkkuveitsi ja myöhemmin hänen omassa suosikkikirjaksi muodostuneessa Juokse poika, juokse.