”Toivon Herrassa Jeesuksessa pian voivani lähettää Timoteuksen teidän tykönne, että minäkin tulisin rohkaistuksi, saatuani tietää, kuinka teidän on“(Fil.2:19).
Paavali oli vankilassa, Roomassa, ei ajattelemassa omaa mukavuuttaan tai omaa vaikeaa tilannettaan. Hänen mielessään olivat ainoastaan omiensa hengelliset ja fyysiset tarpeet. Siksi hän sanoi heille: ”Saan lohdutusta siitä, kun kuulen, että voitte hyvin, niin hengen kuin ruumiinkin puolesta. Niinpä lähetän Timoteuksen tervehtimään teitä puolestani”(Fil.2:19).
Sitten Paavali lausuu herättävän asian: ”Sillä minulla ei ole ketään samanmielistä, joka vilpittömästi huolehtisi teidän tilastanne ”(Fil.2:20). Kuinka surullista! Kun Paavali kirjoitti tätä, Rooman seurakunta kasvoi ja sai siunauksia. Selvästi Rooman seurakunnassa oli hurskaita johtajia, mutta Paavali sanoi, ettei ollut ketään, jolla olisi ollut Kristuksen mieli. Miksi asia oli näin?
”Sillä kaikki he etsivät omaansa eivätkä sitä, mikä Kristuksen Jeesuksen on”(Fil.2:21). Ilmeisesti Rooman johtajilla ei ollut palvelijan sydäntä, ei ketään, joka hylkäisi maineensa ja antaisi itsensä eläväksi uhriksi. Sen sijaan jokainen huolehti omista tarpeistaan ja tavoitteistaan. Kenelläkään ei ollut Kristuksen mieltä. Siksi Paavali ei voinut lähettää ketään Filippiin hoitamaan siellä olevaa uskovien seurakuntaa.
Kun katsomme tänään ympärillemme, näemme tapahtuvan samoja asioita monissa seurakunnissa. Pastorit ja seurakuntalaisetkin juoksevat tämän maailman asioiden: rahan, maineen, aineellisuuden ja menestyksen perässä.
Paavalin sanoja ei voi pehmentää. Jokainen etsii omaa hyväänsä. Pastorit koettavat hyötyä itse, niin että ei ole ketään, johon voisi luottaa huolehtimaan sinun tarpeistasi tai kivuistasi, paitsi Timoteus.
Ystävät, meidät on kutsuttu palvelemaan Jeesuksen Kristuksen seurakuntaa, ja niin kuin Timoteuksella, meilläkin on oltava uhrautumisen, rakkauden ja toisista huolehtimisen mieli.