Profeetta Jeremia oli mies, joka oli laittanut sydämensä etsimään Herraa ja Jumalan sana tuli hänelle. Uudelleen ja uudelleen luemme profeetasta; ”Herran sana tuli Jeremialle”.
Monet Raamatun selittäjät nimittävät Jeremiaa itkeväksi profeetaksi, ja se varmaan oli totta hänen kohdallaan. Mutta hän toi myös onnellisimman, ylistettävän evankeliumin koko Vanhassa Testamentissa. Olihan hän ennustanut Uuden Liiton tulevan kirkkauden: ”Ja minä teen heidän kanssansa iankaikkisen liiton, niin etten käänny heistä pois, vaan teen heille hyvää ” (Jer.32:40). ”Ja minä virvoitan pappien sielut lihavuuden ääressä, ja minun kansani ravitaan minun hyvyydelläni, sanoo Herra” (Jer.31:14).
Siinäpä hyvä uutinen! Uusi Liitto on täynnä armoa, anteeksiantamusta, iloa, rauhaa ja hyvyyttä. Mutta Jeremian jokaisen sanan takana oli myös syvää murtuneisuutta.
Jeremia kirjoitti: ”Voi minun rintaani, voi minun rintaani! Minä vääntelehdin tuskasta. Voi sydämeni kammioita! Sydämeni väräjää minussa; en voi vaieta, sillä minä kuulen pasuunan äänen, sotahuudon” (Jer.4:19).
Jeremia itki pyhiä kyyneleitä, jotka eivät olleet hänen omiaan. Profeetta oikeastaan kuuli Jumalan puhuvan omasta särkyneestä sydämestään. Ensin Herra varotti Jeremiaa, että tämä lähetettäisiin tuomitsemaan Israelia. Sitten hän sanoi profeetalle: ”Vuorten tähden minä puhkean itkuun ja valitukseen, erämaan laitumien tähden minä viritän itkuvirren” (Jer.9:10). Kreikan kielen sana ”lamentaatio” tässä tarkoittaa itkemistä. Jumala itse itki sitä tuomiota, joka tulisi hänen kansalleen.
Herra jakaa meille mielensä ja ajatuksensa tarkkaan. Me elämme elämän ja kuoleman aikoja juuri nyt, ja kehotan teitä panemaan sydämellenne Jumalan etsimisen kaikella ahkeruudella ja päätöksellä. Menkää sitten hänen sanaansa aina enenevällä rakkaudella ja halulla. Hän on uskollinen sanalleen ja ohjaa teitä kaikkeen siihen, mitä haluaa avata teille.