KUINKA VOISIMME SÄILYTTÄÄ ILON?

David Wilkerson (1931-2011)

”Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne" (Neh.8:10).  Siihen aikaan, kun nämä sanat lausuttiin, israelilaiset olivat juuri palanneet Babylonian pakkosiirtolaisuudesta.  Esran ja Nehemian johdolla kansa oli jälleen rakentanut Jerusalemin raunioituneet muurit. Nyt he asettivat päämääräkseen temppelin uudelleen rakentamisen ja kansan eheyttämisen.

Kansa kaipasi kuulla Jumalan lain saarnaa, ja he olivat täysin valmiita alistumaan Jumalan vallan alle. Esra, pappi ”luki sitä Vesiportin edustalla olevalla aukealla päivän koitosta puolipäivään saakka miehille ja naisille, niille, jotka voivat sitä ymmärtää, kaiken kansan kuunnellessa lain kirjan lukemista” (Neh.8:3). Kuinka ihmeellinen näkymä. Esra luki viisi kuusi tuntia eikä kukaan  edes huomannut ajan kuluvan, koska he olivat niin haltioissaan Jumalan Sanasta.

Toisinaan Esra oli liikuttunut siitä, mitä hän luki, että pysähtyi ”kiitämään Herraa, suurta Jumalaa” (ks. Neh.8:6). Herran kirkkaus tuli alas voimallisesti ja kansa kohotti kätensä ylistykseen: "Amen, amen" ja he kumarsivat ja rukoilivat Herraa, heittäytyneinä kasvoilleen maahan” (Neh.8:6).

Tämän voimakkaan saarnan tärkeä vaikutus oli murtumisen aalto kuulijoiden keskuudessa. Kun he tajusivat Herran lain, he alkoivat tehdä parannusta (6:9). Useimmat kristityt eivät koskaan yhdistä iloa parannuksen tekoon, mutta se on oikeastaan kaiken ilon lähde Jeesuksessa. Uskon, että Herra haluaa liikkua kansansa keskuudessa samalla tavalla tänäänkin. Mutta se edellyttää kansan olevan innokas kuulemaan Jumalan sanaa ja tottelemaan sitä.

Kun päätämme totella Jumalan sanaa ja annamme hänen Henkensä paljastaa ja kuolettaa kaiken synnin elämässämme, Herra itse vaikuttaa meissä ilon: ”Jumala oli suuresti ilahuttanut heitä” (Neh.12:43.) Miten voimme säilyttää ilon Herrassa? Me teemme samalla tavalla, kuin saimme ilon alussa: Ensin me rakastamme, kunnioitamme ja kaipaamme innokkaina Jumalan sanaa. Sitten me jatkuvasti vaellamme parannuksessa, Sen jälkeen me erottaudumme kaikesta maallisesta vaikutuksesta.