KATSOKAA KIRKASTETTUA KUNINGASTAMME

David Wilkerson (1931-2011)

Koko maailma näyttää järisevän juuri nyt nykyisten tapahtumien vuoksi. Melkein joka päivä heräämme asioiden uuteen kehitykseen, joka jäytää perustuksiamme. Viimeisen vuoden aikana maailma on saanut kokea ennätyksellisiä tulvia, tuhoavia tulipaloja, joka ovat pyyhkineet pois kokonaisia kaupunkeja, hurrikaaneja, maanjäristyksiä. Sen lisäksi me kohtaamme nopeaa, eittämätöntä moraalin vähentymistä yhteiskunnassamme.

Sekulaarimaailmalle varmaan näyttää siltä, että kukaan ei ole johdossa. Ei-uskovat vakuuttuvat siitä, ettei tähän ole ratkaisua, että kaikki vyöryy kaaokseen. Jumalan kansa tietää kuitenkin, ettei se ole totta. Me tiedämme, ettei ole mitään syytä pelätä, koska Raamattu muistuttaa meitä uudelleen ja uudelleen, että Herralla on kaikki tiedossaan ja hallinnassaan. Ei mitään tapahdu maailmassa hänen tietämättään ja hallitsemattaan.erralla on kaikki hallinnassaan. Ei mitään tapahtu maailmassa hänen tietämättään ja hallitsemattomasti.

Psalmin kirjoittaja sanoo: ”Sillä Herran on kuninkuus, ja hän on hallitseva pakanoita” (Ps.22:28).  Samoin profeetta Jesaja julistaa maailmalle: ”Astukaa esiin, te kansat, ja kuulkaa; te kansakunnat, tarkatkaa. Kuulkoon maa ja kaikki, mitä siinä on” (Jes.34:1).  Hän sanoo tässä: ”Kuulkaa kansat ja ottakaa korviinne. Minä tahdon kertoa teille jotakin tärkeää maailman Luojasta”.

Jesaja sanoo, että kun Jumalan viha nousee kansoja ja heidän armeijoitaan vastaan, Herra itse vapauttaa heidät heidän käsistään. ”Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa. … Kaikki kansakunnat ovat niin kuin ei mitään hänen edessään, ne ovat hänelle kuin olematon ja tyhjä… Hän istuu korkealla maanpiirin päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat” (Jes.40:15, 17, 22). 

Jesaja neuvoo Jumalan kansaa, jota maailman tapahtumat runtelevat ja huolettavat: ”Katsokaa taivaalle kirkkauden taivaisiin. Katsokaa miljoonia tähtiä, jotka hän on asettanut sinne ja muistakaa, että teidän Jumalanne loi ja nimesi ne kaikki. Etkö sinä ole hänelle kallisarvoisempi kuin ne? Älä siis pelkää”.

Kuinka voit epäillä Jumalan huolenpitoa sinusta kriisin aikoina? Hänen sanansa on täynnä lupauksia ja toivoa, joten riipu hänessä, kävi, miten kävi.