Kun vanha profeetta Elia mietti viimeistä päiväänsä maan päällä, hän kutsui palvelijansa Elisan lähtemään kanssaan vierailulle Beetelin ja Jerikon kaupunkeihin. Tällä ”opetusmatkalla” he tulivat Jordanin rannalle, jossa Elia riisui viittansa, suuren, väljästi istuvan vaatteen tai manttelin ja iski sillä vettä. Yliluonnollisesti vedet hävisivät ja he kaksi pääsivät kulkemaan yli kuivaa pitkin (ks.2 Kun.2:8).
Toisella rannalla Elia kääntyi palvelijansa puoleen ja sanoi: ”Pyydä minua tekemään hyväksesi jotakin, ennen kuin minut otetaan pois sinun tyköäsi" (2 Kun.2:9). Epäröimättä hetkeäkään nuorempi mies sanoi: "Tulkoon sinun hengestäsi kaksinkertainen osa minuun” (sama jae).
Elia näytti yllättyvän Elisan vastauksesta: "Pyyntösi on vaikea täyttää. Mutta jos näet, kuinka minut otetaan pois sinun tyköäsi, niin se täytetään; jollet, niin se jää täyttämättä” (2 Kun.2:10). Elia siis sanoi: ”Jos näet, miten Herra ottaa minut pois, toiveesi toteutuu, mutta jollet, menet kotiin pettyneenä”.
Kun he kulkivat edelleen, yhtäkkiä vaunut ilmestyivät taivaasta ja silmänräpäyksessä Elia otettiin ylös. Elisa todisti kaiken tämän ja huusi: "Isäni, isäni! Israelin sotavaunut ja ratsumiehet!" (2 Kun.2:12). Elia oli mennyt, mutta hänen viittansa putosi maahan. Elisa otti sen maasta ja heitti harteilleen. Sitten hän palasi Jordanille ja teki aivan samoin, kuin mestari oli tehnyt: hän iski vettä viitalla ja heti paikalla vedet lakkasivat virtaamasta. Hän kulki yli kuivaa maata pitkin. Niin alkoi nuoren profeetan huomattava virka.
Mitä tämä kappale kertoo meille tänään? Uskon, että Jumala tahtoo meidän tekevän suurempia tekoja jokaisessa seuraavassa sukupolvessa. Hän tahtoo tehdä ihmeitä ja antaa kansalleen enemmän Henkeään kuin millekään edeltävälle sukupolvelle. Hän tahtoo meidän valmistavan sydämemme näkemään Herran tekevän uusia asioita näinä viimeisinä päivinä.