Uskonnolliset ihmiset keskittyvät mieluummin pimeyteen kuin valkeuteen. Kuulen niin monien uskovien päästelevän suustaan katkeria sanoja: ”Kulttuurissa on vika” tai ”Syy on hallituksen” tai ”Sillä joukolla on meihin huono vaikutus”. Jos vaellat Jeesuksen tavoin, et kiroa pimeyttä, koska olet keskittynyt siihen valoon, jota itse tuot. Anna kun kerron.
Kuvittele istuvasi jumalanpalveluksessa. Yhtäkkiä valot sammuvat, ja koko paikka joutuu täydelliseen pimeyteen. Jos huoltomies sytyttää vaikka vain pienen valon huoneeseen, näkee jokainen, missä se syttyy. Ystävä, kuvaan juuri sinua täysin pimentyneessä maailmassa. Olkoon kuinka pimeä paikka hyvänsä, sinun valosi voi nähdä jokainen lähellä oleva. Sitä ei voi panna piiloon. Anna sen siksi loistaa! Sitten ei ole mitään syytä alkaa keskustella kulttuuristamme.
Tällainen tapa ei ainoastaan auta sinua ulos uskonnollisuudesta, vaan se vie sinut myös Jeesuksen rakkauteen. Se ei tapahdu koskaan jonkin uskonnollisen esityksen kautta. Johannes muistuttaa: ”Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä” (1Joh.4:19).
Jos yritämme suorittaa Jumalan työtä omin voimin, hänen rakkautensa ulkopuolella, siinä ei ole mitään voimaa. Paavali sanoo: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen”(1 Kor.13:1).
Jeesuksen rakkaus taas antaa meille tilaisuuden puhua missä hyvänsä, ja taivaallisen, ikuisen voiman siihen: ”Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista”(1 Kor.13: 8-10).