JUMALAN MIELISUOSIO JOKA AIKA

Gary Wilkerson

Onko elämässäsi ongelma, jota et ole koskaan saanut ravistettua yltäsi? Mietit: ”Löydänkö iloa uskovan elämästä? Jatkuuko tämä taistelu ikuisesti?”

Pidän sielunhoidosta. Saan siunausta, kun näen jonkun pelastuvan Kristuksen hyvän sanoman kautta nauttimaan viimeinkin elämästä.  Ei mikään ilahduta enempää kuin nähdä hengellisesti ramman ihmisen vihdoin parantuvan ja hyppivän iloissaan eteenpäin elämä täynnä uutta toivoa, iloa ja uskoa.

Se ei kuitenkaan tapahdu helposti. Kaikki vaikeudet, joita kohtaamme päivittäin, ovat vakavia, koska elämän haasteet langenneessa maailmassa eivät koskaan lopu. Milloin hyvänsä jopa kaikkein hartain uskova voi huomata värjyvänsä epäuskon partaalla.

Tunsin ennen ihanan avioparin, joiden uskoa haittasivat heidän poikansa kohtaamat vaikeudet. Kun hän oli toisella luokalla, heille kerrottiin, että hän kärsi oppimisvaikeudesta. Heitä neuvottiin siirtämään hänet pois koulusta ja kouluttamaan hänet johonkin ammattiin, jossa hän voisi ansaita elantonsa. Hyväksyessään tilanteen jollakin tasolla, heille tuli mieleen tunnustaa uskonsa. ”Emme usko, että se on Jumalan suunnitelma lastamme kohtaan”.  He pitivät pojan koulussa ja sanoivat hänelle kerran toisensa jälkeen: ”Me uskomme sinuun”, Samalla he tekivät tuntitolkulla töitä hänen kanssaan. Ahkeran ja kärsivällisen uskon kautta tästä lapsesta tuli hyvä oppilas. Hän suoritti lukion ja on nyt erään seurakunnan pastorina.

Jumala todella käyttää meidän vaikeita kausiamme valmistaakseen meitä ottamaan vastaan hänen mielisuosionsa siunauksia. Tämä on voimallinen totuus, ja huolimatta kovista tilanteista hän on meidän kanssamme kaikessa, olkoon hetki kuinka pimeä tahansa.

Voit olla varma Jumalan mielisuosiosta: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat"(1 Kor. 2:9).