Kristittyinä tiedämme että Jeesus on ainoa toivo maailmalle.
Paavali puhuu tästä toivosta kun hän kirjoittaa: “Muistakaa… että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla… vieraat lupauksen liitolle, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa. Mutta nyt… olette te… päässeet lähelle Kristuksen veressä. SILLÄ HÄN ON MEIDÄN RAUHAMME” (Ef. 2:11-14, isot kirjaimet oma korostus).
Tämä kadotukseen matkalla oleva sukupolvi on kuin ne väkijoukot Jerusalemissa joiden puolesta Jeesus itki. Kristuksen päivän ihmiset menettivät sen, mitä Jeesus oli halunnut heille antaa. He menettivät todellisen vapauden. He kadottivat rauhan, joka tulee siitä varmuudesta että on saanut kaikki syntinsä anteeksi. He menettivät Jeesuksen parantavan kosketuksen. He menettivät pakopaikan myrskyltä. He menettivät pysyvän, lohduttavan, ohjaavan Pyhän Hengen läsnäolon.
Näiden kadonneiden joukkojen puolesta Jeesus itki ja huusi: “Jos vain! Jos vain olisitte tienneet mitä halusin teidän elämällenne. Jos vain olisitte vastaanottaneet mitä tarjosin teille. Halusin suojata teidät, levittää lohdutuksen siivet yllenne. Jos vain olisitte kuunnelleet. Jos vain olisitte tienneet rakkauteni ja armoni teitä kohtaan” (Luuk.19:41-42, vapaasti tulkiten).
Kristus sanoi: “Jos vain olisit tiennyt siitä huolenpidosta jonka minun Taivaallinen Isäni oli valmistanut sinulle, olisit tullut tietämään yli ymmärryksen käyvän rauhan.” Raamatussa on sama huuto kannesta kanteen: “Jos vain!” Tänä päivänä meillä, jotka uskomme, on tämä turvapaikka, jonne kääntyä syvimmissä kamppailuissamme. Vakuuttuneina, että sama voima joka ohitti heidät jotka hylkäsivät Hänet, on vapaasti annettu meille jotka olemme ottaneet vastaan Jeesuksen tarjouksen uskon kautta.