Meidän pitää valita, elämmekö elämämme täynnä huolta ja pelkoa vai luotammeko Jumalaan. Jos antaudumme huolen valtaan yhdestä asiasta joka päivä, olemme seuraavana huolissamme kahdesta. Lyhyesti sanottuna, pelkomme tulevat kasaantuen kuin vaikeuksien aallot. Sitten, jos emme ota kiinni pelkojamme, meidän huolekas mielemme jatkaa pohjattomaan kuiluun.
Meidän yksinkertaisesti pitää vakuuttua siitä, että taivaallinen Isämme rakastaa meitä, olkoot koetuksemme miten kovia tahansa. Me saatamme kuulla pelon ääniä huolten nousevissa aalloissa, mutta Daavid todisti selvästi: ”Herra istui valtaistuimellaan, ja vedenpaisumus tuli. Herra istuu kuninkaana iankaikkisesti” (Ps.29:10).
Kun elämän tuhoavat tulvavedet tulevat, ihmiset kokevat “uskon auringonpimennyksen”. Kuulemani todistukset puhuvat usein sielun syvästä yöstä. Olen vuosien varrella vakuuttunut siitä, että jokainen Kristuksen uskollinen palvelija kohtaa sellaisen kriisin jonakin päivänä. Olen puhunut niiden kanssa, jotka kuvasivat kautta, kun kaikki näytti olevan pimeyden pilven alla ja Jumalan ääni oli vaiti. He tekivät kaikkensa kuullakseen äänen taivaasta, mutta pimeys vain jatkui.
Juuri tällaisina aikoina Raamattu sanoo, että meidän tulee tuntea ja uskoa Jumalan rakkauteen meitä kohtaan. Kun maailmamme on keikahtanut ylösalaisin, olemme mahdollisimman helppoja kohteita vihollisen hyökkäyksille. Saatana yrittää käyttää kriisiämme viemään meitä epätoivon pohjalle. Noina aikoina on tärkeätä, että me ripustaudumme tietoon Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan.
Omassa elämässäni on ollut monia koetuksia. Tämä on totuus, johon olen ollut ankkuroituneena sen kaiken läpi: Jumala rakastaa minua kaikkina aikoina, elämän jokaisen koetuksen läpi.