JEESUS ANTAA ESIMERKIN RUKOUKSEEN

Gary Wilkerson

”Ja hän meni ulos ja lähti tapansa mukaan Öljymäelle, ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä. Ja tultuaan siihen paikkaan hän sanoi heille: ’Rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen’. Ja hän vetäytyi heistä noin kivenheiton päähän, laskeutui polvilleen ja rukoili sanoen: ’Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun’. Niin hänelle ilmestyi taivaasta enkeli, joka vahvisti häntä. Ja kun hän oli suuressa tuskassa, rukoili hän yhä hartaammin. Ja hänen hikensä oli niin kuin veripisarat, jotka putosivat maahan. Ja kun hän nousi rukoilemasta ja meni opetuslastensa tykö, tapasi hän heidät murheen tähden nukkumasta. Niin hän sanoi heille: ’Miksi te nukutte? Nouskaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen’ " (Luuk.22:39- 46).

Tiedämme, että Jeesus antoi koko elämänsä rukoukselle. Samoin mekin voimme olla varmoja hänen seuraajinaan, että hänen tahtonsa on viedä jokaisen meistä samanlaiseen hartaaseen rukoukseen, kuin hänellä oli.

Luukkaan evankeliumin 22. luvun kertomus sattui juuri ennen Jeesuksen elämän viimeistä päivää. Hän olisi voinut puhua tuhansia asioita, opettaa tärkeistä paikoista tai tavata seurakunnan tulevia johtajia, mutta hän ei tehnyt niin. Sen sijaan Jeesus antoi aikansa voimansa ja energiansa rukoukseen.

Meillä on taipumus ajatella rukousta vain omien pyyntöjemme ja asioidemme liitteeksi, mutta Jeesukselle rukous oli hänen agendansa. Mikään ei vetänyt hänen sydäntänsä puoleensa niin kuin yhteys Isään, ja hän halusi opetuslastensa seuraavan hänen esimerkkiään.

Jeesus tiesi, että hänen aikansa oli lyhyt, ja halusi muotoilla rukouksen viimeisen kerran muutaman opetuslapsensa kanssa. Hän halusi näyttää heille, kuinka rukoillaan tosissaan, ei vain muodollisesti. Hän tahtoi heidän tietävän, kuinka todella etsiä Jumalan valtakuntaa, kuinka rukoilla toisten puolesta ja kuinka vaeltaa rehellisesti hänen kanssaan.

Jos olet Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi, haluat tehdä hänestä rukouksen esimerkin itsellesi.