JEESUKSEN KALLISARVOINEN VERI

David Wilkerson (1931-2011)

Epäilemättä Jeesuksen Kristuksen veri on kaikkein kallisarvoisin lahja, minkä Taivaan Isä on antanut meille. Kristityillä oli tapana laulaa veren voimasta vanhassa suosikki laulussa, joka sanoo: ”Karitsan kalliissa veressä on ihmeitä tekevä voima”. Suomessa lauletaan: ”Veressään on valtava voima, voima ihmeellinen”.

 Pelkäänpä, että me emme oikein ymmärrä Jeesuksen veren suurta merkitystä. On kyllä totta, että meidät on lunastettu synnin siteistä hänen verellään – kaikki syntimme ovat peitetyt – hänen veressään on paljon enemmän hyvyyttä ja arvoa.

Useimmat kristityt tietävät, että Jeesus vuodatti verensä meidän edestämme. Kun Kristus kohotti maljan viimeisellä ehtoollisella, hän sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan” (Luuk.22:20). Me muistamme hänen kuolemaansa joka kerta, kun vietämme ehtoollista. Raamattu tosin puhuu verestä kahdella tavalla: vuodatettuna ja pirskotettuna.

Tuttu esimerkki ”pirskotetusta verestä” on siinä, kun israelilaisia käskettiin ottamaan iisoppikimppu, kastamaan sen teurastetun karitsan vereen ja sivelemään sitä etuovensa kamaniin suojaksi kuoleman enkeliltä.  Tämä kulki sen talon ohitse, jossa ovenpielet oli sivelty verellä (ks. 2 Moos.12:22- 23).  Jos veri jätettiin astiaan, sillä ei ollut mitään merkitystä. Se piti sivellä – pirskottaa, jotta sillä oli tehoa.

 Tuossa luvussa mainittu veri on Kristuksen veren kaltainen. Se veri, joka vuosi Golgatalla, ei mennyt hukkaan – se ei pudonnut maahan ja kadonnut. Se koottiin taivaalliseen lähteeseen, valmiiksi siveltäväksi sinun sydämesi ovipieliin, ei vain anteeksiantamuksen vuoksi, vaan myös suojaksi kaikkea saatanan tuhovoimaa vastaan. Julista Jeesuksen veren voittoa omaan elämääsi ja ala ylistää häntä uudella tavalla!