Useimmille kristityille on tuttu tämä jae: ”Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä” (Hebr.4:15). Me näemme tässä, että meidän ylimmäinen pappimme tuntee kärsimyksen meidän kanssamme. Toisin sanoen Herraa koskee henkilökohtaisesti kaikki kipu, hämmennys ja epätoivo, jota me koemme. Mikään, mitä me koemme, ei ole sellaista, jota hän ei olisi kärsinyt tavalla tai toisella.
Koska meillä on niin suuri ylimmäinen pappi, meitä neuvotaan: ”Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan” (Hebr.4:16). Meille siis kerrotaan: ”Teidän Vapahtajanne kyllä tietää tarkasti, mitä te käytte läpi ja hän tietää, kuinka välittää armoaan teille”.
Olemme kuulleet useimmat teologiset määritelmät armosta: ansioton suosio, Jumalan laupeus, hänen erityisrakkautensa. Kun koetukset tulevat, meillä on valinnan varaa toiminnallemme. Jobin kirjasta näemme, kuinka Jobin vaimo katkeroitui siihen käsittämättömään tragediaan, jota he joutuivat kärsimään. Hän typerästi moitti Jumalaa ja kehotti Jobia: ”Kiroa Jumala ja kuole" (Job 2:9). Hän siis sanoi lyhyesti ilmaistuna: ”Miksi Herra toisi alas sellaisen käsittämättömän murheen vanhurskaalle perheelle?”
Vaikka tämä hurskas mies oli suuressa murheessa ja ahdistuksessa, hän vastasi: ”Katso, hän surmaa minut, en minä enää mitään toivo; tahdon vain vaellustani puolustaa häntä vastaan” (Job 13:15).
Job siis sanoi: ”Ei haittaa, vaikka nämä paiseet veisivät minut hautaan, en ikinä luovu luottamuksestani siihen, että hän tietää mitä tekee. Vaikken ymmärrä mitään tästä, tiedän, että Jumalalla on jokin iankaikkinen tarkoitus”.
Rakas lukija, sinun nykyiset kärsimyksesi tuottavat jotakin kallisarvoista elämääsi, koska sinua muovaa armon antajasi.