Monet Jumalan huoneen siunatut ihmiset ovat sokeita saamilleen siunauksille. Mikä häpeä. He eivät tajua niitä suuria asioita, joita Isä on antanut heille, ja niin he eivät nauti niistä täysin. Osasyy saattaa olla siinä, että heillä on tapana vertailla.
Saatat katsoa ympärilläsi olevaa Kristuksen ruumista ja nähdä muita uskovia, jotka ovat taitavampia ja siunatumpia. Jotkut osaavat ulkoa kokonaisia Raamatun kirjoja, kun taas toiset osaavat julistaa ja opettaa tai laulaa. Paholainen haluaa sinun vertailevan itseäsi muihin niin, että sanot: ”Voi minua raukkaa. Minulla ei ole aivokapasiteettia opetella Jumalan Sanaa ulkoa enkä varmaan osaisi tehdä puhetta. Minä en ole saanut samanlaisia lahjoja kuin veljet ja sisaret”.
Rakas lukija, Jeesus sanoo; "Sinä olet siunattu”. Hän ei sanonut: ”Siunatut ovat vahvoja, onnellisia, itseriittoisia, voimakkaita ja suuresti lahjakkaita”. Tuossa rikkaassa Sanan kohdassa, jota yleensä kutsutaan autuaaksi julistukseksi, hän mainitsee hengessä köyhät, murheelliset, nöyrät, isoavat ja janoavat vanhurskautta, laupiaat, puhdassydämiset, rauhantekijät ja ne, joita vainotaan vanhurskauden tähden (ks. Matt.5:3 - 10). Hän siis sanoi: ” Te olette siunatut, koska minun voimani lepää teidän heikkoudessanne. Koska te luotatte minuun, minä käytän teitä.”
Jumala tuntee ihmisen luonnon. Katsokaamme hetki Aabrahamia. Jumala tiesi hänen riemuitsevan, kun saisi luvatun pojan. Aabraham saattoi sanoa: ”Hän sen teki! Jumala lupasi minulle pojan ja hän piti sanansa.” Kuitenkin Jumala tiesi, että Aabraham ei olisi täysin tyydytetty, kun poika syntyisi. Hän olisi edelleen levoton, sisimmältään nälässä. Se olisi selittämätön tarve, johon ihminen ei ylettyisi koskemaan.
Eikö tapahdukin juuri näin, kun me vihdoin saamme sen, mitä olemme odottaneet niin kipeästi? Olemme autuaita, kun ymmärrämme, että vain Herra itse voi täysin tyydyttää meidän syvimmän tarpeemme.