ETSI JUMALAN JOHDATUSTA

Nicky Cruz

Olin vain kahdenkymmenen kahden vuoden vanha, kun Jumala antoi sydämeeni halun tulla evankelistaksi. Hän neuvoi minua käyttämään menneisyyttäni ja todistustani, jotta syntiset tulisivat pelastukseen. Siitä ajasta asti olen ollut uskollinen tuolle kutsulle. Joskus olen kyllästynyt kertomaan tarinaani. Olen toivonut, että Jumala käyttäisi minua johonkin muuhun tarkoitukseen. On kovaa elää muistojaan uudelleen ja taas uudelleen.

Monesti olen ajatellut: ”Mitä eroa siinä olisi, jos valitsisin toisenlaisen palveluksen? Ehkä voisin olla jonkun seurakunnan pastorina tai vetää seminaareja perheestä ja avioliitosta. Siinä voisin käyttää taitoani ja lahjojani paremmin. Tai ehkä antautuisin liike-elämän palvelukseen”.

Mutta sitten muistan saamani kutsun ja nuo ajatukset väistyvät nopeasti. Ei näissä ammateissa ole mitään vikaa. Jumala vain ei tarkoittanut niitä minun elämääni. Minä olen evankelista, Jumalan armon ja anteeksiantamuksen suurlähettiläs. Kerron ihmisille Jeesuksesta ja johdan heitä pelastukseen hänen valtaistuimensa edessä. Tämä on minun päämääräni Jumalan edessä, samoin kuin minun lahjani. Kun Jumala antoi minulle tämän kutsun, hän ei antanut minulle vain taitoa sen suorittamiseen, vaan hän laittoi sydämeeni intohimon voittaa kadotettuja. Hän antoi minulle silmät nähdä selvästi ne ihmiset, jotka tarvitsevat anteeksiantamusta. Sitten hän asetti minut polulle löytämään heidät. Koska olen yrittänyt pysyä uskollisena tuolle näylle, hän on voinut käyttää minua omaksi kunniakseen. Gloria, vaimoni on myös aina tuntenut samanlaista kutsua omassa elämässään.

Sinulla on varmaan toisenlainen kutsu ja ammatti. Jumala on varustanut jokaisen meistä erilaisilla lahjoilla ja taidoilla, mutta kaikki me olemme kutsutut saavuttamaan kadotettuja! Meidän pitää etsiä hänen johdatustaan ja näkyään ja pysyä keskittyneenä ja antautuneena sille.

Nicky Cruz, kansainvälisesti tunnettu evankelista ja tuottoisa kirjailija, kääntyi Jeesuksen Kristuksen luokse väkivallan ja rikoksen elämästä kohdattuaan David Wilkersonin New Yorkissa v. 1958. Hänen dramaattinen kääntymiskertomuksensa julkaistiin ensi kerran David Wilkersonin kirjassa Risti ja Linkkuveitsi ja myöhemmin hänen omassa suosikkikirjaksi muodostuneessa Juokse poika, juokse.