EPÄILYKSEN ÄÄNI

Gary Wilkerson

Me kaikki olemme Herran kutsumia elämämme monissa eri vaiheissa. Hän on asettanut eteemme ennaltamäärätyn suunnitelman toteutettavaksi. Lisäksi Jumala lupaa, että Hän antaa suunnitelmansa tuottaa hedelmää, jos toimimme uskossa, luottaen Häneen.

Tämä ei kuitenkaan ole helppo tie. Niin kuin jokainen Jeesuksen kanssa jonkin aikaa vaeltanut tietää, että Hänen kutsunsa seuraaminen merkitsee erilaisten vaikuksien kohtaamista, joista kaikkein tavallisin on epäilyksen ääni. Kun etsimme tietä ylittääksemme Jordanin Virran Luvattuun maahan, kuulemme kaikenlaisten äänien sanovan meille, ettei meidän pitäisi mennä siitä yli.  Ne mumisevat meille hyvin järkevään sävyyn: ”Se ei voi tapahtua. Kerronpa sinulle, miksi”.

On kolmenlaisia epäilyksen ääniä, jotka tulevat esiin jokaisen uskovan elämässä:

Ensiksi on ulkoa tuleva epäilys. Se on joku ystävä, tuttava tai perheenjäsen, joka haastaa meidän uskoamme Jumalan tottelemiseen.

Sitten on demonien aiheuttama epäilys. Tämä on paholaisen ääni, joka yrittää saada meidän luottamuksemme Jumalaan pois raiteiltaan.

Viimeiseksi tulee sisäinen epäilyksemme. Tämä on ääni meidän sisimmässämme. Se nostaa esiin kaikenlaisia syitä siihen, miksi meidän ei tarvitsisi totella Jumalaa eikä tehdä, mitä Hän käski.

Joosua kuuli kaikkia näitä kolmea ääntä, kun Jumala kehotti häntä johtamaan Israelin Jordanin yli.  Virran ylittämiseen kuuluivat kaikki Jumalan antamat lupaukset Hänen kansansa tulevasta kunniasta maan päällä. Voit olla varma, etteivät he olisi yrittäneet ylitystä, jos olisivat kuulleet epäilyksen kimakkaa ääntä sen yrittäessä saada heitä muuttamaan mieltänsä.

Jumalamme haluaa poistaa kaikki epäilyksen äänet, jotka voisivat estää meitä tottelemasta Hänen johdatustaan suurempaan kunniaan. Kun Hän pyytää meitä ottamaan uskon askeleen, Hän johdattaa meidät ”ylittämään” sellaisella uskon määrällä, jota meillä ei ollut aiemmin.

”Ei kukaan kestä sinun edessäsi kaikkena elinaikanasi. Niinkuin minä olin Mooseksen kanssa, niin minä olen sinunkin kanssasi; minä en jätä sinua enkä hylkää sinua”(Joos.1:5).