Herran kiusaaminen alkaa siitä, kun Jumala antaa elämämme kriisin voimistua. Miksi hän tekee näin? Mitä hän hakee? Heidän Herramme antaa tämän tapahtua niin, että hän voi saada poimia meistä viimeisenkin epäilyksen juuren. Hänen Henkensä tunkeutuu sydämemme jokaiseen kammioon, etsii sieltä kaikkein inhottavimmat asiat, ylpeyden, itseriittoisuuden ja kaiken muun, mikä estää hänen täyteyttään meissä.
Lyhyesti, juuri tämä on Jumalan kiusaamista. Sitä tapahtuu, kun hänen valittunsa, siunattunsa ovat koetuksen tulessa ja heidän kriisinsä kasvaa kasvamistaan, kunnes pelko valtaa heidän sydämensä ja he rukoilevat: ”Herra, missä sinä olet? Missä on vapautukseni? Oletko sinä minun kanssani vai et?”
Johannes Kastaja kohtasi tällaisen koetuksen, joka voi johtaa Jumalan kiusaamiseen. Kun hän istui vankilassa, hän varmaan kyseli, missä Jumala oli hänen tilanteessaan. Hänelle oli kiirinyt tieto Jeesuksen ihmeellisistä teoista: Jeesus paransi sairaita, teki ihmeitä. Nyt hän veti luokseen aiemmin Johanneksen luona parveilleet ihmiset. Johannes vain istui yksin, kuolemantuomiotaan odottaen.
Johannes oli tiennyt, että hänen tulisi vähetä ja Kristuksen kasvaa, mutta nyt hänen mieleensä juolahti: ”Vähetä, niin, mutta Kuolema? Miksi minun täytyy kuolla, jos Jeesus on tosi Jumala? Herra. tässä on liikaa kestämistä”.
Jeesuksen Johannekselle lähettämät viimeiset sanat olivat hyvin merkittävät: ”Ja autuas on se, joka ei loukkaannu minuun" (Matt.11:6). Kristus sanoi tälle hurskaalle palvelijalle: ”Älä loukkaannu minuun, Johannes. Jumalalla on suunnitelma tähän kaikkeen ja häneen kannattaa luottaa. Jos hän haluaisi minun tulevan vapauttamaan sinut, tiedät, että olisin siellä heti paikalla. Voit olla varma siitä, että, mitä vain tapahtuukin, se on hänen kirkkaudekseen ja merkitsee sinulle iankaikkista autuutta”.
Johannes kesti. Kun Herodes vihdoin antoi katkaista häneltä pään, hän meni kotiin kirkkauteen täynnä uskoa ja kunniaa.