Muutamat Raamatunopettajat väittävät meidän vaeltavan epäuskossa, jos pyydämme Jumalalta samaa asiaa kerran toisensa jälkeen. Se on harhaoppia! Jumala käskee meidän anoa, etsiä, kolkuttaa – huutaa tosissaan ja rehellisesti avukseen Herraa (ks. Matt.7:7-8). Aivan alusta asti todelliset jumalanpalvelijat ovat kääntäneet Jumalan lupaukset rukouksiksi:
- Jeesus tiesi, että hänen Isänsä oli luvannut hänelle kaiken jo ennen maailman perustamista. Silti Kristus vietti tuntikausia rukoillen, että Jumalan tahto tapahtuisi maan päällä. Hän kertoi vertauksiakin kuvaamaan kestävää rukousta, leskivaimosta, joka uudestaan ja uudestaan tuli pyytämään oikeutta tuomarilta, kunnes sai sen ”(Luuk.18: 1- 8).
- Jumala antoi Hesekielille ihmeellisiä profetioita Israelin ennalleen asettamisesta, luvaten, että kansakunnan raunioista tulisi Eedenin puutarha. Herra sanoi, että tämäkään hänen sanansa ei toteutuisi ilman rukousta: ”Vielä tätäkin annan Israelin heimon minulta anoa, että tekisin heille sen”(Hes.36:37). Toisin sanoen: ”Olen luvannut, mutta haluan sinun rukoilevan sen toteutumista. Etsi minua kaikesta sydämestäsi, kunnes näet sanani toteutuneena. Minä vapahdan, mutta ensin sinun pitää rukoilla”.
- Jumala lupasi Danielille, että seitsemänkymmenen vuoden jälkeen Israel asetettaisiin ennalleen. Kun Daniel näki määrätyn vuoden lähestyvän, hän olisi voinut odottaa Jumalaa toteuttamaan sanansa. Sen sijaan Daniel lankesi kasvoilleen ja rukoili kaksi viikkoa, ennen kuin hän näki Herran saattavan sen tapahtumaan (Dan. 9:24- 27).
Vanhassa Testamentissa Israelin ylipappi kantoi rintakilvessään kaikkien Israelin heimojen nimiä. Tämä merkitsi sitä, että kansan tarpeet olivat ylipapin sydämellä jatkuvasti hänen rukoillessaan. Mikä ihmeellinen kuva se onkaan! Se kuvastaa Kristusta kantamassa meitä sydämessään ja viemässä meidän tarpeitamme Isän eteen. Se on myös kuva jokaisesta kristitystä, pyhän papiston jäsenestä, joka kantaa toisten kuormia omalla sydämellään.