Rukouksen laiminlyömisestä seuraa pahoja asioita. Sana sanoo: ”Kuinka me voimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta”(Hebr.2:3).
Tiedän, millaista on elää kuivuneen elävän veden lähteen luona, kun kaikki elämäni siunaukset ovat ehtyneet. Noiden kausien aikana minulla on ollut hiljaisia hetkiä, muttei varsinaista intoa rukoukseen. Annan elämän huolten ryöstää aikaa Herran kanssa.
Mitä minulle tapahtuu noina aikoina? Palveleminen muuttuu itsesääliksi, ja se näyttää ennemmin taakalta kuin siunaukselta. Kurjuus kurjuuden päälle tulvii sieluuni. Taistelen yksinäisyyttä, uupumusta, epäuskoa vastaan. Minua kiusaa tunne, etten ollut saanut tarpeeksi aikaan elämässäni. Kun mietin jopa työni lopettamista, Jumalan siunaukset estyvät, suhteet happanevat ja erottamiskykyni häviää siinä määrin, että ei enää ole tuoretta ilmestystä Kristuksesta.
Kuitenkin tiesin kääntymisen kirkkauden olevan siinä, että rukoilisin Herrassa. Niin pian kuin palasin salaiseen rukouskammiooni, siunaukset alkoivat virrata jälleen. Ilo ja rauha lisääntyivät sisimmässäni, suhteet paranivat ja Jumalan Sana alkoi taas elää.
Raamattu tekee selväksi, että rukoileva Herran palvelija löytää siunauksen ja levon kaikkialla:
”Ja hän [Ussia] etsi Jumalaa, niin kauan kuin Sakarja eli, joka ymmärsi Jumalan näkyjä. Ja niin kauan kuin hän etsi Herraa, antoi Jumala hänen menestyä”(2 Aik.26:5).
”Me olemme etsineet häntä, ja hän on suonut meidän päästä rauhaan joka taholla”(2 Aik.14:7).
”Ja koko Juuda …etsi Herraa kaikella halullansa ja löysi hänet; niin Herra soi heidän päästä rauhaan joka taholla”(2 Aik.15:15).
”Vanhurskaat huutavat, ja Herra kuulee ja vapahtaa heidät kaikista heidän ahdistuksistansa. Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli”(Ps.34:17 - 18).