Pelastus tästä nykyisestä pahasta maailmasta | World Challenge

Pelastus tästä nykyisestä pahasta maailmasta

David WilkersonMarch 25, 1996

Uskon, että vanhurskaus uskon kautta on kristinuskon perustotuus. Et voi tuntea todellista lepoa ja rauhaa, ennen kuin olet vakuuttunut siitä, etteivät sinun omat vanhurskaatkaan tekosi pysty pelastamaan sinua Jumalan silmissä.

Ellet ymmärrä Kristuksen täydellistä vanhurskautta, jonka saat uskon kautta, elät raadannan hikistä elämää. Käytät päiväsi yrittämällä miellyttää Jumala jonkinlaisilla lainvanhurskauden toivottomilla yrityksillä rakentaa ja ansaita itse oma vanhurskautesi. Mutta totuus on, ettei sinulla ole ikinä esittää uurastuksesi tuloksena sellaista vanhurskautta, jota voisi tuoda Herran eteen!

Sinulle on varmaan tuttu se Jesajan jae, joka sanoo, että kaikki meidän oma vanhurskautemme on vain turhuutta Jumalan silmissä. Se ei tarkoita, että Jumala halveksisi meidän hyviä tekojamme - ei lainkaan. Jumala haluaa meidän hurskaita tekojamme, ja meidän pitäisi tehdä hyviä töitä. Mutta jos luulet, että ansaitset pelastuksesi hyvillä teoilla - että saat niiden ansiosta seistä pyhänä Jumalan edessä - silloin ne ovat täysin turhia. Ja sinä ajaudut haaksirikkoon.

Hyvät tekosi voivat tietenkin saada olosi tuntumaan hyvältä. Todennäköisesti nautit voitonhetkestä, kun pystyt vastustamaan kiusauksen. Ja varmaan on päiviä, jolloin uskot voittaneesi pinttyneen paheesi. Tunnet olevasi vanhurskas, ja että Jumala on antanut sinulle suosionsa.

Mutta seuraavana päivänä epäonnistut - lankeat takaisin syntiin - ja äkkiä kaikki ilosi on mennyttä. Luulet, että Herra on vihainen sinulle. Mietit, oletko menettänyt pelastuksesi. Ajattelet: "En ikinä pysty siihen" - ja päädyt lopulta pakoilemaan Jumalaa.

Sellainen elämä on kuin tunteiden palon ja aallonpohjan vuoristorata - ylös ja alas, kuumaa ja kylmää, syntiä ja sen tunnustamista, syntiä ja sen tunnustamista - sen mukaan, miten hyvä tai paha uskot olleesi jonain tiettynä päivänä. Se on elämää kurjuudessa - koska yrität miellyttää Jumalaa omin lihallisin keinoin.

Rakkaani, mikään lihan vanhurskaus ei koskaan kestä Jumalan edessä. Jopa parhaat meistä - moraalisimmat, jumalisimmat pyhät - ovat epäonnistuneet surkeasti ja joutuneet Jumalan kirkkauden ulkopuolelle. Kukaan meistä ei voi koskaan tulla hyväksytyksi Isän silmissä omien hyvien tekojemme ansiosta. Hän hyväksyy meidät vain, kun olemme Kristuksessa!

"Sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." (Gal. 3:28). Kun käännymme Jeesuksen puoleen pelastavassa, oman minuutemme tyhjäksi tekevässä uskossa, meistä tulee yhtä Kristuksessa. Oleminen "Kristuksessa" tarkoittaa, että Jumala laskee Jeesuksen vanhurskauden meidän hyväksemme. Kaikki meidän syntimme pyyhitään pois Hänen tekojensa ansiosta, ei meidän omiemme.

Emme myöskään ole vain yhtä Hänessä, vaan olemme samoin täydellisiä Hänessä. Ristillä meidän vanha minämme - kaikkine lihan himoineen ja haluineen, kaikkine omavanhurskauksineen, kaikkine omine ponnisteluineen - sovitettiin Jumalan silmissä. Jumala sanoi: "Ihmisen vanha minä on minun osaltani lopullisesti hävinnyt. Se on naulittu ristiin. Tästä lähtien vain yksi Ihminen voi seistä minun edessäni - täydellisen vanhurskas Ihminen - Jeesus Kristus. Ja kaikille, jotka ovat Hänessä, minä annan synnit anteeksi ja hyväksyn heidät - heidät katsotaan minun silmissäni vanhurskaiksi."

Meidät vanhurskautetaan, katsotaan kelvollisiksi Jumalan silmissä, uskomme kautta siihen työhön, jonka Jeesus suoritti ristillä. Jumala ei nimittäin hyväksy vähempää kuin täydellisen vanhurskauden. Ja on vain yksi täydellinen vanhurskaus - Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus. Vain Hän on täysin nuhteettomasti täyttänyt kaikki lain vaatimukset. Vain Hän sovitti synnin ja ansaitsi Jumalan tuomion meidän edestämme.

Kiitän Jumalaa kaikista hyvistä, puhtaista, moraalisista, uskovista ihmisistä Kristuksen ruumiissa - ihmisistä, jotka eivät petä, valehtele, juo, polta, käytä huumeita, pelaa uhkapelejä, ahmi pornoa tai juorua. Kaikkien kristittyjen tulisi elää tällä tavoin. Mutta mikään näistä ei kestä tuomiopäivänä! Me emme voi luottaa yhteenkään niistä ja kuvitella, että niiden avulla saisimme Jumalan suosion tai hyväksynnän. Mutta valitettavasti miljoonat ihmiset luulevat, että he voivat seistä kestävinä Jumalan edessä oman hyvän elämänsä ansiosta. Ei! Meidän kaikkien on käsitettävä tämä totuus: "Me voimme tulla vanhurskaiksi vain uskon kautta siihen työhön, jonka Jeesus on ristillä suorittanut!

Mutta nyt kun olen sanonut sen, haluan kuitenkin kertoa sinulle myös tarinan lopun. Ellet mene pitemmälle kuin vanhurskauttamiseen uskon kautta - jos oppisi päätyy sanomaan: "Minut on vanhurskautettu Kristuksessa uskon kautta" - silloin olet vakavassa vaarassa! Juuri tässä monet kristityt epäonnistuvat. He sanovat: "Minä olen Kristuksen vanhurskaus." Ei - emme me ole Kristuksen vanhurskaus. Me olemme saaneet Kristuksen vanhurskauden, koska se on luettu meidän hyväksemme! Meissä ei itsessämme ole vanhurskautta. Meissä ei ole mitään hyvää.

Kristuksen täydellistä vanhurskautta ei valeta tai vuodateta meihin. Pikemminkin meidät katsotaan vanhurskaiksi Jumalan silmissä Jeesuksen tähden. Kristuksen vanhurskaus on kirjattu meidän hyväksemme meidän tilillemme. Jumala tallettaa Kristuksen vanhurskauden meidän hyväksemme. Tämä vanhurskaus ei ole sellaista, joka on meissä. Ei, se on vain Kristuksessa. Mutta kun Jumala katsoo meihin, Hän näkee meidät vain Kristuksessa olevina - ja sitä kautta täydellisen vanhurskaina!

Kun apostoli Paavali saarnasi tätä sanaa vanhurskauttamisesta Kristuksen täydellisen vanhurskauden kautta, hänen väitettiin saarnaavan sallivaa elämäntyyliä. Ihmiset huomauttivat, että jos he saivat pelastuksen, anteeksiannon, hyväksynnän ja jos heidät luettiin vanhurskaiksi vain pelkästään uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, sitten he kaikki voisivat mennä ja jatkaa synnin tekemistä. Päätelmä oli: "Jumala voi silloin osoittaa minulle enemmän armoa - ja Hän kirkastuu sitäkin enemmän."

Paavali parahti: "Se on herjausta! En minä ole mitään sellaista sanonut." Myöhemmin hänen saarnaamaansa totuutta vääristivät edelleen monet, jotka käyttivät sitä tekosyynä syntisen elämän jatkamiseen. Tästä syntyi oppi, jota nimitetään antinominismiksi. Sana tarkoittaa kirjaimellisesti "lainvastaisuutta" tai "rajattomuutta". Se on oppi, jossa ei ole lain antamia rajoituksia. Antinominismin kannattajat arvostavat vapautta Kristuksessa. He sanovat: "Minulla on täysi vapaus Kristuksessa. Minulla ei ole kahleita, ei syyllisyyttä, ei tuomiota - koska Jeesus on maksanut sen kaiken minun puolestani. Hän on minut sovitukseni Jumalassa, ja siten Isä näkee vain Jeesuksen, kun Hän katsoo minuun. Minä olen turvassa, ikuisesti pelastettu - joten voin tehdä ihan niin kuin minua huvittaa!"

Eräs johtavia antinominismin opin teologeja oli eräs tohtori Crisp. Seuraavassa on muutamia kohtia hänen oppinsa ytimestä:

"Jumalan rakkaus ei ole ollenkaan riippuvainen mistään minussa, ja siksi se rakkaus ei koskaan vaihtele minun synnintekoni mukaan. Ja juuri tästä syystä Jumala pitää aina minua osana Hänen omasta Pojastaan, joka on täyttänyt kaiken vanhurskauden minun puolestani, vaikka miten tekisin syntiä, vaikkapa aviorikoksen tai murhan. Ja koska Hän on aina mielistynyt Poikaansa, niin Hän on minuunkin, sillä minä olen 'luu Hänen luustaan ja liha Hänen lihastaan'. Ei siis ole mitään rajoitusta sille, miten pitkälle voin mennä tai miten syvälle vajota, etten enää miellyttäisi Häntä; niinhän oli laita Daavidinkin, joka ei toistuvista uusista lankeemuksistaan huolimatta menettänyt asemaansa Jumalan mielen mukaisena miehenä. Voin murhata kuten hän, voin palvella Astarotia kuten Salomo, kieltää Kristuksen kuten Pietari, ryövätä kuten Onesimus, harjoittaa insestiä kuten korinttolaiset, menettämättä jumalallista suosiotani tai Jumalan valtakuntaa...

Jeesus Kristus teki minusta yhdellä ainoalla uhrillaan 'täydellisen' - ja minä olen 'pyhitetty' kaikissa synneissäni. Hänessä minä olen täydellinen kaikessa pahuudessani... Uskon, että Jumala mitätöi minun syntini, oli se sitten haureus, murha tai insesti, Hänen kunniakseen ja minun hyväkseni..."

Antinominismin oppi kuulostaa jokaisen tosi uskovan korvissa kauhistuttavalta. Mutta nykypäivän kristikunta vilisee ihmisiä, jotka elävät juuri tällaisessa "mielipuolen paratiisissa". He väittävät, että heidät on vanhurskautettu Kristuksessa. He kerskailevat olevansa ikuisesti pelastettuja. Mutta he eivät ole koskaan luopuneet synneistään. He juovat, polttavat, juhlivat harjoittavat vapaata seksiä - ja hokevat koko ajan: "Minä olen pelastettu, sillä Jeesus on minun vanhurskauteni! Usko on ratkaissut kaiken. Siksi ei ole väliä sillä, mitä minä teen." Sellaiset ihmiset ovat oman turmeluksensa orjia. He ovat yhä "maailmasta" - elävät hetken mielihalujen mukaan, tämän maailmanajan saastuttamina, synnin pettäminä ja sokaisemina.

Monet kristityt todellakin kuulevat armon julistusta - saarnoja Kristuksen täydellisestä vanhurskaudesta, joka on saatavissa uskon kautta - ja kuitenkin se antaa heille väärän turvallisuudentunteen. He jatkavat synnissään ja vakuuttavat itselleen: "Ehkei minun syntini olekaan niin paha. Ehkä Jeesus on minun vanhurskauteni siinä määrin, että Jumala sulkee synniltäni silmänsä."

Ei! Sellaiset ihmiset ovat tehneet syntiä Jumalan armosta huolimatta. Paavali sanoo, että he ovat häpäisseet armon sanoman!

Armon saarnaamisessa on se vaara, että ihmiset häpäisevät sen, kuten Paavalin kohdalla kävi - ilmoittavat vain häikäilemättömästi, että mitä enemmän he tekevät syntiä, sitä enemmän Jumalan armo ilmenee heidän keskellään. Sellainen oppi on vaarallista, koska se jättää jotain elintärkeää huomiotta - jotain evankeliumille keskeistä!

Haluaisin nyt kertoa sinulle todellisen armon sanoman ydinasian: Se ei ole sallivaa evankeliumia - vaan evankeliumia, joka opettaa pyhyyttä:

Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä. (Tiit. 2:11-13.)

Paavalin mukaan me emme vaella armossa, ennen kuin olemme päässeet eroon maailmallisesta turmeluksesta. Ellemme pyri Pyhän Hengen voiman avulla elämään jumalallista ja hurskasta elämää odottaen Herran tuloa jokaisena valveillaolomme hetkenä, silloin emme tunne Jumalan armoa.

Suurin osa kristittyjä haluaa anteeksiantoa - mutta siinä onkin kaikki. He eivät halua pelastusta tästä nykyisestä maailmasta, koska he rakastavat sitä. He ovat kiintyneitä synteihinsä eivätkä halua luopua tämän maailman huvituksista. Niinpä he takertuvat oppiin, joka sanoo: "Minä voin elää ihan niin kuin haluan - kunhan vain sanon: 'Minä uskon!'"

He eivät halua kuulla kuuliaisuudesta, katumuksesta, itsensä kieltämisestä, ristinsä ottamisesta, ikeen ottamisesta tai Kristuksen taakan kantamisesta. He haluavat mieluummin elää tässä maailmassa rajoituksetta ajatellen, että heillä on Vapahtaja, joka antaa heille loppujen lopuksi anteeksi. He haluavat yksinkertaisesti, että saavat anteeksi tuomiopäivänä - että kaikki heidän pahat tekonsa jätetään huomioonottamatta. He odottavat, että Jeesus avaa heille helmiportit, kietoo kätensä heidän ympärilleen ja ohjaa heidät kullalla kivettyä katua heille varattuun taivaalliseen kartanoon - vaikkeivät he ole koskaan pyrkineet irti tämän maailman hengestä!

Paavali kirjoittaa: "Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä." (Room 12.2.) Meidän on irrottauduttava täysin tästä maailmasta - ja mukauduttava yksin Kristukseen!

Jeesus vanhurskauttaa meidät uskon kautta yhtä tarkoitusta varten: Rohkaistakseen meitä ja antaakseen meille voimaa vastustaa paholaista, jotta kestäisimme maailmassa Jumalan Hengen voimalla. Kyllä, Jeesus kuoli meidän puolestamme, että me voisimme saada iankaikkisen elämän; se on todella ihmeellistä. Mutta Hän kuoli myös, että me voisimme nauttia pelastuksesta tästä nykyisestä pahasta maailmasta jo nyt!

"Herralta Jeesukselta Kristukselta, joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta Meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan." (Gal. 1:3,4.) "Hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee." (Tiit. 2:14.)

Satoja vuosia vanha teologinen kysymys pyörittää mieliä tänäänkin. Se on: "Mikä on Jumalan osuus meidän pelastuksessamme, ja mikä on meidän osuutemme?" On kysymys uskosta vaiko työstä.

Kalvinismiksi kutsuttu koulukunta sanoo, että Kristus on tehnyt lopullisen työn, joten mitään tekoja ei enää vaadita. Toinen leiri, arminismi, sanoo, että meidät on vanhurskautettu, jotta voisimme tehdä hyviä töitä Pyhän Hengen voiman välityksellä. Toinen leiri lainaa Galatalaiskirjettä ja ilmoittaa: "Paavali sanoo, että evankeliumi otetaan vastaan vain uskon kautta, ilman tekoja." Toinen leiri taas viittaa Jaakobin kirjeeseen ja sanoo: "Jaakob ilmoittaa, että usko ilman tekoja on kuollut. Meidän on todistettava uskostamme teoillamme."

Todellisuudessa nämä molemmat asenteet ovat oikeita. Niiden välillä ei ole ristiriitaa. Näin niissä loppujen lopuksi sanotaan:

  1. Kenenkään teot eivät vanhurskauta tai ansaitse pelastusta.
  2. Hyviin tekoihin innokkaat osoittavat, että heillä on sellaista uskoa, joka vanhurskauttaa.

Nämä molemmat ovat ihmeellisiä, elämääantavia, raamatullisia totuuksia uskon luonteesta. Mutta on totta, ettei kaikki usko tee vanhurskaaksi. Ei kaikki usko ole sellaista uskoa, joka pelastaa. Annan pienen esimerkin:

Siitä lähtien kun Times Squaren seurakunta perustettiin yhdeksän vuotta sitten, tuhannet ihmiset ovat kulkeneet käytävää alttarin ääreen, rukoilleet synnintekijän rukouksen ja sanoneet: "Herra, minä uskon. Pelasta minut!" Mutta valtaosa heistä on silti palannut paikoilleen ja koteihinsa pelastumatta. He palasivat samassa tilassa kuin olivat tulleetkin.

Monet kristityt sanovat uskovansa vanhurskauttamiseen uskon kautta. Mutta pelkkä sanominen: "Minä uskon", ei vanhurskauta heitä. Sanoohan Raamattu, että riivaajatkin uskovat ja vapisevat. Sellaiset ihmiset eivät ole tuoneet Herran eteen pelastavaa, aitoa uskoa.

Jos sinun pitäisi mennä kaduille ja kysellä ihmisiltä umpimähkään: "Uskotko, että Jeesus oli Jumalan Poika - että Hän tuli maan päälle julistamaan evankeliumia - että Hänen ristiinnaulittiin ja herätettiin kuolleista?", suuri enemmistö vastaisi: "Uskon - kyllä minä uskon kaiken sen." Mutta he eivät ole pelastettuja! Pelkästään antamalla suullisen myöntymyksen noille asioille ei pysty rakentamaan pelastavaa uskoa. Se ei ole sellaista uskoa, joka vanhurskauttaa!

Jeesuksen Kristuksen seurakunta tarvitsee epätoivoisesti selkeää puhetta uskosta. Me olemme aivan liian lipeväkielisiä puhuessamme siitä. Tarjoamme uskoa ihmisille, jotka eivät ole siihen valmiit. Esittelemme sen kuin se olisi ensimmäinen osamaksuerä uuteen autoon. Sen tekemällä alennamme uskon samanhintaiseksi kuin pussillinen perunalastuja!

Meidän länsimainen jälkiteollinen kulttuurimme on turmellut kristillisten kirkkojen uskonkäsityksen. Niin amerikkalaisille kuin eurooppalaisillekin on syötetty pahoista hengistä lähtöisin olevaa evankeliumia oman itsensä arvostamisesta, hyväksymisestä, auttamisesta. Meille on sanottu: "Usko itseesi." Siihen voidaan vielä lisätä meidän villityksemme kaikkeen "pikaiseen" - pikaruokiin, pikajuomiin, pikatietoon, mielihalujen pikatydyytykseen. Kirkot taas puolestaan tarjoavat itsetunnon ja itseluottamuksen paholaisperäistä ruokavaliota. Saarnamiehet julistavat: "Ota vain myönteinen henkinen asenne Jumalan lupauksiin. Pääset pikataivaaseen, pikapyhyyteen, pikaonneen!"

Tämä on tuottanut väliaikaista, väärää uskoa. Nykypäivän ihmiset ryntäävät Jumalan alttarille vailla todellista synnintuntoa ja vakaumusta ja sanovat: "Jeesus pelasti minut. Minä uskon!" Mutta heillä ei ole todellista uskoa. Heillä on pelkkä olettamus!

Paavali ei puhunut uskosta, ennen kuin hän oli menettänyt kaiken luottamuksensa omaan lihaansa. Hän otti kaiken, minkä tiesi - kaiken sivistyksensä, itseluottamuksensa, kykynsä, oppina ja innostuksensa - ja heitti ne sivuun kuin haisevan jätteen. Hän puhui uskosta vasta sen jälkeen, kun hän oli sanonut: "Minulla ei ole lainkaan luottamusta omaan lihaani!"

Tämä sama koskee myös meitä. Meillä ei ole pelastavaa uskoa, ennen kuin lakkaamme uskomasta johonkin tai johonkuhun muuhun, kuin että Jeesus voi pelastaa meidät. Ennen kuin kukaan kykenee todelliseen uskoon, hänen on tultava tuntemaan, miten hukassa, avuton ja äärettömän toivoton hän on.

Voit vastustella ja sanoa: "Melkein aina, kun Jeesus suoritti ihmeteon, Hän käski ihmisiä: 'Usko ainoastaan!'" Mutta Hän sanoi tämän joka kerta ihmisille, jotka olivat jo menettäneet kaiken toivonsa - jotka olivat menettäneet uskonsa kaikkeen muuhun. Tämä koskee isää, jonka pojan riivaajat heittivät tuleen. Se koskee myös Jairusta, jonka kaksitoistavuotias tytär oli kuollut. Heidän uskonsa syntyi tiedosta, ettei mistään muusta maailmassa ollut mitään hyötyä. He olivat antaneet kaiken Kristuksen käsiin, huutaneet uskossa: "Jeesus, Sinä olet minun ainut toivoni. Ellet sinä tee sitä, siitä ei tule mitään!"

Pelastava, vanhurskauttava usko käsittää kuitenkin enemmän kuin luopumisen luottamisesta lihaan. Se sisältää koko elämän luovuttamisen Kristukselle kokosydämisesti. Se käsittää katumuksen, joka sanoo: "Jeesus, minulla ei ole mitään tarjottavaa Sinulle. Minä en ole mitään eikä minulla ole mitään. Tulin antamaan kaiken Sinun Herruuteesi!"

Roomalaiskirjeen 10:9 Paavali luonnehtii pelastavaa uskoa sydämen uskoksi ja suun tunnustukseksi. Hän sanoo, että usko on enemmän kuin pelkkää henkistä myöntymystä. Se on pikemminkin koko elämän antamista Hänelle - kokosydämisesti!

Ap.t. 8:37 (puuttuu suomal. käännöksestä) Filippus sanoi hoviherralle: "Jos uskot koko sydämestäsi..." Hoviherra vastasi: "... minä uskon..." - ja hän pelastui! Tämä ei ollut pelkkä yksinkertainen hoviherran henkinen "kyllä" Jeesukselle. Se oli täydellistä omasta tahdosta luopumista - koko elämän ja tulevaisuuden antamista Herran käsiin. Hän uskoi koko sydämestään!

Vastaavasti Simon noitakin uskoi Pietarin saarnaa. Mutta hänellä oli vain tilapäistä uskoa, koska hänen sydämensä ei ollut siinä mukana. Raamattu kertoo, että hän takertui yhä katkeruuteen (ks. Ap.t.8). Jeesuksen aikana tosiaan monet ihmiset uskoivat tilapäisesti Kristuksen nimeen. Mutta Jeesus ei voinut uskoa itseään heille, koska Hän tiesi, etteivät heidän sydämensä olleet sitoutuneet Häneen (ks. Joh. 2:23,24.)

Kysyt siis, kuka on todella vanhurskautettu uskon kautta? Kenelle Kristuksen täydellinen vanhurskaus on kirjattu hyväksi? Ketä pidetään pyhänä Jumalan edessä? Sellaista ihmistä, joka on tullut kaiken inhimillisen avun päähän - joka tietää olevansa eksyksissä ja avuton. Tämä henkilö on yrittänyt kaiken ja epäonnistunut. Ja nyt hän on uskonut koko elämänsä Herran käsiin - koko sydämestään, mielestään, sielustaan ja voimastaan. Hän huutaa: "Herra, minä olen sinun - ota minut kokonaan! Haluan vapahdusta kaikista synneistäni. Haluan elää Kristuksen elämää. Herra, Sinä olet minun ainoa toivoni!"

Totisen, pelastavan uskon vahvin piirre on halu vetäytyä lähemmäksi Häntä, joka rakastaa sinua. "Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö..." (1.Piet. 3:18.)

Miksi Jeesus kärsi ja kuoli? Miksi Hän ansaitsi meille vanhurskauden? Miksi Hänen täydellinen vanhurskautensa laskettiin meidän hyväksemme?

Että Hän voisi tuoda meidät Jumalan luo! On kyse pelkästään läheisestä yhteydestä Isään. Pelastava usko nimittäin huutaa syvältä sydämestään: "Jumalani, vedä minut lähemmäksi Sinua!" Ja ellei sinulla ole tätä osana uskossasi, se ei voi olla pelastavaa uskoa. Kun tulet Jeesuksen luo, sen täytyy johtua jostain suuremmasta kuin vain halusta saada vähän onnea elämään. Jonkin sinun sydämessäsi - Hengen sinne panemana - on sanottava: "Haluan tuntea Hänet, joka rakastaa minua. Haluan tuntea Hänet, joka antoi oman Poikansa kuolla minun edestäni. Haluan, että minua vedetään lähemmäksi Herraa!" Pelastavassa uskossa on voimaa, joka vetää.

Kun Aadam teki syntiä, hän menetti arvokkaimman, mitä kukaan ihminen voi omistaa: läheisyyden Jumalan kanssa. Synti ajoi Aadamin pois Isän läheisyydestä - ja hän meni ja kätkeytyi Jumalan läsnäololta. Ja siitä saakka ihmisellä on taipumus paeta ja piiloutua esi-isänsä Aadamin tapaan, aina kun hän tekee syntiä.

Juuri tästä syystä Jumala vihaa syntiä niin suuresti - koska se riistää meiltä Hänen yhteytensä! Hän loi meidät juuri tästä syytä - läheisyyteen Hänen kanssaan. Ja Hän halusi niin kiihkeästi yhteyttä meihin, että Hän lähetti Ainoan Poikansa kuolemaan ristillä vanhurskauttamaan meidät ja repimään alas ne muurit, jotka estivät läheisyyden toteutumisen. Siinä on vanhurskauttamisen voima - Kristuksen kirkkauden täydellinen vanhurskauttaminen uskon kautta: Se raivasi uudelleen tien Jumalan alkuperäiseen tarkoitukseen, joka Hänellä oli ihmisen luomisessa - yhteyteen Isän kanssa!

Tämä nykyinen maailma on täynnä pahuutta, herjauksia, saatanan valheita, viettelyä, syyllisyyttä, pelkoa, turmiota - ja saatana on kaikki suunnitellut ne pitääkseen meissä yllä tunnetta, että olemme epäpyhiä, arvottomia tulemaan Jumalan läsnäoloon. Paholainen saa meidät piiloutumaan kuten Aadam teki - pitääkseen meidät poissa Jumalan läheisyydestä!

Mutta meidät on pelastettu kaikesta tästä. Meillä on oikeus Jumalan läsnäoloon - kutsuun Hänen valtaistuimensa luo - koska me olemme täydellisesti vanhurskautettuja Hänen edessään. Taivaallinen Isämme ei halua, että mikään on meidän ja Hänen välillään. Koska meillä on Jeesuksen vanhurskauden viitta, mikään ei voi estää meiltä Isän pelastavaa armoa!

Mutta Jumala ei ole vain kutsunut meitä armon valtaistuimen ääreen, Hän hyväksyy meidät myös pyhinä Kristuksessa. Meidän syntimme on jäänyt veren alle, annettu anteeksi - ja nyt meillä on oikeus Hänen pyhyyteensä. Ja jos me olemme tulleet Jeesuksen luo pelastavassa uskossa, silloin olemme antautuneet täysin Hänelle. Ja jokin sydämessämme janoaa jatkuvasti Hänen puoleensa.

Rakas ystävä, Jeesus ei kuollut pelkästään viedäkseen sinut paratiisiin. Hän kuoli myös, että voisit joka päivä elää kauniissa, läheisessä yhteydessä Isään. Voit puhua Hänelle, kuunnella Häntä, pyytää Häntä johtattamaan sinua, opastamaan sinua, kertomaan, missä teet väärin, tuomitsemaan syntisi - koska Hän asuu sinussa Henkensä kautta!

Pelastuminen tästä nykyisestä, pahasta maailmasta merkitsee yksinkertaisesti tätä:

  • Hän vapahti meidät synnin vallasta, syyllisyydestä ja tuomiosta.

  • Hän vapahti meidät syyttävän omantunnon tuomiosta.

  • Hän sovitti meidän kaikki syntimme, riisti saatanalta kaiken mahdollisuuden syyttää meitä.

  • Hän hautasi meidän syntimme anteeksiannon mereen, naulitsi ristiin kaiken, joka on meitä vastaan.

  • Hän repi esiripun kahtia - avasi meille Kaikkein pyhimmän, tien, jota kulkien voimme tulla Hänen luokseen ja Hän voi tulla meidän luoksemme.

Sinun ei tarvitse ymmärtää syvällistä teologiaa - kalvinismia, arminismia, antinominismia tai mitään muuta teologista suuntaa hyväksyäksesi tämän totuuden. Et tarvitse monen vuoden teologista yliopistokoulutusta. Tarvitset vain uskon, joka haluaa hartaasti tulla tuntemaan Hänet, johon olet uskonut - ja sydämesi nälän Hänen puoleensa!

Download PDF