World Challenge Pulpit Series Newsletters

Ihmisen pimeyden aika on Jumalan voiman aikaa

tuomas_levanen — Wed, 11 Nov 2009 15:11:55 -0600

Johanneksen evankeliumin luvussa kaksi, Jeesus kutsuttiin opetuslastensa kanssa hääaterialle Kaanaan. Myös Herran perhekunta sai kutsun sinne, sillä Jeesuksen äitikin oli siellä. Maria sanoi, että isäntäväeltä on viini loppu.

Jeesuksen vastaus näyttää vähän erikoiselta. Hän sanoi, että "Minun aikani ei ole vielä tullut".

Mihin aikaan Jeesus viittasi? Hän ei tarkoittanut sitä pimeyden hetkeä, jonka Hän tulisi kohtaamaan kolme vuotta myöhemmin, ennen ristiinnaulitsemistaan. Silloinhan Jeesus sanoi, että "hetki on tullut".

Täällä Kaanaassa Hän puhui jostain toisesta ajasta. Kristuksen palvelutehtävä oli vasta alkamassa. Hän viittasi tähän sanoessaan äidilleen, ettei Hänen aikansa ollut vielä tullut. Kohta Hän teki ihmeen - muutti kuusi suurta vesiastiaa viiniksi.

Oletko ikinä miettinyt, miksi Jeesus odotti tehdäkseen tämän ihmeteon? Hän odotti, kunnes jokainen pullo oli tyhjä, jokainen lasi tyhjä ja huolestunut isäntäväki pyöritteli peukaloitaan.

Jeesus odotti tietoisesti, että kaikki inhimilliset mahdollisuudet olivat pois suljetut. Hän odotti, että ainoastaan ihme voi ratkaista tilanteen. Silloin oli Jumalan aika toimia.

Minä uskon, että Jeesus antoi opetuslapsilleen - ja tulevalle seurakunnalleen - näkyvän saarnan. Herramme ei milloinkaan tehnyt tai sanonut mitään sellaista, millä ei olisi iankaikkista merkitystä. Kaikki, mitä Raamattuun on talletettu Hänestä, viittaa Jumalan muuttumattomuuteen ja Hänen tekoihinsa. Meille on myös taivaallinen merkitys tällä kohtauksella Kaanaassa.

Jeesuksen 'ajalla' täytyi olla jotain tekemistä sen kanssa, mitä tuossa juhlassa oli meneillään. Hänen voiman hetkensä koittaa, kun astiamme ovat tyhjiä - kun meillä ei ole enää ratkaisumalleja, kun kaikki inhimillinen ponnistelu tuntuu turhalta - ja ainoastaan ihme voi vastata ongelmaamme.

Tämä periaate toimii läpi koko Raamatun. Ihmisen pimeimmällä hetkellä Herra ilmaisee voimansa. Kun meiltä loppuvat keinot, Jumala on jo valmistanut suuren johdatuksen meidän puolestamme.

Raamattu antaa runsaasti esimerkkejä tästä periaatteesta. Kaksi sellaista esimerkkiä löytyy Tuomarien kirjasta - kirjasta, joka sisältää muinaisen Israelin historian synkimpiä ajanjaksoja.

Tuomarien kirjan luvussa kuusi, Israel on kauhean köyhyyden ajassa. Vuosi toisensa jälkeen Jumalan kansa oli avuton, kun vihollinen ryösti heiltä kaiken ja piti heidät puutteenalaisina. Kun midianilaiset tulivat, Jumalan kansa pakeni vuorille turvaan ja piiloutui luoliin. Sillä välin heidän vihollisensa varasti heidän satonsa ja karjalaumansa ja tuhosi kaiken heidän rakentamansa. Israel jätettiin 'puille paljaille'.

What an hour of darkness. And Israel’s impoverished condition continued year after year. This speaks of spiritual death. Their cry was, “Oh my Lord, if the Lord be with us, why then is all this befallen us? And where be all his miracles…?” (Judges 6:13).

Mikä synkkä ajanjakso se olikaan. Israelin alennustila jatkui vuodesta vuoteen. Tämä puhuu hengellisestä kuoleman tilasta. Heidän huutonsa oli "Jos Herra on meidän kanssamme, miksi sitten kaikki tämä on meitä kohdannut? Ja missä ovat kaikki Hänen ihmeelliset tekonsa...?" (Tuom. 6:13).

Mutta tällä synkällä ajalla Jumala ilmaisi voimansa oman kansansa puolesta. Herra vapautti kansan valitsemalla vähäisimmän miehen Israelin vähäisimmästä heimosta: Gideonin.

Kertomus onkin sinulle varmaan tuttu. Jumala lähetti Gideonin luokse enkelin. Kolmensadan miehen kanssa, aseinaan vain torvia ja soihtuja, he mursivat midianilaisten vallan. Israel vapautui ihmeen kautta!

Heidän synkästä ajastaan tulikin Jumalan voiman aika.

Tuomarien kirjan luku neljä kertoo, että "Herra myi heidät Jaabinin, Kanaanin kuninkaan, käsiin" (Tuom. 4:2). Israel vajosi kahdeksi kymmeneksi vuodeksi pimeyteen syntiensä tähden. Jumalan kansaa sorrettiin voimallisesti tuona aikana. Tuo sama synkkä aika muuttui kuitenkin Jumalan voiman ilmaisemisen ajaksi.

Kun Israel oli mennyt kaikki toivo, Jumala nostatti esiin naisprofeetan nimeltä Debora. Tämä nainen näki selkeästi ajan pimeyden läpi. Jokainen Israelissa oli kauhuissaan, paitsi tämä Jumalan mielen mukainen nainen. Raamattu sanoo, että hänellä "oli tapana istua Deboran-palmun alla, Raaman ja Beetelin välillä, Efraimin vuoristossa" (4:5), jossa hän piti ulkoilmakokouksia rohkaistaakseen kansaa.

Debora julisti: "Nouse, sillä tämä on se päivä, jona Herra antaa Siiseran sinun käsiisi; onhan Herra lähtenyt sinun edelläsi..." (4:14)

Debora ei sallinut pimeyden musertaa häntä. Hän tiesi, ettei aikojen pimeys milloinkaan tule Jumalalle yllätyksenä. Niinpä hän puhui Jumalan kansalle uskon sanoja ja kutsui tuota synkkää ajanjaksoa Jumalan johdatuksen ajaksi.

Voimme lukea toisesta aikakirjasta, että kuningas Joosafat sai järkyttävän sanoman: "Suuri joukko tulee sinua vastaan meren toiselta puolelta, Aramista... Joosafat peljästyi ja kääntyi kysymään Herralta ja kuulutti paaston" (2Aik. 20:2-3).

Israelin kuningas kutsui kauhistuneena kansan rukouskokoukseen. "Niin Juuda kokoontui etsimään apua Herralta" (20:4). Kun kansa kokoontui yhteen etsimään Jumalaa, Joosafat rukoili: "Herra, me emme tiedä, mitä pitäisi tehdä. Mutta meidän katseemme on kiinnitetty sinuun!"

Tämä oli yksi Israelin synkimmmistä hetkistä. Joukkotuho oli tulossa, eikä ollut mitään tapaa pysäyttää vihollinen. Kuinka Jumala vastasi kansalleen tuolla hetkellä? "Älkää peljätkö älkääkä arkailko tätä suurta joukkoa, sillä sota ei ole teidän, vaan Jumalan" (20:15).

Kun kansa kuuli tämän, jotain liikahti heidän sisäisessä maailmassaan. He olivat kuulleet sanan Herralta. Heidän synkimmällä ajallaan, usko alkoi kasvaa - ja he alkoivat ylistää.

Herran Henki ilmestyi seurakunnan keskelle. Ja kun kansan ylistys kohosi taivaaseen, Herra lähetti voimallisen enkelin lähestyvää vihollista vastaan. Yksi Jumalan enkeli tappoi kokonaisen armeijan!

Voitto oli heidän yhdessä ainoassa hetkessä. Mikä näytti toivottomalta ajalta Jumalan kansalle, tuli heille Jumalan johdatuksen ajaksi.

Jesaja julisti: "Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa Herra, ja sinun ylläsi näkyy hänen kunniansa. Kansat vaeltavat sinun valkeuttasi kohti, kuninkaat sinun koitteesi kirkkautta kohti" (Jes. 60:2-3).

Tämä profetia kertoo viimeisistä päivistä, ajasta, joka alkoi, kun valkeus - meidän Herramme Jeesus Kristus - tuli synkkään pimeyteen. Jesaja puhui suuresta ja laajalle leviävästä Kristuksen kirkkaudesta. Valtavat väkijoukot pakanamaailmasta tulisivat astumaan Hänen valkeuteensa.

Ajattelepa, maailman historiassa ei ollut pimeämpää aikakautta, kuin Jeesuksen syntyessä. Mahtavasta Rooman valtakunnasta oli tullut aineellinen, petollinen ja ahne yhteiskunta. Seksuaaliset kieroutumat rehottivat, kännääminen ja ylensyöminen oli täysin hyväksyttyä. Niistä törkeistä synneistä, jotka veivät Rooman valtakunnan alas, on kirjoitettu kirjojakin. Koko tuon ajan tunnettu maailma oli pimeyden verhoama.

Tähän aikaan kauhistuttava pimeys oli langennut myös Israelin ylle. Tekopyhyys oli vallassa. Papit ryöstivät leskiltä heidän kotinsa, alempiarvoiset ja kouluja käymättömät halveksivat heidän niin kutsuttuja hengellisiä johtajiaan. Sokeat johtivat sokeita.

Jeesus tuli tähän pimeyteen loistavana valkeutena. Ja me tiedämme, että tuosta ihanasta päivästä alkaen, suuret väkijoukot ovat tulleet Hänen valkeuteensa.

Voit ehkä sanoa: "Niin... mutta katsos tätä aikaa. Kauhea pimeys peittää maan vieläkin." Totta - ja minun mielestäni tämä nykyinen aika on ihmiskunnan historian pahin. Sen pimeyden, joka verhoaa kaikkia kansoja ja kansakuntia, sen voi oikein tuntea. Ydinaseet, kansanmurhat, maailmanlaajuinen seksiorjakauppa - oikein sydämeen sattuu. Voiko mikään pilvi olla pimeämpi kuin se, joka juuri nyt varjostaa maata?

Mutta Jeesus on vieläkin maailman valo. Mitä synkempi pimeys, sitä kirkkaampi on Hänen valkeutensa! Kun Jesaja näki meidän aikamme pimeyteen, hän huudahti Deboran lailla: "Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran kunnia koittaa sinun ylitsesi" (Jesaja 60:1).

Jälleen kerran, maailman pimeyden ajalla, Herra aikoo näyttää voimansa. Ja minä uskon, että hän tekee tämän vetämällä puoleensa huomattavan joukon eksyneitä sieluja tulevina päivinä. Minä annan teille kolme syytä, miksi ymmärrän näin tapahtuvan.

"Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia" (Room. 8:16). "Jumala yhdessä heidän kanssaan todisti tunnusmerkeillä ja ihmeillä ja moninaisilla väkevillä teoilla ja jakamalla Pyhää Henkeä" (Hebr. 2:4). "Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki" (Hebr. 10:15).

Voi olla, että kysyt: "Mitä Pyhä Henki todistaa?" Sen kertoo meille seuraava jae: "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä" (Hebr 10:16). Toisin sanoen Pyhä Henki todistaa armon vuodatusta tämän lopun ajan sukupolven ylle.

"Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus... Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä" (1Joh. 5:6,10). Pyhä Henki todistaa kaikille Jumalan teoista, valmistaakseen meitä siihen, mitä Hän on tekemässä. Tälläkin hetkellä seurakuntia ravistellaan ja sen pitäisi näyttää meille, että Pyhä Henki tulee tekemään jotain suurta. Henki nostaa tästä pimeydestä suuria väkijoukkoja Hänen luokseen ja kirkastaa Kristusta.

Seurakunnissakin on pimeyden aikaa. Monet kirkkokunnat hyväksyvät samaa sukupuolta olevien avioliitot ja kokonainen nuorten sukupolvi on kääntymässä pois päin Jumalasta. Mutta tällaisinakin synkkinä aikoina Pyhä Henki herättelee ihmisiä, jotka etsivät Häntä. Jos vaellat Hengessä, sinulla on se sama Hengen todistus, joka minullakin on. Ihmisten pimeyden aika on Pyhän Hengen vuodatuksen aikaa. Niin on aina ollut ja tulee olemaan nytkin.

Tällaisena huonojen uutisten aikakautena Henki julistaa hyviä uutisia: "Paras viini on säästetty viimeiseksi!"

Rukouskokouksia pidetään uudelleen seurakunnissa ympäri New Yorkia. Kuka olisi uskonut, että tällaista tapahtuu tässä synnin pesässä? Lokakuussa yli 50,000 uskovaa kokoontui Times Square -aukiolle rukoilemaan. Uskovien seminaarit ympäri maailmaa muuttuvat yhtäkkiä rukouskokouksiksi.

kun Henki toimii - kun synnintekijät tulevat Kristuksen luokse, kun Henki todistaa, että 'nyt on aika rukoilla', kun Jumala lupaa jotain ja alkaa tekemään - et saa vain lepäillä ja ajatella: 'Jumala on luvannut. Minä vain omistan sen uskossa. Katselen, kuinka Hän täyttää lupauksensa'. Ei! Kun Henki toimii, on aika tehdä työtä antautuneesti ja uskossa.

Kun Daniel luki Jeremian profetian, hän laski, että Israelin 70 vankeuden vuotta oli täyttynyt. Hän ymmärsi, että Israel vapautetaan pian Babylonista. Jumalan kansa pääsisi pian lähtemään!

No mitä Daniel sitten teki? Odottiko hän Jumalan toimivan 'omistaen kaiken uskossa'? Ei! Daniel julisti: "Minä käänsin kasvoni Herran Jumalan puoleen hartaassa rukouksessa ja anomisessa, paastossa, säkissä ja tuhassa" (Daniel 9:3). Ja Hän rukoili uskossa.

Pyhä Henki toimii aina tällä tavalla, ennen kuin Herra tekee jotain valtavaa. Hän kutsuu meitä määrätietoiseen rukoukseen. Jokainen sen jälkeen tuleva Hengen työ on rukousten tukema.

Voimme lukea Juudaan kirjeestä, että lopun ajan sukupolvi annetaan haureudella ja aistillisuudelle. Juuda profetoi: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä tuomitsemaan" (Juud. 14-15).

Mutta kuinka Jumalan kansan tulee valmistautua? Juudaan mukaan näin: "Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä" (20). Synkimpänä aikana Jumalan kansan tulee aina valvoa ja rukoilla.

Raamatussa viini edustaa iloa. "Viini, joka ilahuttaa ihmisen sydämen" (Psalmi 104:15). Uudessa testamentissa 'uusi viini' on yksi Pyhän Hengen kutsumanimistä.

Mutta tämän ajan seurakuntaa katsoessani, näen vain tyhjiä viiniruukkuja. Miksi? Kuten lähes jokainen raamatullinen profeetta on sanonut: "Synti vie ilon ja hilpeyden pois".

Minulla on sana jokaiselle äidille, isälle ja isovanhemmalle, joka on kauan rukoillut eksyneen omaisensa puolesta: Jatka. Jeesus valvoo ja odottaa. Hänen aikansa lapsesi kohdalle on koittamassa.

Poikasi tai tyttäresi juo vielä tämän maailman vanhaa viiniä. Vanhoista ystävistä ei voi luopua. Heillä on vieläkin huonoja muistoja seurakunnasta, kaunaa ja epäuskoa. Mutta ne astiat, joissa tuo vanha viini on, ovat tyhjenemässä. Ystävät pettävät ja vain tyhjyys jää.

Kun tuo aika koittaa - kun ponnistelut osoittautuvat turhiksi - tulette näkemään Jumalan voiman aikakauden. Vain ihme Hänen armostaan voi tuoda todellisen vapautuksen. Jatkakaa siis rukousta. Jumala pitää sanansa!

Maria, Jeesuksen äiti, vastaa. Kaanaassa hän sanoi opetuslapsille: "Mitä hän teille sanoo, se tehkää". Rakkaat, Herra kyllä kertoo teille, mitä tulee tehdä. Hän on se uusi viini, kaiken ilon lähde. Ja Hän puhuu teille, mitä Hän haluaa teidän tekevän. Lukekaa sanaa ja tehkää sen mukaan!

Jeesus käski tehdä työtä, kun vielä on päivä. Miksi? Koska "Tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä" (Joh. 9:4).

Ilmestyskirjan luvussa seitsemän Johannes kuvailee suurta väkijoukkoa Jumalan valtaistuimen edessä - joukkoa, jonka lukumäärää ei kukaan voi laskea. Tämä joukko on koottu kaikista kielistä ja kansoista, heidät on puettu valkeisiin vaatteisiin ja kaikki ylistävät Herraa. Kun Johannes kysyy: "Keitä nämä ovat? Mistä he ovat tulleet?" Hänelle vastataan: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat".

Rakas Jumalan pyhä, minä uskon meidän olevan se sukupolvi, johon ilmestyskirjan luvussa seitsemän viitataan. Elämme todella pimeää aikaa ja ympärillämme on suuria ahdistuksia joka puolella. Mutta valo loistaa vieläkin kirkkaasti. Todellakin, mitä synkempi yö, sitä kirkkaampi Hänen valonsa!

Kun rukoilet rakkaidesi puolesta, ja pimeyden peittämän maailman puolesta, haluan muistuttaa sinua omasta kertomuksestasi. Muistatko, kun sinulla oli ahdistus? Silloinkin joku voitti sieluja. Joku rukoili, että eksyneet tulisivat valkeuteen. Joku kohosi pimeyden yläpuolelle julistaen Kristusta. Joku uskoi Jeesuksen tuovan esille uuden viinin. Ja niin myös tapahtui. Sinä pääsit valoon! On varmaa, että myös monet muut tulevat pimeyden vallasta valkeuteen.

KIIREELLINEN VIESTI

chris_wigginton — Mon, 13 Apr 2009 17:41:09 -0500

Koen voimakasta Pyhän Hengen kehotusta lähettää kiireellisen viestin postituslistallemme, sekä ystäville ja seurakuntien johtajille, joita olemme tavanneet ympäri maailmaa.

JÄRKYTTÄVÄ KATASTROFI ON TAPAHTUMAISILLAAN. SE TULEE OLEMAAN NIIN PELOTTAVA, ETTÄ SEN TÄHDEN KAIKKI, JOPA KAIKKEIN HURSKAIMMAT KESKUUDESSAMME, TULEVAT VAPISEMAAN.

Kymmenen vuoden ajan olen varoittanut tuhannen tulipalon syttymisestä New Yorkin kaupungissa. Ne tulevat nielaisemaan suur-New Yorkin alueen, mukaan luettuna osia New Jerseystä ja Connecticutista. Suurimmat kaupungit kaikkialla Yhdysvalloissa saavat osakseen mellakointia ja roihuavia tulipaloja – sellaisia joita näimme Wattsissa, Los Angelesissa vuosia sitten.

Mellakointia ja tulipaloja tulee olemaan kaupungeissa ympäri maailmaa. Tulemme näkemään ryöväämistä—mukaan lukien Times Squarella, New Yorkin kaupungissa. Se mitä koemme nyt, ei ole taantumaa, tai edes lamaa. Olemme Jumalan vihan alaisuudessa. Psalmissa 11 sanotaan,

“Kun kaikki perustukset revitään, mitä vanhurskas voi enää tehdä?"?” (jae 3).

Jumala tuomitsee Yhdysvaltojen ja kansakuntien hillittömät synnit. Hän tuhoaa maalliset perustukset.

Profeetta Jeremia vetosi syntiseen Israeliin, “Sano nyt Juudan ja Jerusalemin asukkaille: Näin sanoo Herra: Minulla on suunnitelma teitä vastaan, minä valmistan teille onnettomuutta. Kääntykää siis kaikki pahoilta teiltänne, tehkää hyvää ja eläkää oikein! Mutta he vastaavat: 'Vielä mitä! Me elämme niin kuin itse haluamme! Jokainen meistä tekee oman pahan ja paatuneen sydämensä mukaan” (Jer.18:11,12).

Psalmissa 11 jakeessa kuusi Daavid varoittaa, “Hän antaa sataa jumalattomien päälle pauloja, tulta ja tulikiveä; polttava tuuli on heidän maljansa osa.” Miksi? Daavid vastaa, “Sillä Herra on vanhurskas” (v. 7). Tämä on vanhurskas tuomio—aivan kuin Sodoman ja Nooan sukupolven tuomiot.

MITÄ VANHURSKAIDEN TULEE TEHDÄ? ENTÄ HERRAN KANSAN?

Ensinnäkin, annan sinulle käytännöllisen sanoman, jonka sain henkilökohtaiseksi ohjeistuksekseni. Varastoi ruokaa, hygieniatuotteita ja muita perustarpeita 30 päivän ajalle. Suurissa kaupungeissa tavaratalot tyhjenevät tunnissa kun merkit uhkaavasta katastrofista tulevat tietoon.

Hengellisellä tasolla voimme reagoida kahdella eri tavalla. Tämä tulee esiin Psalmissa 11. Joko pakenemme “vuorelle kuin lintu” tai, voimme tehdä kuten Daavid teki ja kiinnittää katseemme Herraan, joka “on pyhässä temppelissään, hänen valtaistuimensa on taivaassa. Hänen silmänsä näkevät kaiken, hänen katseensa tutkii ihmissydämet” (jae 4).” “Herraan minä turvaan” (jae 1).

Sanon itselleni: ei ole tarpeen juosta tai piiloutua. Tämä on Herran vanhurskas teko. Katselen Herraamme hänen valtaistuimellaan hänen lempeän, rakastavan katseensa seuratessa jokaista askeltani—luottaen että hän pelastaa kansansa tulvien, tulipalojen, onnettomuuksien, kaikenlaisten koetuksien keskellä.

Huom.! En tiedä milloin nämä asiat tulevat tapahtumaan, mutta tiedän että se hetki ei ole kaukana. Olen vuodattanut sydämeni teille. Tehkää tälle sanomalle kuten parhaaksi näette.

Herra siunatkoon ja varjelkoon teitä.

Kristuksessa,
DAVID WILKERSON

Virheettömänä Jumalan valtaistuimen edessä!

timothy_whalin — Fri, 22 Jan 2010 13:19:22 -0600

....Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle, eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat (Ilm.14:4-5).

Olin vaimoni kanssa päivällisellä erään perheystävämme luona vähän aikaa sitten. Olemme tunteneet tuon naisen jo jonkin aikaa. Aivan yhtäkkiä siinä syödessämme ystävämme alkoi lausua ajatuksia, joita olen kuullut uskovilta ympäri maata.

Hän sanoi:

Kuten tiedät, mieheni on lasisilmien tekijä. Hän tekee ja sovittaa ihmisille lasisilmiä. Me molemmat olemme tehneet työtä ahkerasti koko elämämme, ja me olemme säästäneet jonkin verran. Olemme myöskin varanneet rahaa eläkepäiviämme varten.

Mutta nyt juuri, kun olemme alkaneet ajatella eläkkeelle jäämistä, olemme havainneet pelottavia asioita. Kansakunnat ympäri maailmaa joutuvat lamaan. Katso mitä tapahtuu Venäjällä: horjuva talous ja poliittinen rauhattomuus.

Amerikka ei voi auttaa, mutta se vaikuttaa meihinkin. Sitten on kaikenlaista terroriuhkaa, kuten Amerikan lähetystöihin Afrikassa. Ja nyt täällä Amerikassa kaikki puhuvat tuosta uhkaavasta vuoden 2000 tietokonetuhosta.

Minä ja mieheni emme jaksa kuunnella tällaisia uutisia. Joka kerta, kun kuuntelemme uutisia tai luemme lehtiä, on tapahtunut jotain kauheaa jossain.

Tiedän, että meidän uskovina ei pitäisi pelätä, mutta on hyvin vaikeaa olla pelkäämättä, kun näemme kaikki nuo järkyttävät tapahtumat. Minua pelottaa, kun ajattelen talovelkaamme ja auton maksujamme. Tuskinpahan kukaan enää ostaa lasisilmiä, jos valtion talouselämä menee lamaan.

Taistelen näitä pelkoja vastaan joka päivä. Minusta tuntuu pahalta jo se, että minulla on sellaisia pelkoja, koska tiedän, että minun pitäisi luottaa Herraan. Mutta suoraan sanoen, kun olosuhteet muuttuvat pelottaviksi, on vaikea pitää pelkoaan kurissa.

Minä uskon, että tämä ystävämme puki sanoiksi sen, minkä läpi niin monet uskovat joutuvat käymään - taistellen pitääkseen pelon poissa sydämestään. Hänen tavallaan monet uskovat, jotka kirjoittavat meille, vaistoavat, että kansakuntamme on rappeutumassa, ja että jonkilainen suuri onnettomuus odottaa meitä. Nyt kun he kuulevat näistä hirvittävistä tapahtumista Amerikassa ja ympäri maailmaa, he yrittävät levätä Jumalan varjelevassa voimassa.

Monet uskovat kirjoittavat olevansa inhimillisen pelon lamauttamia, koska he eivät ole varautuneet niihin kohtalokkaisiin olosuhteisiin, joita talouden romahtaminen tuo mukanaan. Toiset kirjoittavat tekevänsä ennakkovalmistuksia selvitäkseen fyysisesti, koska he uskovat rahatalouden romahtamisen saavan aikaan myös yhteiskunnallisen kaaoksen.

Jopa liittohallitus on valmistautunut sellaiseen mullistukseen. Esimerkiksi Yhdysvaltojen puolustussihteeri on ilmoittanut, että 120 erikoisesti treenattua sotilasyksikköä on valmiina ryhtymään toimenpiteisiin kaikissa suurimmissa kaupungeissamme, jos massahysteria pääsee vallalle.

Sitten 20. elokuuta 1998 Valtionpankki ilmoitti, että se on valmis lisäämään rahankiertoon 50 miljardia dollaria, koska se uskoo, että ihmiset ottavat rahojaan juuri ennen vuoden 2000 vaihdosta, jolloin odotetaan ongelmia tietokonesysteemeissä. Valtionpankki arvioi, että jos 70 miljoonaa taloutta ottaisi kukin noin 450 dollaria ruokaa ja muita maksuja varten, se tyhjentäisi kaikki setelivarat. Eikä ne nykyiset 150 miljardia dollaria riittäisi täyttämään pankkiautomaattien vaatimuksia.

On tosiasia, että vaikka olemme kuinka vanhurskaita tahansa, ja vaikka uskomme olisi kuinka vahva tahansa, niin nämä tulevat, pelottavat epävarmuudet vaikuttavat meidän inhimillisiin tunteisiimme. Se kaikki on hyvin pelottavaa. Ja kaikkein pahinta on se, että edessäpäin on vielä pahaenteisempiä päiviä.

Mutta voittavalle uskovalle, jonka synnit Jeesuksen veri on peittänyt, on oikein hyviä uutisia. Ja uskon, että jos me pidämme katseemme keskittyneenä näihin hyviin uutisiin, niin ei mitkään pahat uutiset voi meitä hämmentää. Tässä ovat ne hyvät uutiset, jotka Jumala haluaa meidan ottavan vastaan:

Ja vieläkin parempia: Me kaikki tulemme seisomaan Tuomioistuimen edessä. Jos nyt nämä hyvät uutiset kuulostavat sinusta vähän oudoilta, niin minä ymmärrän sinua. Mutta totuus on, että jos olet uskova, tällaisten uutisten ei pitäisi kuulostaa ollenkaan oudoilta. Jumala ilmoittaa hyvin selvästi: Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio (Heb.9:27).

Olen vakuuttunut, että jos saisimme yhden silmäyksen iankaikkisuuteen, niin me huomaisimme silloin kuinka vähäpätöisiä meidän nykyiset pelkomme ja koetuksemme ovat olleet. Näkisimme myös, kuinka lähellä Herra on ollut meitä koko ajan huolehtien meistä varjelevalla ja pelastavalla voimallaan.

Kuten Raamattu todistaa, meidän elämämme täällä maassa on kuin ruoho: yhtenä päivänä me olemme täällä kasvaen ja menestyen, ja seuraavana päivänä me kuihdumme vuodenajan mukana. Me olemme kuin hengityksemme höyry pakkaspäivänä - täällä yhden hetken ja sitten katoamme.

Tässä kohtaa kuvittelen sinun ajattelevan: David-veli, kuinka luulet minun hyväksyvän tämän hyvänä uutisena? Minä yritän vapauttaa sydämeni kaikesta synkän tulevaisuuden ja väkivallan pelosta. Ja nyt sinä muistutat minua siitä, että minun on seistävä tuomioistuimen edessä tekemässä tili elämästäni Herralle.

Mitä lohdutusta tämä sitten muka on? Se päivä, jolloin me seisomme Kristuksen valtaistuimen edessä on kauhea. Meidän on tehtävä tili jokaisesta teosta ja ajatuksesta.

Tiedän, että monella vakaumuksellisella uskovalla on tämä sama käsitys tuomiosta. He vapisevat sisäisesti joka kerta, kun he ajattelevat sitä: Kuinka minä voin tilittää kaikki ne miljoonat synnilliset ajatukset, joita minulla on ollut? Kuinka voin vastata kaikista niistä tuhansista turhista sanoista, joita olen sanonut? Kuinka voin olla kasvokkain kaikkien pahojen tekojeni kanssa - laiminlyönnit, huolimattomuuteni, valitukseni, apaattisuuteni, kaikki minun syntini valoon tuotuina, nuoruuteni synnit?

Kuinka minä voin katsoa Jeesusta silmiin tuona päivänä? Kuinka voin olla vapisematta pelosta, kun tuo aika tulee?

Tuon sinulle hyviä uutisia - ihania uutisia - jotka auttavat sinua voittamaan kaikki kuulemasi pahat uutiset. Ja uskon, että nämä uutiset antavat sinun sydämeesi ja henkeesi iloisen rauhan siitä, mitä maan päällä tulee tapahtumaan.

Jos olet tehnyt parannuksen ja luotat Jeesukseen - uskoen hänen puhdistavaan vereensä, alistuen hänen herrauteensa päivittäin - tulet seisomaan hänen valtaistuimensa edessä viattomana ja pelottomana. Tosiasiassa sinut tullaan tunnustamaan kaikkien läsnäolijoiden - kaikkien ihmisten, enkelien, demonien edessä - Kristuksen kalliina morsiamena!

Toivon voivani todistaa sinulle, että sinun ei tarvitse vastata yhdestäkään synnistäsi, eikä paljasteta yhtään epäonnistumistasi - vaan sinä tulet seisomaan ilman virhettä ja tahraa.

Tuomiopäivänä kaikki sinun pahat tekosi ovat jo käsitelty. Ei tulla mainitsemaan yhtään tekemääsi syntiä. Sensijaan vain hyvät tekosi - uskosi Kristukseen mukaan luettuna - tuodaan esille suuren valkoisen valtaistuimen eteen kokoontuneelle joukolle.

Nyt en kuitenkaan ala puhua, siitä millainen se tuomio tulee olemaan - onko yksi vai kaksi tuomiota, tästä raamatuntutkijat väittelevät. Jotkut sanovat, että tulee olemaan yksi tuomio, kun taas toiset väittävät, että tulee olemaan kaksi - yksi uskoville ja kokonaan eri tuomio toisille.

Puritaanit ja muut teologit kautta historian ovat opettaneet, että tulee olemaan yksi yleinen tuomio, ja että Kristuksen tuomioistuin ja Suuri Valkoinen Valtaistuimen tuomio ovat yksi ja sama asia. On aivan tarpeeksi sanoa vain, että meidän kaikkien on tehtävä tili teoistamme, olivat ne sitten hyviä tai pahoja. Raamattu sanoo meille: Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa (Saarn.12:14).

Sinä ehkä kyselet: Mutta David-veli - sinähän juuri sanoit, että pyhien syntejä ei tulla mainitsemaan. Kuinka sitten on jos Raamattu sanoo, että jokainen teko, hyvä tai paha, tullaan tuomaan tuomiolle? Kuinka voimme seisoa Jumalan edessä ilman pelkoa, jos pahat tekomme tullaan tuomaan valoon?

On hyvä pitää mielessä, että siellä tulee olemaan kaksi joukkoa - lampaat ja vuohet. Ja nämä joukot seisovat erillään Herran edessä tuona päivänä, toinen oikealla ja toinen vasemmalla: pyhät ja syntiset, pojat ja orjat, uskolliset ja uskottomat, viisaat ja tyhmät, uskovat ja uskomattomat. Ja nuo kyseessä olevat pahat teot, jotka tullaan paljastamaan tuona päivänä, ovat vain niiden syntisten tekoja.

Raamattu sanoo, että jumalattomien vuohien kaikki pahat teot tullaan tuomaan valoon paljastettavaksi. Jokainen syntinen ajatus, jokainen salainen halu, jokainen himo, jokainen inhottava mielikuva, jokainen Kristuksen kieltäminen, jokainen kirosana - kaikki tullaan tuomaan julki ja tuomittavaksi. Ja kun nämä kaikki pahat salatut teot on tuotu julki, ne tulevat seuraamaan heitä iankaikkiseen kadotukseen.

Kun taas ei yhtään vanhurskaan pahaa tekoa tulla mainitsemaan tuona päivänä. Sensijaan kaikki hyvät asiat heidän elämästään tullaan tuomaan valoon - jokainen hyvä ajatus, jokainen laupeuden teko, jokainen uhrautuva teko.

Se on totta - meidän Herramme tulee tekemään tiettäväksi kaikille läsnäolijoille jokaisen vanhurskaan rukouksen, jokaisen sydämen tuskan, jokaisen kyyneleen, jokaisen paaston, jokaisen hengen huokauksen, jokaisen koetuksen ja kärsimyksen, jokaisen ylistyksen ja kiitoksen kun he elivät maan päällä. Hän tule muistamaan jokaisen virkistävän vesilasin janoiselle, jokaisen leivänpalan nälkäiselle, jokaisen vaatteen viluiselle ja alastomalle. Hän on tuova kaiken hyvän esille - ja se on oleva ihana hetki!

Tosiasia on, että kun me seisomme Herramme tuomioistuimen edessä, niin me olemme täydellisiä hänessä. Se tarkoittaa sitä, että olimmepa me tehneet mitä tahansa, ennen tehdyt synnit mukaanlukien, ne ovat peitetyt hänen verensä alle eikä niitä mainita enää koskaan. Siis vanhurskaille ei ole mitään tuomiota.

Jeesus sanoo meille: "Totisesti, totisesti, minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään (Joh.5:24). Jeesus käyttää tässä kreikan kielen sanaa tuomio. Hän siis sanoo: Jos sinä uskot minuun, sinä et joudu tuomiolle, vaan siirryt kuolemasta elämään.

Todellakin Raamattu sanoo meille kannesta kanteen, että kun Herra antaa meidän syntimme anteeksi, hän pyyhkii ne pois muistista:

Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista (Jes.43:25).
"Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi niinkuin pilven ja sinun syntisi niinkuin sumun. Palaja minun tyköni, sillä minä lunastan sinut (Jes.43;25).
...sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä (Jer.31:34).
Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä (Hebr.8:12).
Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä; ja heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista (Hebr.10:16-17).
Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen (Miika.7:19).

Nämä ovat valtavia hyviä uutisia jokaiselle uskovalle, joka on hikoillen ponnistellut kuolettaakseen lihansa tekoja omalla voimallaan. Kuulutko sinä siihen joukkoon? Kuinka monta kertaa olet sisukkaasti yrittänyt päästä voitolle uskonelämässä? Kuinka monta lupausta olet tehnyt Jumalalle ja rikkonut ne? Kuinka monta kertaa olet yrittänyt miellyttää Herraa taistelemalla himojasi ja tapojasi vastaan ja jälleen langennut?

Tässä ovat Miikan kirjan hyvät uutiset sinulle: Hän ... polkee maahan meidän pahat tekomme!

Jumala on antanut meille mielikuvan toisensa jälkeen siitä, kuinka hän pyyhkii meidän syntimme pois muistista, hän ei muista niitä enää, hän heittää ne meren syvyyksiin, hän polkee ne maahan (Engl. subdue=kukistaa, voittaa), joka tarkoittaa, että hän ajaa niitä takaa ja vangitsee ne. Jesaja jopa kertoo meille, että Jumala heittää syntimme selkänsä taakse: ...sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa (Jes.38:17). Se tarkoittaa, että Jumala ei koskaan näe syntejämme eikä tunnista niitä jälleen.

Sallikaa minun nyt kysyä: Jos Jumala unohtaa syntimme, miksi et sinä ja minä? Miksi me aina sallimme vihollisen kaivaa likaa ja liejua menneisyydestämme ja heiluttaa sitä kasvojemme edessä, vaikka Kristuksen veri on jo peittänyt meidän kaikki syntimme? Kristuksen veren puhdistava, anteeksiantava voima ympäröi kaiken. Se peittää koko meidän elämämme!

Johannes kirjoittaa tuomiosta:

Ja minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan (Ilm.20:11-12).

Huomaa, että Johannes sanoo siellä tuomiolla olevan monta kirjaa ja siellä on eräs kirja. Mikä on se ensimmäinen kirja? Siinä on merkitty jokaisen syntisen elämä - jokaisen vuohen - joka seisoo tuomarin edessä.

Kuten tiedät, jokaisen ihmisen teot ovat pantu ylös kirjaan taivaassa. Jokainen kirjan sivu on muistiinpano elämästä, jota hän eli. Voitko kuvitella miltä synnintekijästä tuntuu, kun hän seisoo Herran edessä tuona päivänä? Jokainen ajatus, sana ja teko hänen elämänsä aikana tuodaan julki, pahuus paljastetaan, kunnes syntinen lopulta huutaa: Ei, ei - jo riittää! Ei enää!

Vanhurskaalle siellä on vain yksi ainoa kirja, elämän kirja. Kun tuo kirja avataan, me emme kuule yhtään sanaa, emme yhtään muistiinpanoa Jumalan kansan synnistä tai epäonnistumisesta. Miksi? Kaikki heidän syntinsä ovat peitetyt Jeesuksen veren alle. Siinä kirjassa ovat ainoastaan meidän nimemme. Itseasiassa siinä ovat meidän uudet, taivaalliset nimemme - ja Jumala itse on ilmaiseva, mitkä meidän uudet nimemme tulevat olemaan.

Sinä ehkä kysyt kuinka meidän nimemme merkitään elämän kirjaan? Meidän nimemme kirjoitetaan siihen kirjaan sillä hetkellä, kun me kokosydämisesti uskomme, että Jeesus Kristus vuodatti verensä meidän tähtemme. Se tapahtuu sillä hetkellä, kun me otamme vastaan hänen ristinsä voiton ja päätämme etsiä häntä kaikesta sydämestämme, mielestämme, sielustamme ja voimastamme, alistuen hänen herrauteensa kaikessa.

Niin se on. Jumala antaa ihmeellisen lupauksen kaikille, jotka olivat syyllistyneet hirvittäviin synteihin ... joiden teot olivat veripunaisia helvetillisine tuoksuineen ... jotka tuhosivat ruumistaan alkoholilla, huumeilla, kieroutuneisuuksilla, haureuksilla ... jotka punastuvat kun muistavat menneisyytensä ... jotka haukkovat henkeään, kun ajattelevat kuinka he olivat menossa täyttä päätä helvettiin.

Jumalan lupaus näille on, että he saavat seistä varmoina, suurella ilolla, tuomiopäivänä ilman pienintäkään pelkoa. Hän lupaa: ... Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi (Jes.1:18). Kun he olivat tehneet parannuksen ja hyljänneet syntinsä, luottaen hänen anteeksiantavaan armoonsa, heidät sovitettiin uskon kautta häneen.

Ymmärräthän nyt, että sillä ei ole mitään väliä millainen sinun menneisyytesi oli; Jumala ei enää näe sinua sellaisena kuin olit aikaisemmin. Et ole enää narkkari hänen silmissään. Et ole enää alkoholisti, avionrikkoja, prostituoitu, veronkavaltaja, rötösherra. Sensijaan sinusta on tullut hänen kallisarvoinen, ihana virheetön morsiamensa. Hän odottaa sinua hääjuhlaan, jossa sinä saat liittyä ylkääsi.

Ajattele tätä hetkisen aikaa: Syyttäisikö odottava ylkä morsiantaan synneistä tuomiolla? Ei, ei tietenkään. Voit ehkä kysyä: Mutta eikö Jeesus sitten tuomitsekaan kaikkea vääryyttä? Eikö hän tuomitse syntiä? Kyllä hän tuomitsee. Mutta Kristus, jonka sinä kohtaat tuona päivänä on se sama Kristus, joka kutsui sinua, pelasti sinut, antoi sinulle anteeksi, lunasti sinut omalla verellään, puhdisti sinut ja laittoi omistusmerkkinsä otsaasi ja kävi esirukousta puolestasi kaikki nämä vuodet.

Kun seisot Jeesuksen edessä, sinä näet hänet ylkänäsi, lunastajanasi, ystävänäsi. puolustajanasi - ja edelleen esirukoilijanasi. Ja tuona hetkenä sinä tulet olemaan täydellinen hänessä. Sinä tulet olemaan virheetön - ilman tahraa, ryppyä, pyhänä, syyttömänä.

Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset (Kol.2:13). Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen (Juuda:24).

Me olemme Kristuksen ruumis - luu hänen luustaan, liha hänen lihastaan. Luuletko hetkeäkään, että hän vahingoittaisi omaa ruumistaan kaikkien paholaisen palvelijoiden, syntisten miesten ja naisten edessä, jotka ovat kootut Jumalan valtaistuimen eteen. Ei, ei koskaan! Hän rakastaa ja pitää huolta meistä, jotka muodostamme hänen oman ruumiinsa. Eikä hän leikkaa sitä pois päästä. Sen lisäksi Jeesus on myös koko seurakunnan kulmakivi. Luuletko, että hän vetäytyisi pois siitä rakennuksesta ja antaisi sen sortua, senjälkeen kun hän on sinut asettanut siihen niin taidollisesti? Se olisi mahdotonta!

Haluan antaa sinulle Raamatusta kolme kiistämätöntä syytä miksi sinulla ei ole aihetta pelätä, vaan iloita edessä olevasta tuomiopäivästä:

1. Pelko ei ole yhteensopiva rakkaussuhteessamme Herran kanssa. Jumala on määritellyt meille kuka hän on - ja se ei ole yhteensopiva pelon kanssa.

Läpi Raamatun hän kuvailee kaikkia puolia suhteessassansa meihin: Hän on isämme, veljemme, ystävämme, ylkämme, päämme, puolisomme, puoltajamme, sukulunastajamme, huoltajamme, turvapaikkamme, paimenemme - ja paljon enemmän.

Hän on vahvistanut nämä ihanat suhteet meihin ristillä. Ja nyt hän vaatii meitä tietämään, että mitä hän on meille. Luuletko, että hän yhtäkkiä pyyhkisi pois nämä suhteet kansansa kanssa tuomiopäivänään? Ei koskaan!

Kuinka isä voisi hyljätä jälkeläisensä, kun tämä joutuu tilille? Ei, ja kun elämän kirja on avattu, hän on yhä isäsi, puoltajasi, esirukoilijasi. Ei mikään voi poistaa sitä suhdetta sinun kanssasi!

2. Pelko ei saa olla läsnä silloin kun sinut tehdään syyttömäksi ja kruunataan. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme (Ps.103:12).

Meidän ymmärryksemme ei käsitä kuinka kaukana itä on lännestä. Ja tämä on Jumalan asian ydin tässä jakeessa: Hän on poistanut syntimme niin kauas, ettemme voi niitä koskaan saada takaisin.

Voit ehkä ihmetellä, miksi minä nimitän Jumalan tuomiopäivää kruunaamispäiväksi. Siksi koska Jesaja sanoo tuosta päivästä: .. ja niinkuin ylkä iloitsee morsiamesta, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta (Jes.62:5).

Kun sinä seisot silloin Herran edessä, sinä tunnistat hänen sinua rakastavat silmänsä. Sitten kaikkien syntisten edessä hän kurouttautuu puoleesi ja syleilee sinua, morsiantaan. Niin kysyn nyt sinulta - kuinka sinä voit pelätä, kun sinun Herrasi katsoo sinua rakastaen ja ilolla? Sinä olet yhä hänen silmäteränsä!

3. Herra ei tee yhtään vähempää itse kuin, kuin mitä hän vaatii meiltä täällä maan päällä. Jumala ei vaadi meiltä käskyissään mitään, jota hän ei olisi halukas tekemään itse. Ja eräs noista vaatimuksista on kätkeä, peittää ja antaa anteeksi meidän veljiemme ja sisartemme synnit. Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi (Matt:18:15).

Minä uskon, että jos on olemassa eri tuomio uskoville, kuten jotkut opettavat, niin tämä on se alue elämää, jossa se tulee tapahtumaan. Jumalaa loukkaa se, jos me paljastamme toisten uskovien heikkouksia ja rikkomuksia varsinkin syntisten edessä. Ja minä uskon, että tuon tuomion on oltava henkilököhtainen, läheinen tapahtuma. Ja Jeesus sanoo meille hyvin rakastavasti:

Minä en salli sinun tuoda taakkojasi mukanasi. Minä haluan näyttää sinulle, mistä vaille sinä jäit maan päällä, ja olivathan jotkut tekosi tehty lihassa ilman minun Henkeäni. Sinä olet minun kallisarvoinen morsiameni, ja sinulla on edessäsi vain kirkkaus. Sinä olet minun vereni suojassa ilman tahraa ja ryppyä. Mutta kaikkien lihassa tekemien tekojesi täytyy palaa.

Hänen sanansa jo kertoo meille: Ymmärrys tekee ihmisen pitkämieliseksi, ja hänen kunniansa on antaa rikos anteeksi (Sananl.19:11). Jumalan kunnia on salata asia... (Sananl.25:2).

Nyt tuon päivän kahdenkeskeisenä hetkenä Jeesus tulee näyttämään meille, kuinka hän armossaan antoi anteeksi syntimme, kun me kaikkein vähiten ansaitsimme sen. Hän tulee näyttämään meille kuinka hänen laupeutensa ja armonsa salli meidän tulla kuolemasta elämään. Ei yhtäkään hänen synneistänsä, jotka hän on tehnyt, muisteta... (Heskiel.18:22).

Hänen verensä on pyyhkinyt meidän syntimme pois ikuisesti, niitä ei koskaan mainita enää. Ja meillä tulisi olla sama asenne meitä loukanneisiin veljiimme ja sisariimme nähden.

Martti Luther todisti kaikkien koettelemustensa keskellä; Herra, nyt kun olet antanut minulle anteeksi kaiken, tee minulle niinkuin sinä tahdot. Luther oli vakuuttunut, että Jumala, joka voi pyyhkiä pois kaikki hänen syntinsä ja pelastaa hänen sielunsa, voi varmasti huolehtia hänen fyysisestä olemuksestaan ja materiaalisista tarpeistaan. Itse asiassa Luther sanoi:

Miksi minä pelkäisin, mitä ihmiset voivat tehdä minulle? Minä palvelen Jumalaa, joka voi puhdistaa minut kaikesta synnistä ja antaa sielulleni rauhan. Se ei merkitse mitään vaikka kaikki ympärilläni sortuisikin. Jos minun Jumalani pystyy pelastamaan ja säilyttämään sieluni iäisyyttä varten, eikö hän sitten pystyisi huolehtimaan minun ruumiistanikin niin kauan, kun olen täällä maan päällä? Oi Herra, nyt, kun olet minut armahtanut ja antanut anteeksi, kykenen seisomaan edessäsi tuomiopäivänä ylitsevuotavalla ilolla - tee minulle niinkuin tahdot!

Veljet ja sisaret iloitkaa. Tämä elämä ei ole todellisuutta. Meidän todellisuutemme on iankaikkinen elämä meidän siunatun Herramme yhteydessä. Niin, säilyttäkää usko. Kaikki on menossa alaspäin. Mutta me menemme ylös!

Anna Herra anteeksi, että saan Sinut itkemään

michael_petillo — Mon, 17 Dec 2007 16:34:21 -0600

Luukkaan evankeliumin luku 19 antaa voimallisen kuvan Jeesuksesta, joka astuu viimeistä kertaa Jerusalemin porteista sisälle. Suuret väkijoukot ylistävät Kristusta, joka lähestyy kaupunkia aasin selässä. Hän lähti Öljymäeltä, ja mitä lähemmäksi kaupunkia Hän kulki, sitä suuremmaksi väkijoukko kasvoi. Ihmiset alkoivat heittää vaatteitaan Hänen eteensä, heiluttaa palmun oksia ja huutaa: "Hän on täällä! Israelin kuningas on saapunut! Rauha on tullut Jerusalemiin. Valtakunta on vihdoinkin täällä!"

Miksi sellainen ilo ja niin kovaääniset ylistykset? "He luulivat, että Jumalan valtakunta oli kohta ilmestyvä" (Luuk. 19:11). Näiden ihmisten mielikuvissa Jeesus edusti Jumalan lupaamaa valtakuntaa maan päällä.

Mutta tämä ei tarkoita sitä, että he olisivat pitäneet Häntä Messiaana. Heidän ainoa ajatuksensa oli se, että Jumalan hallituskausi oli alkanut. Hyvästi, Rooman valta! Ei enää sotia, koska meidän kuninkaamme nousee ja hävittää vihollisensa miekan terällä. Tulemme näkemään rauhan Jerusalemissa ja Israelissa. Ei enää kahleita eikä puutetta. Jumala lähetti odottamamme kuninkaan.

Kukaan ei osannut odottaa, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Kun Jeesus laskeutui Öljymäeltä ja väkijoukot huusivat ylistystään, Hän katsoi Jerusalemia — ja murtui itkemään. "Kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä" (Luuk. 19:41). Lihaksi tullut Jumala itki!

Käsite itkevästä Jumalasta on halveksittavaa synnintekijöiden mielestä. "Ai Jumala itkee vai? Miksi kukaan haluaisi sellaista jumalaa, joka osoittaa tuollaista heikkoutta?"

Tässä kohdassa Jeesus nimen omaan itki. Mikä oli syy Hänen kyyneleihinsä? Se oli ihmisten törkeä epäusko. Ajattelet ehkä: "Mutta nämä ihmisjoukot lauloivat ylistystä Hänelle. Ei kuulosta epäuskolta." Raamattu sanoo, että Jeesus tiesi mitä ihmisten sydämissä oli. Sitäpaitsi on tosiasia, että vain hetken kuluttua sama väkijoukko tulisi olemaan murhanhimoinen Häntä kohtaan.

Tässä Israelin historian ihmeellisessä hetkessä Jeesus itki ihmisten sydänten kovuutta: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet" (Matt. 23:37).

Pidä mielessäsi, että nämä olivat ne samat väkijoukot, jotka olivat nähneet Jeesuksen tekevän ihmeellisiä tekoja heidän keskuudessaan. Sokeiden silmät avattiin, kuurot saivat kuulonsa, rammat kävelivät, kuolleita herätettiin — ja nuo väkijoukot olivat sen kaiken silminnäkijöitä. Siitä huolimatta, että Hän oli elävä todistus jokaisesta Vanhan Testamentin Messias-profetiasta — huolimatta siitä, että tämä kansa tunsi nuo profetaaliset sanat ulkoa — he tulisivat paaduttamaan sydämensä epäuskolla.

Jeesus tarkoitti sanoa näille ihmisille: "Annoin teidän nähdä iheitä ja merkkejä. Täytin tarpeenne, paransin sairautenne ja ravitsin teidät ihmeteon kautta. Olen antanut teille esimerkkejä siitä, kuinka Isä rakastaa. Mutta te hylkäsitte tuon rakkauden."

Kun Jeesus katseli tuota kaupunkia, Hän näki sen kauhean hinnan, jota tuollaisesta sydämen paatumuksesta saadaan maksaa. Hän ei olisi halunnut yhdenkään tuosta väkijoukosta menehtyvän. Hän silti rakasti heitä. Kuulemme tuota rakkautta Hänen kyynelin lausumissaan sanoissa: "Katso, teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi" (Matt. 23:38).

Jeesus näki, että tuosta epäuskosta tulee vielä maksun päivä. Hän profetoi tuolle väkijoukolle: "Tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut" (Luuk. 19:43-44).

Kristus tiesi, että noin vuonna 70, Rooman sotapäällikkö Tiitus tulee hyökkäämään Jerusalemiin ja hävittämään sen maan tasalle. Sen mahtavat muurit puretaan ja temppeli tuhotaan. Koko kansakunta tulee kauhistumaan. Kuinka kauhean maksun päivän Israel tuleekaan kohtaamaan siksi, että he niin törkeällä tavalla hylkäsivät Jumalan rakkauden.

Sama epäusko vallitsee tänä päivänäkin. Miltö Jeesuksesta tuntuu kaikki se paatumus ja viha, jota Häneen kohdistetaan näinä aikoina? On oikein maailmanlaajuinen kapinan ja jumalanpilkan asenne: "Mikään Jumalan käsky ei meitä hallitse!" Tiedän kyllä, mitä itse tästä asenteesta ajattelen. Syvää surun ja vihan sekaista tunnetta. Kysyn Herralta ihan jatkuvasti: "Kuinka tämä maailma voi jatkaa Sinun pilkkaamistasi näin kauheasti? Kuinka kauan sallit sen jatkua?"

Se laittaakin minut ajattelemaan: kun Jeesus itki Jerusalemia, tunsiko Hän myös ne tulevan maailmanajan haavat? Näkikö Hän ennalta, että valtavat kansanjoukot tulisivat yhä pilkkaamaan Hänen nimeään kaksi vuosituhatta myöhemmin? Tunsiko Hän tulevien aikojen uskovat, jotka tulisivat hylkäämään Hänet tulevina vuosisatoina? Olivatko ne kyyneleet, jotka Hän vuodatti, osittain kaikkien niiden tuomioiden tähden, joita epäusko aiheuttaa?

Ajattelepa, kuinka voimallisesti evankeliumi on mennyt eteen päin vuosisatojen ajan. Tuhannet saarnaajat ja lähetystyöntekijät julistavat Kristusta ympäri maailmaa. Valtavat määrät järjestöjä tekevät hyviä tekoja Hänen nimessään. Monet ihmiset todistavat Hänen rakkaudestaan hirvittävien vainojen keskellä eri puolilla maailmaa. Mutta suurimmalle osalle Jeesuksen Kristuksen seurakuntaa, usko on kertakokemus. Kriisissä katoava ilmiö. Kun hätätilanne tulee — tavallista voimallisempi koettelemus — usko horjuu ja epäusko marssii tilalle.

Voimme lukea psalmeista ja muistakin viisauskirjoista, että meillä on Jumala joka nauraa, suree ja itkee, ja jonka vihan voi yllyttää. Samaan tapaan Uusi Testamenttikin kertoo, että meillä on taivaassa ylimmäinen pappi, jota koskettaa meidän heikkoutemme — se sama lihaa ja verta ollut mies, joka oli Jumala maan päällä, on nyt kirkastettuna iankaikkisuudessa.

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö meillä olisi Herra Jumala, jolla on tunteet. Täytyy oikein ihmetellä: eikö Jeesus itkisi sitä suurta epäuskoa, joka valtaa maailmaa näinä päivinä?

Ajattele niiden opetuslasten epäuskoa, kun he olivat Jeesuksen kanssa veneessä aaltojen alkaessa tulvia. Kuinka Jeesukseen onkaan täytynyt sattua, kun Häntä alettiin syyttämään epäuskon sanoilla: "Opettaja, etkö välitä siitä, että me hukumme?" (Mark. 4:38).

Entä ne hetket, kun Jeesus ihmeen kautta ruokki viisi tuhatta ja myöhemmin neljä tuhatta, ainoastaan muutamalla kalalla ja leivillä? Hän teki tämän ruokaihmeen kahdesti, ruokkien yhdeksän tuhatta miestä, eikä siihen oltu laskettu naisia eikä lapsia. Silti näiden tekojen jälkeen, Jeesuksen omat opetuslapset olivat täynnä epäuskoa. Yhden ruokkimisihmeen jälkeen Kristus puhui heille fariseusten hapatuksesta, ja "he puhuivat keskenään siitä, ettei heillä ollut leipää" (Mark. 8:16).

Jeesus oli varmaan järkyttynyt tuosta. Hän oli juuri moninkertaistanut leipää ihmisjoukkoja varten omien opetuslastensa silmien edessä. Selvästi näkee, että Häneen sattui, kun Hän vastasi heille: "Mitä puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vielä käsitä ettekä ymmärrä? Onko teidän sydämenne paatunut? Silmät teillä on, ettekö näe? Ja korvat teillä on, ettekö kuule? Ja ettekö muista: kun minä mursin ne viisi leipää viidelletuhannelle, kuinka monta vakan täyttä palasia te keräsitte ... Ettekö vieläkään ymmärrä?" (Mark. 8:17-19, 21).

Täytyikö Jeesuksen pyyhkiä kyynel silmästään tuolla hetkellä? Itkikö Hän heidän epäuskoaan, kun he olivat juuri nähneet Hänen tekevän jotain aivan mahdotonta? Itkikö Hän, kun Hän näki, etteivät he vieläkään luottaneet Häneen?

Entä sitten ylösnousemuksen jälkeen, kun Jeesus ilmestyi niille kahdelle opetuslapselle Emmauksen tiellä? Muistatko, kuinka masentuneita ne kaksi olivat, kun he eivät olleet vielä ymmärtäneet, kuka kulki heidän kanssaan? Jeesus kysyi, mikä oli saanut heidät murhemielelle ja he vastasivat: "Oletko sinä ainoa muukalainen Jerusalemissa, joka et tiedä, mitä siellä näinä päivinä on tapahtunut?"

"Me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin ... Ovatpa vielä muutamat naiset joukostamme saattaneet meidät hämmästyksiin. He kävivät aamulla varhain haudalla eivätkä löytäneet hänen ruumistaan, ja tulivat ja sanoivat myös nähneensä enkelinäyn, ja enkelit olivat sanoneet hänen elävän. Ja muutamat niistä, jotka olivat meidän kanssamme, menivät haudalle ja havaitsivat niin olevan, kuin naiset olivat sanoneet; mutta häntä he eivät nähneet" (Luuk. 24:18, 21, 23-24).

Toisin sanoen, kun opetuslapset eivät löytäneet Jeesusta haudasta, heidän uskonsa loppui siihen. Eivätkä he uskoneet niiden naisten todistusta, jotka olivat tuoneet heille enkelin ilmoituksen ylösnousemuksesta.

Kuinka tämän onkaan täytynyt sattua Jeesukseen! Edes Hänen oman aikansa seurakunta ei uskonut Hänen ylösnousemukseensa. Emmauksen tiellä Jeesus nuhtelikin heitä: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet! Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?" (24:25-26).

Hänen omat seuraajansa eivät muistaneet eivätkä uskoneet niitä sanoja, jotka Hän itse oli aikaisemmin kertonut omasta kuolemastaan, hautaamisestaan ja ylösnousemuksestaan. Kristus käyttäytyy vähän samalla tavalla silloinkin, kun Hän ilmestyy kaikille: "Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi" (Mark. 16:14).

Jotkut lukijat voivat ihmetellä, miksi meidän lempeä ja armahtavainen Herramme puhui opetuslapsilleen niin voimallisesti. Mutta nämä evankeliumien kohdat tekevät asian selväksi. Kristus oli syvästi surullinen heidän epäuskonsa tähden. Nämä miehet olivat Hänen parhaita ystäviään, hänen oma sisäpiirinsä. Miehet, jotka Hän oli omin käsin valinnut seurakuntansa pylväiksi. Mutta kun Jeesus tulee sinne yläsaliin, hän kuulee heidän puhuvan ikään kuin ylösnousemusta ei olisikaan, eikä mitään elävää Kristusta — ja heidän sydäntensä kovuus saa Hänet kyyneliin.

Kaikista syvimmät haavat tulevat lähipiiristämme. Niiltä ihmisiltä, jotka ovat lähellämme, sydäntämme lähellä. Ystäviltä, joihin olemme luottaneet.

Kun ajattelen niitä, jotka mainostavat "Da Vinci —koodia" ja "Juudas Iskariotin Evankeliumia", niitä, jotka yrittävät saada uskon Jumalaan lainvastaiseksi, niitä, jotka pilkkaavat ja kiroavat Kristusta, ymmärrän, ettei näistä kukaan voi satuttaa Herraamme ja Vapahtajaamme. Sellaisilta pahoilta ihmisiltä tuo epäusko ja kovuus on aivan odotettavaa. Jeesus itse sanoi: "Perkeleen lapset tekevät isänsä tekoja". Heidän tekonsa todistavat siitä, että niitä ohjataan helvetistä. Minä todella kiitän Jumalaa jokaisesta uskon soturista, joka tyynesti tarttuu kynään paljastaakseen saatanan valheet.

Apaattisten, epäuskoisten kirkossa kävijöiden valtava lukumäärä on se, joka satuttaa meidän Herraamme. Millaista tuskaa sen täytyykään olla, kun Hän näkee ihmisten ylistävän Häntä, todistavan Hänen hyvyydestään ja voimastaan, saarnaavan koskettavia saarnoja uskosta — mutta kuitenkin Jumala tietää, että se kaikki on vain huulten tasolla. Hädän hetkellä suurin osa näistä lankeaa pois uskostaan, kun he luulevat, ettei Jumala välitä.

Mutta nämä eivät ole niitä ihmisiä, jotka satuttavat Jeesusta eniten. Hänen syvimmät tuskansa aiheuttavat Hänen lähimmät ystävänsä. Me tiedämme Raamatusta, ettei Jumala katso henkilöön, tarkoittaen sitä, ettei Hän suosi ketään toista enempää pelastukseen liittyen — kaikki pelastuvat ainoastaan uskon kautta. Mutta Kristuksella oli eräänlainen ystävien sisäpiiri, ihmisiä, joihin Hän erityisesti luotti. Voimme nähdä hyvän esimerkin inhimillisestä ystävyydestä Jumalan kanssa molemmista Testamenteista. Herra kutsui Aabrahamia "ystäväkseen", Mooses valittiin keskustelemaan Herran kanssa kasvotusten ja läpi evankeliumien.

Keitä tässä Jeesuksen lähipiirissä sitten oli? Evankeliumien kirjoittajat mainitsevat kerta toisensa jälkeen, että siihen kuuluivat Pietari, Jaakob ja Johannes. Nämä olivat ainoat, jotka Jeesus otti mukaansa, kun Hän herätti tytön kuolleista. He olivat Kristuksen kanssa kirkastusvuorella. Nämä olivat viimeiset opetuslapset Getsemanessa, kun Jeesus pyysi heitä valvomaan ja rukoilemaan. Aivan selvästi nämä olivat Jeesuksen lähimmät ystävät.

Betaniassa Jeesuksella oli vieläkin läheisempi ystäväpiiri. Tähän kuuluivat Martta, Maria ja heidän veljensä Lasarus. Heidän kotinsa palveli Jeesuksen levähdyspaikkana, väkijoukkojen ahdistelun ulkopuolella. Martta laittoi ruokaa, Maria kuunteli ja Lasarus hyvä ystävä, johon Jeesus pystyi luottamaan. Johanneksen evankeliumi sanoo lyhyesti: "Jeesus rakasti Marttaa ja hänen sisartaan ja Lasarusta" (Joh. 11:5).

Tässä kodissa Jeesukseen luotettiin, Hän saattoi rentoutua ja levätä kunnolla siellä. Nuo sisarukset olivat kuin perhe Hänelle, ja heidän tarinansa on hyvin tunnettu. Lasarus sairastui vakavasti ja sisarukset lähettivät Jeesukselle kiireisen viestin: "Herra, katso, se, joka on sinulle rakas, sairastaa". Mutta Kristus odotti Lasaruksen kuolevan, ennen kuin meni heidän luokseen. Miksi? "Ei tämä tauti ole kuolemaksi, vaan Jumalan kunniaksi, että Jumalan Poika sen kautta kirkastuisi" (Joh. 11:3-4).

Kyllä me tiedämme, ettei Jeesuksen olisi tarvinnut muuta kuin sanoa sana, ja Lasarus olisi parantunut. Herra olisi myös voinut mennä Lasaruksen sairasvuoteelle ja parantaa hänet siellä. Mutta Kristus sanoikin "Minä iloitsen teidän tähtenne siitä, etten ollut siellä, jotta te uskoisitte; mutta menkäämme hänen tykönsä" (11:15).

On eri asia uskoa sairaan paranemiseen kuin kuolleen heräämiseen. Tässä kohtauksessa Jeesus valmisti läheisilleen tilaisuuden uskoa sellaiseen, mikä oli aivan mahdotonta. Hän halusi Martan ja Marian ymmärtävän: "Olen iloinen, etten ollut siellä silloin, kun näytti menevän huonosti. Olen iloinen, etten toiminut aikaisemmin. Annoin tarkoituksella tämän tilanteen mennä yli kaikkien mahdollisuuksien, yli kaiken inhimillisen toivon, koska haluan teidän katselevan minun ylösnousemusvoimaani."

Lasaruksen kuolema oli kuitenkin pienempi asia Kristuksen omaan kuolemaan verrattuna. Ajattelepa, kun Jeesuksen tuli aika nähdä tuo ristinpuu, kuinka Hänen seuraajansa ikinä voisivat uskoa Hänen vielä nousevan ylös? Oli vain yksi tapa, että he uskoisivat. Se oli se, että siellä Betaniassa rakkaiden ystäviensä kanssa, Jeesus astuisi aivan toivottomaan tilanteeseen mukaan ja tekisi sellaista, mikä on inhimillisesti mahdotonta.

Olen varma, ettei Jeesus olisi halunnut ulkopuolisten kokevan tätä. Tällaiset asiat ovat varattuja niille, jotka ovat Hänen lähellään — jotka eivät ajattele asioita, niin kuin tämä maailma ajattelee. Vain sellaisissa ihmisissä, jotka tuntevat Kristuksen sydämen ja luottavat Häneen täysin, voi Hän luoda sellaista uskoa, joka ei horju.

Kyllä Jeesus tiesi kaikki tulevat koetukset, joita näiden rakkaiden elämässä tulisi olemaan. Hän tiesi jokaisen sairauden ja murhenäytelmän, joita he tulisivat kohtaamaan. Hän tiesi myös sen tuhon, joka Jerusalemia oli kohtaava. Tässä tilanteessa Hän halusi nähdä heissä sellaista uskoa, joka luottaisi Hänen hoitoonsa huolimatta siitä, minkälainen onnettomuus tulisi heitä kohtaamaan.

Kun Jeesus viimein saapui paikalle, Martan ensimmäiset sanat Hänelle olivat "Herra, jos sinä olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot." Nämä sanat voivat kuulostaa varmoilta uskon sanoilta Martan osalta. Mutta kun Jeesus vastasi "Sinun veljesi on nouseva ylös", Martan vastaus paljasti hänen ajatuksensa. "Minä tiedän hänen nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä". Toisin sanoen: "Kaikki on ohi, Jeesus. Myöhästyit."

Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?" (11:21-26).

Toisin sanoen Kristus tahtoi sanoa hänelle: "Ei, Martta. Minä olen se ylösnousemus ja se elämä. Usko minuun niin et kuole." Tässäkään kohdassa Hän ei puhu ainoastaan Lasaruksesta, vaan myös omasta kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Hänelle Lasaruksen herättäminen oli jo hoidettu asia. "Martta, etkö usko, että voin jopa mennä hautaan ja tehdä sellaista, mikä on mahdotonta, sinulle ja Marialle?"

Tuossa tilanteessa Martta lähti pois (11:28). Niin meistäkin suurin osa tekee vastaavassa tilanteessa. Emme hoida asioita Jeesuksen kanssa, rukoillen "Oi Herra, auta minun epäuskoani." Sen sijaan me vain lähdemme pois, palaamme takaisin epäilyksiimme ja pelkoihimme. Se saa Herran itkemään. Martta ei ymmärtänyt, että Herra halusi häneltä koetuksen kestävää uskoa. Kristus halusi häneltä pois kaikki epäuskon taipumukset. Hän halusi aloittaa hänen kanssaan luottamussuhteen, joka veisi hänet läpi kaikkien koetusten koko Martan loppuelämän ajan.

Sitten Maria tuli paikalle. "Kun siis Maria saapui sinne, missä Jeesus oli, ja näki hänet, lankesi hän hänen jalkojensa eteen ja sanoi hänelle: 'Herra, jos sinä olisit ollut täällä, ei minun veljeni olisi kuollut.'" Jopa Maria sanoi samat sanat Jeesukselle, kuin hänen sisarensakin oli sanonut. Kuinka Jeesus reagoi tähän? "Joutui hän hengessään syvän liikutuksen valtaan ja vapisi" (11:32-33).

Martan epäuskon on täytynyt satuttaa Häntä jo aivan tarpeeksi. Olen varma, että Jeesus odotti Marialta edes vähän enemmän. Mutta kun Hän katseli Marian itkevän säälittävästi, vailla toivoa, Hän "joutui liikutuksen valtaan". Oikeastaan tuo sana merkitsee eräänlaista vihastumista. Samoin "vapisi" merkitsee tyytymättömyyttä.

Silloin Jeesus sanoi "Mihin te panitte hänet?" (11:34). Kun Martta kuuli Hänen käskevän vierittää kivi pois haudan suulta, hän alkoi protestoida: "Herra, hän haisee jo, sillä hän on ollut haudassa neljättä päivää". Yhä vain lisää epäuskoa. Siksi voimmekin lukea Raamatusta: "Ja Jeesus itki" (11:35).

On varmaan tuhansia määritelmiä, joissa kuvaillaan niitä syitä, miksi Jeesus itki. Minulle tämä raamatunkohta on tullut hyvin henkilökohtaiseksi. Sitä ajatellessani rukoilin: "Herra, en tahdo tietää, mitä eri opit sanovat tästä. Haluan tuntea, niin kuin Sinä tunsit."

Jeesus pyytää meitä itkemään itkevien kanssa. Hän on ehkä itkenyt sen murheenkin tähden, joka ympäröi Häntä tuossa tilanteessa. Mutta totuus on se, että Jeesus tiesi Lasaruksen pian kävelevän pois haudasta. Joten kyyneleiden on tultava muustakin syystä.

Heprealaiskirjeessä kerrotaan: "Keihin hän (Jumala) oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö tottelemattomille?" (Hebr. 3:17,18). Kun palaan tuohon kohtaukseen Lasaruksen haudalla, alan ymmärtää jotain Jeesuksen haavoitetusta sydämestä. Ajattelepa, näyttää siltä, ettei yksikään maan päällä tuolla hetkellä usko Jeesukseen koko sydämestään. Kukaan lähipiiristä ei osoita minkäänlaista uskoa. Jeesus tiesi lähtevänsä pian pois maan päältä. Miltä Hänestä onkaan mahtanut tuntua?

Kysynkin nyt sinulta: Ovatko asiat tänä päivänä jotenkin eri tavalla? Kuka tässä maailmassa uskoo, että Jeesus on kaikkien mahdottomuuksienkin Jumala? Kun Ihmisen Poika katsoo maan päälle, löytääkö Hän uskoa?

Olin vähän aikaa sitten kävelyllä, rukoillen. Huolen aiheenani oli useiden perheen jäsenten terveys. Kun sitten ajattelin tätä raamatunkohtaa, havaitsin itseni rukoilevan kyynelin: "Herra, he saivat Sinut itkemään. Olenko minäkin saanut Sinut itkemään omalla epäuskollani? Olen viettänyt kallisarvoisia hetkiä kanssasi yli viidenkymmenen vuoden ajan, Jeesus. Rakastan Sinua ja tiedän, että Sinä rakastat minua. Viime aikoina ajatuksiini on vain päässyt epäilyksiä. Ihmettelen, miksi joihinkin rukouksiin ei ole vielä tullut vastausta."

Sen jälkeen olen kuullut Hänen ihanan, hiljaisen äänensä sanovan: "Rakastan sinua aina, David. Varjelen sinut lankeamasta ja esittelen sinut virheettömänä Isän edessä. Mutta olet oikeassa, horjuva uskosi ja epäuskon hetkesi ovat saaneet minut itkemään."

Rakas pyhä, oletko sinä jossain musertavassa koettelemuksessa juuri nyt? Oletko rukoillut, itkenyt ja huutanut apua, ja silti kaikki näyttää toivottomalta? Ehkä tilanteesi on mennyt yli kaikkien inhimillisten mahdollisuuksien ja ajattelet: "Kaikki on mennyttä".

Tuo koettelemus on suotu sinulle tarkoituksella. Jumala olisi voinut puuttua tilanteeseen milloin tahansa, mutta tämä on Hänen tilaisuutensa kasvattaa sinussa sellaista horjumatonta uskoa, jota sinä tarvitset. Hän odottaa, että luotat Häneen. Ei ainoastaan siinä, mitä edessäsi on tällä hetkellä, vaan jokaisessa mahdottomuudessa tästä eteen päin, kunnes pääset taivaan kotiin Hänen kanssaan. Älä ymmärrä väärin. Hän iloitsee sinusta. Mutta Hän myös rakastaa sinua niin paljon, että haluaa sinulle sellaisen uskon, joka vie sinut kaikesta läpi.

Rukoile kanssani: "Herra, anna minulle anteeksi, että saan sinut itkemään. Auta minun epäuskoani." Ota sitten omaksesi tämä Raamatun jae: "Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät" (Hebr. 11:6).

Jumala ei ole ohittanut sinua

michael_petillo — Tue, 18 Dec 2007 11:11:20 -0600

Haluan johdattaa sinut erääseen Israelin historian pimeimpään päivään. Sinä tiettynä päivänä eräs leski seisoi kolmen arkun edessä valittavat joukot ympärillään. Siinä surevassa joukossa oli satoja muita itkeviä leskiä ja joukko haavoittuneita sotilaita, joista osan haavat vielä vuotivat.

Tämän tilanteen keskellä oli tämä nimeltä mainitsematon leski, joka vain vaivoin pystyi seisomaan kolmen arkun edessä. Raskaana ja kivuissa hän oli romahduspisteessä ja kahden palvelijattaren oli tuettava häntä. Tämä nainen oli henkisesti ja hengellisesti kuollut, hänellä ei ollut jäljellä elämää, hän oli täysin surun ja kivun valtaama.

Yhdessä arkussa makasi hänen 88-vuotias appensa Eeli, Israelin ylipappi. Toisessa arkussa makasi hänen miehensä veli Hofni, myös pappi. Mutta se arkku, jonka yllä tämä nainen roikkui oli se kolmas arkku. Siinä oli hänen miehensä Piinehaan ruumis.

Tällä kohtaa Israelin historiassa oli suuri onnettomuus kohdannut kansakuntaa. Muutamaa päivää aikaisemmin israelilaisten armeija oli lähtenyt taistelemaan filistealaisia vastaan, mutta vihollinen oli ollut ylivoimainen. Noin 30 000 miestä oli kaatunut taistelussa, mukaanlukien Eelin kaksi poikaa, Hofni ja Piinehas. Kun ylipappi kuuli vihollisen kaapanneen Liiton arkin, ja että hänen kaksi poikaansa olivat nyt kuolleita, kaatui hän taaksepäin istuimeltaan ja kuoli taittaen niskansa.

Sana kertoo että tällä Piinehaan nimeltä mainitsemattomalla vaimolla oli rakkautta Jumalan asioihin. Hän kunnioitti Herran läsnäoloa ja arkin menetys filistealaisille suretti häntä (katso 1 Sam. 4:19). Varmasti hän suri myös sitä miten Jumalan huone oli sortunut apatiaan ja ahneuteen hänen appensa aikana.

Kun Eeli oli ylipappina, Jumalan paimenet säännöllisesti katsoivat läpi sormien kaikenlaista syntiä. Eelin oma poika Hofni oli paha pappi, joka harjoitti haureutta Jumalan huoneen muurien sisäpuolella. Piinehas oli myös langennut haureellinen pappi, jonka himot jatkuvasti toivat häpeää temppelille. Vuosia hänen surevan vaimonsa korvissa oli soinut profeetallinen varoitus, jonka nimeltä mainitsematon profeetta oli tuonut Eelin huoneelle:

"- - mutta kaikki sinun suvussasi kasvaneet kuolevat miehiksi tultuaan. Ja merkkinä tästä on sinulla oleva se, mitä kahdelle pojallesi, Hofnille ja Piinehaalle, tapahtuu: he kuolevat molemmat samana päivänä" (1 Sam. 2:33-34).

Kuvittele sitä uskomatonta tuskaa, jota tämä leski nyt kantoi haudalla. Hänen miehensä oli vietellyt naisia temppelissä, luultavasti sellaisia naisia, joille hän oli saarnannut. Heidän palvelutehtävänsä oli ollut läpeensä himoon pohjautuva, täynnä ahneutta ja apaattisuutta Jumalan asioita kohtaan. Jumalan todelliset profeetat olivat varoittaneet vuosia tämän pappeuden korruptoituneisuuden aiheuttamista tulevista tuomioista. Ja pappien tekopyhyys oli saanut kansan pettymään. Nyt onnettomuuksia nousi esiin kaikkialla. Kaikkein pahinta oli että Israelin viholliset olivat takavarikoineet arkin, joka edusti Jumalan läsnäoloa.

Tämän naisrukan mielestä Herran viholliset olivat voittaneet. Kaikkialla hänen ympärillään kirkko oli raunioina ja kansakunnalta oli riistetty toivo. Kirjaimellisesti kenellekään ei ollut jäljellä mitään muuta odotettavaa kuin tuomio. Sen lisäksi tämä nainen kantoi omaa henkilökohtaista kipua miehensä haureellisista petoksista.

Nyt, juuri haudattuaan rakkaimpansa, hän yhtäkkiä sortuu hautapaikalla ja alkaa synnyttää: "Kun hän kuuli sanoman Jumalan arkin ryöstöstä ja appensa ja miehensä kuolemasta, vaipui hän maahan ja synnytti, sillä poltot yllättivät hänet. Ja ... sanoivat vaimot, jotka seisoivat hänen luonaan: 'Älä pelkää, sillä sinä olet synnyttänyt pojan'" (4:19-20).

Hautapaikalla oli monia muitakin vaimoja, jotka olivat menettäneet miehensä taistelussa filistealaisia vastaan. He yrittivät rohkaista Piinehaan leskeä sanoen hänelle, "Piristy. Sinulla on nyt toivoa, uusi alku tämän poika-vauvan kanssa. Jumala ei ole lopulta ohittanut sinua." He näkivät, että kaiken kuoleman ja kaaoksen keskellä oli tulossa uutta toivoa.

Mutta Piinehaan leski oli jo vakuuttanut itsensä, "Herra on hylännyt minut. Katsokaa kaikkea onnettomuutta, uskosta luopumista ja rauniota. Minun rukouksiani ei ole kuultu. Ei ole toivoa jäljellä." Hän oli täysin lohduttamattomissa. Jopa sen jälkeen kun hän synnytti, hän kieltäytyi katsomasta vauvaa, työntäen sen sivuun. Juuri ennen kuolemaansa hän "nimitti pojan Iikabodiksi - -. Hän sanoi: 'Kunnia on mennyt Israelilta', koska Jumalan arkki oli ryöstetty" (katso 4:21-22).

Hän yksinkertaisesti luovutti taistelun, ja kuoli siihen. Uskon että tämän kärsivän naisen kuoleman todellinen syy oli perimmäinen toivottomuus. Tähän päivään saakka sana Iikabod merkitsee Jumalan läsnäolon menetystä ja toivon puuttumista hänen kansaltaan.

Jokainen kristitty kohtaa samat kolme tuskan virtaa, joita Piinehaan leski kärsi: tuskan kansakunnan tilan vuoksi, tuskan kirkon tilan vuoksi, ja henkilökohtaisen kärsimyksen ja menetyksen tuskan.

Kuten hänkin me elämme moraalisen ja hengellisen taantumisen aikaa. Näemme lähes päivittäin helvetillisiä hyökkäyksiä Kristuksen nimeä kohtaan. Vihollinen on hitaasti nakertamassa pois moraalisia arvojamme, jotka ovat palvelleet ei vain omamme vaan myös monien muiden kansakuntien perustuksena.

Olemme nähneet miten rukous on kielletty Amerikan kouluissa. Kymmentä käskyä poistetaan liittovaltion ja osavaltioiden oikeusistuimista. Jotkut osavaltiot ovat laatimassa lakeja, jotka kieltävät virkamiespappeja vetoamasta Kristuksen nimeen. Samaan aikaan kansakuntamme oikeusistuimet heristävät nyrkkiä Jumalan auktoriteetille ja hänen nimensä mainitsemisellekin.

Homoseksuaalit ja heidän vaikutusvaltaiset ystävänsä näyttävät pysäyttämättömiltä heidän pakkomielteessään sallia homoliitot. Tuoreelle homo-cowboy-elokuvalle puuhataan Oskar-palkintoja. Jotkut kutsuvat sitä parhaaksi koskaan tehdyksi elokuvaksi. Sitä mainostetaan elokuvana, joka tulee ikuisesti muuttamaan yhteiskuntamme. Voit olla varma, että se on vain ensimmäinen monista sen kaltaisista elokuvista.

Seurakuntamme saa suuria määriä kirjeitä ja sähköposteja ympäri kansakunnan ja maailman surevilta Kristuksen rakastajilta. He kysyvät, "Mitä on tapahtumassa Amerikalle? Se tunnettiin aikanaan evankeliumin valon kantamisesta maailmalle lähetystyön kautta. Nyt tilanne on täysin erilainen. TV-ohjelmista on tullut täysin saastaisia, ne pilkkaavat kristittyjä, moraalisia standardeja ja Kristusta itseään. Nämä show't mainostavat homoseksuaalisuutta ja repivät maahan perhearvoja."

"Oikeusistuimet pilkkaavat kristillisyyttä joka suunnasta. Ne pitävät uskovia fanaatikkoina tai tyhminä pelkästään uskon vuoksi. Mihin tämä päättyy? Mikään ei näytä voivan pysäyttää moraalista luopumusta. Milloin Herra tulee tekemään lopun tästä kaikesta?"

Pilkkaaminen ei rajoitu vain maallisiin piireihin. Typeriä, epäpyhiä asioita tapahtuu Jumalan huoneessa kautta maan. Muutama viikko sitten kuulin jostain mitä kutsutaan "painiottelu-kirkoiksi", joissa saarnatuoli on korvattu painikehällä. Painijat, jotka tunnustavat Kristusta, hakkaavat tuoleja toistensa päähän, purskottavat valeverta ja todistavat sen jälkeen. Ei! Tätä ei tulisi tapahtua missään kirkossa. Jokainen Jumalan Sanan palvelija tietää että väkivalta oli juuri se syy, miksi Jumala tuhosi maan tulvalla.

Tuhansissa kirkoissa ei nykyään koskaan mainita syntiä, ristiä, uhria, tuomiota tai helvettiä. Jumalalliset vartiomiehet eivät saa puhua eikä sydämiä tutkita. Sen sijaan kaiken painopisteenä on menestys, ja jokainen saarna on suunniteltu saamaan ihmiset tuntemaan olonsa hyväksi. Siitä kaikesta on tuloksena apatia, ahneus, itsekeskeisyys, sydämen kylmyys. Ja se saa kaikkialla aikaan tuskaa jumalallisille uskoville, kun he näkevät miten Jumalan nimi saatetaan häpeään.

Ajattele samanlaista asetelmaa Israelissa. Kun Piinehaan leski näki Siiloan syntien kasautuvan taivaaseen saakka, hän tiesi ettei Jumalan läsnäolo voisi pysyä sellaisen kansan keskellä. Hän tiesi, ettei Jumalalla ollut mitään osaa siihen.

"Hän hylkäsi asumuksensa Siilossa, majan [kirkon], jonka hän oli pystyttänyt ihmisten keskelle" (Psalmi 78:60). Jumala kokonaan hylkäsi ahneuden kirkon, poistaen kirkkautensa lihan luopuneesta huoneesta. Ja hän tuomitsi sen, kirjoittaen "Iikabod" tuon kirkon oven yläpuolelle.

Kun katsomme vuosia eteenpäin Jeremian päiviin, näemme miten profeetta puhuu samanlaiselle ahneelle itsekeskeisyyden kirkolle. Jeremia julisti, että jokainen etsi omaa etuaan, ja että Jumalan paimenet saarnasivat vain rauhaa, onnea ja menestystä. Nämä pastorit tekivät ihmisistä "kauppatavaraa", vaurastuen leskien ja yhteiskunnan puolustuskyvyttömimpien kustannuksella.

Herra ilmaisi tilanteen Jeremialle selvin sanoin: "Tämä ei ole minun kirkkoni. Se on kauhistus." Sitten hän kehotti profeettaa varoittamaan pappeja: "Parkukaa, te paimenet, ja huutakaa, vieriskelkää tuhassa ... Mennyt on paimenilta pakopaikka ja pelastus lauman valtiailta ... Sillä Herra hävittää heidän laumansa" (Jeremia 25:34-36).

Lopulta Jumala sanoi: "minä teen tälle temppelille niinkuin Siilolle" (26:6). Lyhyesti sanottuna hän sanoi, "Tämä on se tapa jolla minä tuomitsen jokaisen lihallisen, ahneen kirkon kaikkina aikoina." Ja hän neuvoi Jeremiaa: "puhu ... kaikki ne sanat, jotka minä olen käskenyt sinun sanoa heille; älä jätä pois sanaakaan ... Ja papit ja profeetat ja koko kansa kuulivat Jeremian puhuvan nämä sanat Herran temppelissä" (26:2,7).

Miten kansa reagoi Jeremian sanomaan? "papit ja profeetat ja koko kansa ottivat hänet kiinni sanoen: 'Sinun on kuolemalla kuoltava! Miksi olet ennustanut Herran nimessä sanoen: Tälle temppelille on käyvä niinkuin Siilolle, ja tämä kaupunki on tuleva raunioiksi, asujattomaksi?'" (26:8-9).

Ajattele kaikkea sitä menestyksen saarnamista, mitä on kirkossa nykyään. Vierailin hiljattain erään henkilön luona, ja hänellä oli TV päällä kristillisellä kanavalla. Jokainen ohjelma keskittyi menestykseen. Hyvin vähän viitattiin Raamattuun, ja silloinkin se liittyi itsensä rakentamista käsittelevään sanomaan. Minut valtasi suru.

Tämä omaa itseä palveleva, rikastumista ajava evankeliumi ja sitä tukeva kilpailullinen kirkkojärjestelmä, ne ovat nyt Iikabodin kirouksen alaisia. Se kaikki on kirottua ja kuollutta, ja pian me näemme Jumalan tekevän sen mitä hän sanoi tekevänsä Israelille: "minä teen tälle temppelille niinkuin Siilolle." Hän tulee kaatamaan rahapuun, ja suuri kato tulee seuraamaan. Kaikki palkkapaimenet joutuvat konkurssiin, ja yhdessä yössä heidän massiivisista kirkko-ohjelmistaan tulee mennyttä.

Tätä Piinehaan leski ei huomannut: Jumala oli tuomassa uutta Eelin ahneuden kirkon raunioista. Hän teki yliluonnollista työtä tuodakseen kirkkautensa takaisin. Ja kaikki tämä tapahtui aivan tämän naisen edessä, hänen omassa kodissaan.

Katsos, Siilon keskellä, tuomioiden iskiessä Israelissa, Herra oli kasvattamassa Samueleita. Nämä olivat ihmisiä, jotka oli vieroitettu maailmasta. He tunsivat Herran äänen ja olivat hänelle kokonaan omistautuneita.

Samoin Herralla on myös tässä sukupolvessa Samueleita. Hän kasvattaa heitä ja kutsuu heitä itselleen ahneen kirkon raunioista. Eikä hän milloinkaan hylkää heitä. Tapaan tämän huomaamattoman Samueleiden joukon jäseniä ympäri maailmaa. He kuulevat kirkkaasti Herralta, eivätkä he pelkää tuoda varoituksen sanaa seurakunnalleen.

Lisäksi, Jumalalla on suuria joukkoja kätkettyjä, tuntemattomia profeettoja, ja heitä koulutetaan vaikeuksien koulussa. He ovat osa Samueleiden joukkoa ja he tietävät mitä on tulossa, osittain koska Herra on kertonut heille. Tulevista tuomioista huolimatta nämä jumalalliset yksilöt ovat täynnä toivoa ja iloa, koska he näkevät uuden päivän tulevan.

Todellisuudessa Piinehaan leskellä ei ollut mitään syytä murehtia Liiton arkkia. Tämä siksi että armonistuin kruunasi sen. Salli minun selittää.

Muinaisessa Israelissa arkki edusti Herran armoa, voimakasta totuutta, joka ruumillistui Kristuksessa. Meidän tulee ottaa vastaan hänen armonsa, luottaa hänen armonsa pelastavaan vereen, ja tulla ikuisesti pelastetuiksi. Joten, saatat pilkata lakia ja pyhyyttä, saatat repiä alas kaiken, joka puhuu Jumalasta. Mutta kun pilkkaat Jumalan armoa, tuomio tulee nopeasti. Jos poljet hänen armon vertaan, kohtaat hänen kauhean vihansa.

Juuri tämä tapahtui Filistealaisille kun he varastivat arkin. Tappava hävitys kohtasi heitä kunnes he joutuivat myöntämään: "Tämä ei ole vain sattumaa. Jumalan käsi on selvästi meitä vastaan." Ajattele sitä mitä tapahtui kun arkki vietiin Daagonin pakanatemppeliin pilkkaamaan ja haastamaan Israelin Jumala. Keskellä yötä, arkin armonistuimesta tuli tuomion piiska. Seuraavana päivänä epäjumala Daagon löytyi kasvoilleen pudonneena arkin edestä, sen pää ja kädet irti leikattuina.

Rakkaat, tämä on se missä Amerikan pitäisi olla tänään. Meidät olisi pitänyt tuomita kauan sitten. Teille kaikille, jotka pilkkaatte ja haastatte Jumalan armon, teille sanon: Antaa mennä, yrittäkää vain saattaa Kristuksen kirkko sekularismin ja agnostismin vallan alle. Mutta jos pilkkaatte Kristuksen armoa, Jumala tulee kaatamaan kaiken voimanne ja auktoriteettinne maahan. Jeremia sanoo: "Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut" (Valitusvirret 3:22). Kuitenkin, kun ihmiset pilkkaavat tuota Kristuksen valtavaa armoa, tuomio on varma.

Herran armo yksin viivyttää tuomiota. Ja parhaillaan Amerikka hyötyy tuosta armosta. Uskomatonta kyllä, maamme kilpailee muun maailman kanssa Jumalan ja Kristuksen poistamisessa yhteiskunnasta. Kuitenkaan Herra ei salli itseänsä pilkata; hänen armonsa pysyy iäti, ja hän rakastaa tätä kansakuntaa. Uskon että tämä on syy sille että hän vieläkin jakaa meille siunauksia. Hänen toiveensa on että hänen hyvyytensä johdattaisi meitä parannukseen (katso Room. 2:4).

Samueleiden joukko jumalallisia miehiä ja naisia tietää tämän. He eivät ole epätoivoisia Amerikan tai kauhean Eelin ahneuden kirkon tilasta. He eivät yksinkertaisesti keskity siihen. Toki he surevat kauheaa korruptiota, pilkkaa ja syntiä, ja he tietävät että tuomio on tulossa. Mutta heillä on toivo, tietäen että Jumalalla on täysi hallinta. Katsos, he ovat maistaneet itse Jumalan armoa Kristuksessa, ja he tietävät että hänen armonsa pysyy iankaikkisesti. Ja toisin kuin Piinehaan leski, he eivät koskaan myönnä että vihollinen olisi voittamassa sotaa Kristusta ja hänen todellista kirkkoaan vastaan.

Haluan puhua nyt niille, jotka ovat kokeneet jotain tämän lesken tuskasta. Puhun sen tyyppisestä tuskasta, joka on vakavaa, jatkuvaa tuskaa, tuskaa joka koskettaa ruumista, sydäntä, henkeä. Vaikeuksia vaikeuksien jälkeen on kertynyt, ilman mitään näkyvissä olevaa loppua. Ja tuska on sanoinkuvaamaton.

Tuskasi saattaa olla rakkaan menettämisen tuskaa ... heikentävän sairauden kipua ... hylkäämisen aiheuttamaa kipua ... särkyneen avioliiton kauheaa tuskaa ... tuskaa synnissä elävistä lapsista ... tuskaa, jota kukaan muu ei voi ymmärtää.

Puhuin hiljattain pastorin kanssa, joka elää sellaisen fyysisen kivun kanssa että se ajaa hänet lattialle tuskissa. Tämä mies on kulkenut lääkäriltä lääkärille, mutta kukaan ei ole kyennyt selittämään tai hoitamaan hänen tilaansa. Hän on joutunut elämään jatkuvassa tuskassa, joka on kirjaimellisesti selittämätöntä.

Sitten on sellaisia kipuja, jotka menevät syvälle hengelliseen maailmaan, vaanivat mieltä. Jotkut mielen kärsimykset ovat niin ylitsevuotavaisia että ne tekevät enemmänkin kuin vain koettelevat uskoasi; ne järkyttävät uskosi perustuksia. Tämän tyyppinen inhimillinen kipu saa sinut huutamaan, "Voi Herra, oletko hylännyt minut? Oletko edes kuullut mitään minun rukouksistani? Oletko sinä edes siellä?"

Joskus uskova voi kokea "messinkitaivaan" kun vakava koettelemus on hämmentänyt häntä. Hänen ei tee mieli rukoilla, ja kun hän tekee sitä, hän tekee sitä ilman intohimoa. Hän on liian taakoitettu tai kamppailunsa kuluttama keskittyäkseen Jumalan Sanaan. Joten kun hän yrittää lukea Raamattua, se ei mene perille.

Silloin Saatana astuu paikalle. Hän lähestyy meitä tuskamme ja kärsimyksemme pahimmalla hetkellä ja istuttaa helvetillisen valheen. Se on se sama valhe, jonka hän ujutti Kristuksen mieleen ristillä: "Jumala on jättänyt sinut. Hän on hylännyt sinut ja kulkenut ohitsesi." Nämä hyökkäykset voivat olla talttumattomia, tuoden valheita, syytöksiä, tuomitsemista, ja lisäten syyllisyyden taakkaa tuskaan. Hän kuiskaa, "Sinulla ei ole sitä mitä selviytymiseen tarvitaan. Et edes rukoile enää. Miten voit odottaa pelastuvasi?"

Hänen tavoitteensa on että seuraisit Piinehaan lesken esimerkkiä, antautuisit syvälle toivottomuudelle ja luovuttaisit taistelun. Tämä varustettu nainen teki lopullisen virheen päätellessään kauheassa tuskassaan: "Jumala ei ole minun kanssani. En tunne enää hänen läsnäoloaan. Minut on hylätty." Sillä hetkellä hän antoi kokonaan periksi, jättäen uskonsa sivuun.

Tämä tuo minut erääseen suurimmista taakoista, joka minulla on Herran paimenena. Olen valittanut jatkuvasti Herralle, "Oi Jumala, kuinka toisin toivoa ja lohdutusta uskoville, jotka joutuvat kestämään niin suurta tuskaa ja kärsimystä? Anna minulle sanoma, joka kumoaa kaikki heidän epäilyksensä ja pelkonsa. Anna minulle totuus, joka kuivaa surevien kyyneleet ja antaa toivottomien huulille laulun."

Sanoma, jonka kuulen Pyhältä Hengeltä Jumalan kansalle, on hyvin yksinkertainen: "Menkää minun Sanaani, ja seisokaa minun lupauksissani. Hylätkää epäilysten tunteenne." Kaikki toivo syntyy Jumalan lupauksista.

Sain hiljattain kirjeen, joka sisältää kauniin ja elävän kuvauksen tästä. Se on äidiltä, joka kirjoittaa: "Tyttäreni on 16-vuotias. Hänellä on fyysinen rappeuma lihaksissa, nivelissä ja nivelsiteissä, ja hänellä on äärimmäisiä kipuja 24 tuntia vuorokaudessa. Poikani teki 1997 itsemurhan saman kivun vuoksi. Hän oli 22-vuotias kun hän yhdeksän vuoden kärsimisen jälkeen otti oman henkensä. Hän ei kestänyt kipua.

"Tyttäreni oli balleriina ja odotti pääsyä Juilliard Schooliin New York Cityssä. Mutta hänen unelmansa sortuivat kun häneen iski sama sairaus, joka vaivasi hänen veljeään. Lääkärit sanoivat, että hänen kipunsa on 1–10 skaalalla 14. Tarvittava määrä kipulääkkeitä tuhoaisi hänen munuaisensa, joten hän ei voi ottaa lääkettä.

"Hän rakastaa Herraa, ja on ilo olla hänen lähellään. Hän on ihana runoilija, jonka kirjoituksia on julkaistu yli 15 julkaisussa, ja hänet mainitaan kansainvälisessä 'Runouden kuka kukin on' -listassa."

Kaikesta huolimatta, ruumiin ja sielun tauottoman järkyttämisen keskellä tämä äiti ja hänen tyttärensä ovat pistäneet toivonsa Jumalan Sanaan heille. Ja hän on antanut heille rauhan.

Onko sinulla ollut houkutus päätellä ettei Herra ole sinun kanssasi? Oletko melkein luopunut uskostasi? Pane uskosi Herran Sanaan sinulle:

"hän itse on sanonut: 'En minä sinua hylkää enkä sinua jätä' (Hepr. 13:5)
"Niin Herra on sorretun linna, linna ahdingon aikoina. Ja sinuun turvaavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat; sillä sinä et hylkää niitä, jotka sinua etsivät, Herra." (Psalmi 9:10-11).
"Herra vahvistaa sen miehen askeleet, jonka tie hänelle kelpaa. Jos hän lankeaa, ei hän maahan sorru, sillä Herra tukee hänen kättänsä. Olen ollut nuori ja olen vanhaksi tullut, mutta en ole nähnyt vanhurskasta hyljättynä enkä hänen lastensa kerjäävän leipää ... Sillä Herra rakastaa oikeutta eikä hylkää hurskaitansa; heidät varjellaan iankaikkisesti" (Psalmi 37:23-25, 28).
"Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut" (2 Kor. 4:8-9).

Uskotko todella ihmeisiin?

michael_petillo — Tue, 18 Dec 2007 11:33:45 -0600

Matteuksen luvussa 14 Jeesus on astumassa veneeseen lähteäkseen "autioon paikkaan", jossa hän voisi olla yksin. Hän on juuri kuullut, että Johannes Kastaja on menettänyt päänsä ja tämä on haudattu. Nyt Jeesus oli niin liikuttunut, että hän koki tarvetta olla yksin ja rukoilla.

Kuitenkin kun ihmisjoukot kuulivat Jeesuksen olevan lähdössä, "kansa meni jalkaisin kaupungeista hänen jälkeensä" (Matteus 14:13). Kuvittele Kristus hänen nähdessä tuhansien ihmisten tulevan häntä kohti kaikista suunnista, kaikenlaisessa fyysisessä kunnossa olevia. Sairaita kannettiin paareilla tai työnnettiin itse tehdyissä kärryissä. Sokeita miehiä ja naisia johdatettiin väkijoukon läpi, ja rammat taapersivat eteenpäin tilapäiskepeillä ja kainalosauvilla. Kaikki halusivat epätoivoisesti tulla hänen lähelleen saamaan kosketus siltä ainoalta mieheltä, joka sen voi antaa.

Miten Kristus vastasi tähän uskomattomaan tilanteeseen? "Ja astuessaan maihin Jeesus näki paljon kansaa, ja hänen kävi heitä sääliksi, ja hän paransi heidän sairaansa" (14:14). Jos olisit ollut paikalla sinä päivänä katsomassa rinteeltä, olisit ollut ihmeissäsi eteesi avautuvista tapahtumista. Vääntyneet kädet vahvistettiin, väärät jalat oikaistiin, kuurot korvat avattiin, mykät kielet alkoivat yhtäkkiä huutaa Jumalan ylistystä.

Tämän kaiken näkemisen ja kuulemisen on täytynyt olla ihmeellistä. Kuitenkin päivän päätteeksi Jeesus päätti syöttää nämä väkijoukot, vielä kaikkien parantumisihmeiden suorittamisen jälkeen. Meille kerrotaan, että siinä joukossa oli viisi tuhatta miestä, mukana olleita naisia ja lapsia laskematta. Ja syöttääkseen nämä kaikki, Jeesus otti viisi leipää ja kaksi kuivunutta kalaa, rukoili niiden puolesta, ja alkoi murtaa niitä paloihin ihmisille annettavaksi.

Koreja korien jälkeen täyttyi nopeasti moninkertaistuvasta ruuasta. Ja jotenkin, opetuslapsien jakaessa sitä väkijoukolle, ruoka vain lisääntyi lisääntymistään. Tämän massiivisen ruokkimisen jälkeen kaikki olivat syöneet mahansa täyteen ja opetuslapset lopulta keräsivät kaksitoista korillista jäljelle jääneitä muruja.

Yritä kuvitella se: olet juuri saanut todistaa parantumisia parantumisten perään, ihmeitä ihmeiden perään. Luulisi että sellaisen päivän päätteeksi olisit polvillasi kiittämässä Jumalaa? Etkö sanoisi itsellesi, "En enää koskaan epäile Kristuksen parantavaa ja ihmeitä tekevää voimaa"?

Tehtyään kaikki ne parantumisihmeet, Jeesus päätti ruokkia kansanjoukot.

Sitten saatuasi todistaa kaikki nämä ihmeet, olet nähnyt ihmeellisen yli viiden tuhannen ihmisen ruokkimisen. Olisit todella hämmästynyt, ihmeissäsi, ja ajattelisit: "Se mitä Herra on tänään tehnyt on uskomatonta. Tämä on lujittanut uskoani. Tästä lähtien aion harjoittaa horjumatonta uskoa."

Myöhemmin, päivän merkittävien tapahtumien jälkeen, huomaat Jeesuksen "vaativan" opetuslapsiaan astumaan kaikessa hiljaisuudessa veneeseen, sanoen heille: "Menkää toiselle rannalle" (katso Matteus 14:22). Kreikan sana "vaati" tarkoittaa tässä "pakottaa, vetoamalla, voimalla tai vakuuttamisella". Jeesus yllytti opetuslapsiaan vahvoin sanoin, "Veljet, astukaa nyt vain veneeseen. Menkää nyt." Hän aikoi lähettää kansanjoukot pois ja tavata opetuslapset myöhemmin.

Kaiken tämän aikaa Jeesus on lukenut opetuslastensa ajatuksia. Hän tiesi etteivät he ymmärtäneet päivän tapahtumia. Ihmeiden sanoma ei ollut vielä mennyt perille heidän sydämiinsä ja mieliinsä, ja epäilykset vaivasivat heitä vielä. Kun he lähtivät rannasta, mietin että pudistiko Jeesus päätänsä, haavoitettuna siitä että heidän uskonsa horjui kaiken heidän näkemänsä jälkeenkin.

Oliko Jeesuksen todella pakko kävellä vetten päällä herättääkseen opetuslapset? Toki, sen Kristus tekikin. Puhkesi myrsky ja vene oli aaltojen ahdistamana, ja "Jeesus tuli heidän tykönsä kävellen järven päällä" (14:25).

Opetuslapset eivät olleet uskoa silmiään nähdessään hänet. Itse asiassa he luulivat häntä aaveeksi. "He luulivat häntä aaveeksi ja rupesivat huutamaan; sillä kaikki näkivät hänet ja peljästyivät" (Markus 6:49-50). Mutta Jeesus kielsi heitä pelkäämästä. "Ja hän astui venheeseen heidän tykönsä, ja tuuli asettui. Niin he hämmästyivät ylen suuresti sydämessään" (6:51).

Vasta tässä vaiheessa huomaamme jotain uskon tapaista heräävän opetuslapsissa: "Niin venheessä-olijat kumarsivat häntä ja sanoivat: 'Totisesti sinä olet Jumalan poika'" (Matt. 14:33). Hengähdämme helpotuksesta lukiessamme tätä, ajatellen, "Vihdoinkin he tajuavat. He uskovat Jeesuksen ihmeitä tekevään voimaan. Ihmeet ovat viimeinkin alkaneet upota heidän mieliinsä ja uskon perustus rakentuu heissä. Nyt he ovat valmiita kohtaamaan minkä tahansa koettelemuksen uskossa horjumatta."

Mutta näin ei ollut. Markus vihjaa ettei tämä ollut heille lainkaan uskon hetki: "Sillä he eivät olleet noista leivistäkään päässeet ymmärrykseen, vaan heidän sydämensä oli paatunut" (Markus 6:52). Kreikan sana "paatunut" tarkoittaa tässä paksua ja karaistunuttaa ihoa. Markuksen mukaan opetuslapsilta jäi kokonaan ymmärtämättä leipien ja kalojen sanoma. Tämä on hyvin tärkeä lausunto, koska se liittyy perin pohjin Jumalaan luottamiseen.

Muista että nämä miehet rakastivat Herraa syvästi ja olivat heti valmiita uskomaan, että hän voi tehdä ihmeitä muille. He hyväksyivät varauksetta ne ihmeet, jotka Jeesus teki kansanjoukoille. Mutta he eivät voineet uskoa, että Kristus tekisi saman heille. Jotain tärkeää jäi puuttumaan silloin kun olisi pitänyt uskoa, että Jeesus tekisi ihmeitä myös heidän kriiseissään.

Me voimme kasvaa epäilyksien keskellä niin paksunahkaisiksi ettemme enää sisäistä totuutta. Esimerkiksi vuosien koettelemukset, kärsimykset, pelot, epäilykset ja kasautuvat pettymykset saattavat kovettaa meidän tunteemme.

Matteuksen luvussa 15 kerrotaan vielä toisestakin kansanjoukon kokoontumisesta, jossa monet jälleen ihmeellisesti parannettiin ja ruokittiin. Sillä kertaa paikalla oli neljä tuhatta, plus naiset ja lapset. Jälleen kerran Jeesus teki parantumisihmeitä ja sitten ihmeellisesti ruokki ihmismassat vain seitsemällä leivällä ja muutamalla kalalla. Jälkeenpäin, kun kaikki olivat syöneet itsensä täyteen, opetuslapset toivat takaisin seitsemän täyttä korillista tähteitä.

Kun päivä oli päätöksessä, Jeesus jälleen astui veneeseen opetuslastensa kanssa. Tällä kertaa he purjehtivat Magdalaan. Matkalla opetuslapset kiistelivät keskenään, sanoen "Kuka unohdi ottaa leipää mukaan?" Ilmeisesti heillä oli vain yksi leipä mukana (katso Markus 8:14). Kuvittele: Pietari, Jaakob, Johannes ja muut murehtivat leivästä, kun he ovat juuri tulleet historian suurimmasta leivän jakamisesta!

Jeesus oli ihmeissään kuullessaan heidät. Hän valitti heille: "Ettekö vielä käsitä? Ja ettekö muista niitä viittä leipää viidelletuhannelle ja kuinka monta vakallista otitte talteen, ettekä niitä seitsemää leipää neljälletuhannelle ja kuinka monta vasullista otitte talteen? Kuinka te ette käsitä...?" (Matteus 16:9-11).

Sitten hän kysyi, "'kun minä mursin ne viisi leipää viidelletuhannelle, kuinka monta vakan täyttä palasia te keräsitte?' He sanoivat hänelle: 'Kaksitoista'. 'Ja kun minä mursin ne seitsemän leipää neljälletuhannelle, kuinka monta vasun täyttä palasia te keräsitte?' He sanoivat: 'Seitsemän'. Niin hän sanoi heille: 'Ettekö vieläkään ymmärrä?'" (Markus 8:19-21).

Jeesus sanoi tavallaan "Kuinka tämä on mahdollista? Minä yritän rakentaa teissä uskon perustusta. Kuinka te ette sisäistä näitä ihmeitä?"

Kysyn sinulta: miksi Jeesus yhdisti tässä opetuslasten horjuvan uskon leipien ja kalojen ihmeisiin? Miksi hän liitti heidän epäilynsä ja sydäntensä kovuuden siihen, etteivät he ymmärtäneet näiden ihmeellisten ruuanjakotilaisuuksien merkitystä? Miksi hän ei suoraan muistuttanut heitä siitä ihmeestä, jossa hän muutti veden viiniksi? Tai siitä spitaalisesta, joka parantui välittömästi? Entä se halvattu, vuoteeseen sidottu mies, joka laskettiin katon läpi hänen luokseen, jonka Kristus paransi, ja joka välittömästi otti vuoteensa ja käveli? Entä ne saastaiset demonit, jotka huutaen lankesivat hänen eteensä, "Sinä olet Jumalan Poika"?

Kaikki nämä ihmeelliset tilanteet tapahtuivat ennen kuin Kristus ruokki kansanjoukot. Kuitenkin Jeesus palauttaa juuri näitä ihmeitä kahdesti opetuslastensa mieleen. Miksi?

"Ja Jeesus kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi: 'Minun käy sääliksi kansaa, sillä he ovat jo kolme päivää olleet minun tykönäni, eikä heillä ole mitään syötävää; enkä minä tahdo laskea heitä syömättä menemään, etteivät nääntyisi matkalla'" (Matteus 15:32).

Uskon, että Jeesus julistaa tässä opetuslapsilleen. Hän sanoo tavallaan, "Minä en vain paranna ihmisiä, minä tulen tekemään heille enemmän. Minä tulen huolehtimaan, että heillä on myös leipää syödä. Minä huolehdin kaikesta, mikä koskee heidän elämäänsä. Teidän on nähtävä, että minä olen enemmän kuin pelkkä voima. Minä olen myös myötätunto. Jos te näette minut vain parantajana, suurena ihmeiden tekijänä, te tulette pelkäämään minua. Mutta jos te näette minut myös kaikessa myötätuntoisena, te tulette rakastamaan minua ja luottamaan minuun."

"Minä olen juuri näyttänyt teille viiden ja neljän tuhannen hengen erillisten ihmisjoukkojen edessä että minä välitän kansastani. Te miehet olette kirkkoni pylväät, mutta teidän sydämenne ovat yhä tässä asiassa kovat. Teidän on uskottava, että minulla on myötätuntoa kansaani kohtaan, kaiken aikaa, jokaisessa kriisissä, jonka he kohtaavat."

Miksi opetuslasten sydämet olivat niin kovia tälle totuudelle? Eivät he epäilleet, ettei Jeesus voisi parantaa kansanjoukkoja sanalla tai kosketuksella. Itse asiassa he iloitsivat ja koroittivat häntä kun hän teki ihmeitä ihmisille. Mutta kun he kaikki olivat myöhemmin yksin veneessä, kaukana suuresta seurakunnasta, he alkoivat murehtia omia tarpeitaan. He eivät olleet vakuuttuneita siitä, että Jeesus tekisi ihmeitä heille tai heidän perheilleen.

Kirjoitan tätä sanomaa kaikille niille, jotka ovat loppuun väsymisen partaalla, pyörtymäisillään, musertumaisillaan nykytilansa johdosta. Olet ollut uskollinen palvelija, ruokkinut muita. Olet ollut luottavainen siihen, että Jumala voi tehdä mahdottomankin kansalleen. Kuitenkin sinussa on pientä epäilyä siitä onko hän halukas puuttumaan sinun taisteluusi.

Pyhä Henki kutsuu meitä näiden Raamatun jakeiden kautta muistamaan leivät, kalat, sen yltäkylläisyyden. Meitä kutsutaan nojaamaan siihen myötätuntoon, joka Jeesuksella on meidän fyysisiä tarpeitamme kohtaan, tietäen että hän ei halua että meistä yksikään luhistuisi.

Haluan tietää: kuinka moni tämän sanoman lukijoista on lausunut uskon ja toivon sanoja muille, jotka ovat kohdanneet häiritseviä, toivottoman tuntuisia tilanteita? Olet kehottanut heitä, "Jatka vain! Herra voi. Hän on ihmeitä tekevä Jumala ja hänen lupauksensa ovat tosia. älä siis menetä toivoasi. Ole rohkea, sillä hän tulee vastaamaan sinun huutoosi."

"Uskotko todella ihmeisiin?" Pyhä Henki kysyi minulta tämän kysymyksen. Vastaukseni oli "Kyllä, tottakai, Herra. Uskon jokaiseen ihmeeseen, josta olen lukenut Sanassa." Kuitenkaan tämä vastaus ei ole riittävä. Herran kysymys meille jokaiselle on "Uskotko, että minä voin tehdä ihmeen sinulle?" Eikä ainoastaan yhtä ihmettä, vaan ihmeen jokaiseen kriisiin, jokaiseen tilanteeseen minkä kohtaamme. Tarvitsemme enemmän kuin Vanhan Testamentin ihmeitä, Uuden Testamentin ihmeitä, menneitä historian ihmeitä. Tarvitsemme päivitettyjä, henkilökohtaisia ihmeitä, jotka on suunniteltu juuri meitä ja meidän tilannettamme varten.

Ajattele sitä yhtä vaikeaa asiaa, jonka edessä olet parhaillaan, suurinta tarvettasi, eniten sinua vaivaavaa ongelmaa. Olet rukoillut siitä niin pitkään. Uskotko todella, että Herra sekä voi että haluaa selvittää sen, paremmin kuin voit edes arvata? Sellainen usko käskee sydäntä lopettamaan hermoilemisen tai kyselyn. Se käskee sinua lepäämään Isän huolenpidossa, luottaen siihen että hän tekee sen kaiken omalla tavallaan ja ajallaan.

Olen jo maininnut joitakin niitä ihmeitä, mitä Jeesus teki Uudessa Testamentissa. Samoin Vanha Testamentti on täynnä Jumalan ihmeitä tekevää voimaa, Punaisen meren jakautumisesta, Jumalan puheesta Moosekselle palavasta pensaasta. Uskon kautta Elia kutsui tulen taivaasta maahan. Ja myöhemmin kun Jumala puhui hänelle luolassa, tuli tuulta, ukkosta ja uskomattomia näkyjä ja ääniä.

Nämä kaikki olivat välittömiä ihmeitä. Niihin osalliset ihmiset saattoivat nähdä niiden tapahtuvan, kokea ne ja olla kosketettuja niistä. Ja nämä ovat sellaisia ihmeitä, joita haluamme nähdä nykyäänkin, sellaisia jotka aiheuttavat suurta ihmetystä. Haluamme, että Jumala halkaisee taivaat, astuu alas meidän tilanteeseemme ja korjaa asiat yhtäkkisellä taivaallisen voiman ja vallan purkauksella.

Mutta paljon Jumalan ihmeitä tekevästä voimasta omiensa elämässä tulee ilmi niinsanotuissa "jatkuvissa ihmeissä". Nämä ovat sellaisia ihmeitä, joita on vaikeaa erottaa paljain silmin. Niihin ei liity ukkosta, salamointia tai mitään näkyvää muutosta. Sen sijaan jatkuvat ihmeet alkavat kaikessa hiljaisuudessa, ilman fanfaareja ja ne toteutuvat hitaasti mutta varmasti, askel kerrallaan.

Molempia ihmetyyppejä - välittömiä ja jatkuvia - nähtiin niissä kahdessa tilaisuudessa, joissa Kristus ruokki kansanjoukot. Tapahtuneet parantumiset olivat niinä päivinä läsnä olleille välittömiä, näkyviä ja helposti ymmärrettäviä. Ajattelen sitä rampaa miestä, jolla oli vääntynyt ruumis, joka yhtäkkiä koki ulkopuolisen fyysisen muutoksen niin että hän saattoi juosta ja hyppiä. Tässä oli ihme, jonka täytyi hämmästyttää ja liikuttaa kaikkia, jotka sen näkivät.

Kuitenkin Kristuksen tekemät ruokkimiset olivat jatkuvia ihmeitä. Jeesus lausui yksinkertaisen siunausrukouksen, ilman tulta, ukkosta tai maanjäristystä. Hän vain mursi leivän ja kuivatun kalan, antamatta mitään merkkiä tai ääntä siitä että ihme oli tapahtumassa. Kuitenkin ruokkiakseen niin monta ihmistä, siellä täytyi tapahtua tuhansia kaiken sen leivän ja kalan murtamisia, koko päivän mittaan. Ja jokainen yksittäinen pala leipää ja kalaa oli osa ihmettä.

Juuri näin Jeesus tekee tänään monia ihmeistään omiensa elämissä. Rukoilemme välittömiä, näkyviä ihmeitä, mutta usein Herramme on työssään kaikessa hiljaisuudessa, luoden ihmeitä meitä varten pala palalta. Emme välttämättä kuule sitä tai voi koskettaa sitä, mutta hän on työssään, muotoillen pelastustamme yli sen mitä voimme nähdä.

Ja tämä on sitä mitä Jeesus halusi opetuslastensa näkevän. Hän niin halusi heidän tietävän, että hän oli alunperinkin koko ajan tekemässä työtä heidän puolestaan: ampumassa nuolia vihollista kohti, vaientamassa valheen henkiä, uskollisesti varjelemassa jokaista arvokasta, jonka Isä oli hänelle antanut.

Ehkä olet juuri nyt odottamassa ihmettä. Olet pettynyt koska asiat näyttävät junnaavan paikallaan. Et huomaa mitään todisteita siitä, että Jumala tekisi yliluonnollisia tekojaan sinun puolestasi.

Ajattele sitä mitä Daavid sanoo Psalmissa 18: "Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa ja huusin avuksi Jumalaani; hän kuuli minun ääneni temppelistänsä, ja minun huutoni hänen edessään kohosi hänen korviinsa. Silloin maa huojui ja järisi, vuorten perustukset järkkyivät... Savu suitsusi hänen sieraimistaan, kuluttava tuli hänen suustansa... Hän notkisti taivaat ja astui alas... Ja Herra jylisi taivaassa, Korkein antoi äänensä kaikua... Hän lennätti nuolensa... paljon salamoita" (Psalmi 18:7-10, 14-15).

Sinun on ymmärrettävä, että mitään näistä ei kirjaimellisesti tapahtunut. Se oli kaikki sitä, minkä Daavid näki hengen silmillään. Rakkaani, tätä on usko. Se on sitä että uskot Jumalan kuulleen huutosi, että hän ei viivyttele, että hän ei jätä huomiotta vetoomustasi. Sen sijaan hän aloitti hiljaa ihmeensä välittömästi silloin kun rukoilit, ja yhä edelleen hän tekee yliluonnollista työtä sinun edestäsi. Tätä on ihmeisiin todella uskominen, hänen suunnattomaan jatkuvaan työhönsä meidän elämässämme.

Daavid ymmärsi sen perimmäisen totuuden, joka on tämän kaiken takana: "Hän toi minut avaraan paikkaan, hän vapautti minut, sillä hän oli mielistynyt minuun" (18:20). Daavid julisti, "Tiedän miksi Herra tekee tämän kaiken minulle. Siksi koska hän on mielistynyt minuun."

Minä todella uskon välittömiin ihmeisiin. Jumala edelleen tänäänkin tekee suuria välittömiä ihmeitä kaikkialla maailmassa. Silti näissä evankeliumin kohdissa Jeesus pyytää meitä muistamaan ja pistämään merkille hänen jatkuvat ihmeensä ja niiden roolin elämässämme tänään.

"Kun Jeesus nosti silmänsä ja näki paljon kansaa tulevan tykönsä, sanoi hän Filippukselle: 'Mistä ostamme leipää näiden syödä?' Mutta sen hän sanoi koetellakseen häntä, sillä itse hän tiesi, mitä aikoi tehdä" (Joh. 6:5-6). Jeesus otti Filippuksen syrjään, asetti kätensä hänen ympärilleen ja kysyi, "Veli Filippus, katso näitä täällä olevia tuhansia ihmisiä. He ovat kaikki nälkäisiä. Kerro minulle, mistä me ostamme riittävästi leipää heidän ruokkimisekseen? Mitä luulet että meidän pitäisi tehdä?"

Miten uskomattoman rakkaudellista Kristukselta. Jeesus tiesi alunperinkin mitä hän aikoi tehdä; yllä oleva jae kertoo meille sen. Kuitenkin Herra yritti opettaa Filippukselle jotain, ja hänelle kohdistettu opetus koskee tänäänkin meitä jokaista. Mieti tätä: kuinka moni Kristuksen ruumiissa valvoo puoli yötä miettien kuinka selvitä ongelmistaan? Ajattelemme, "Ehkä tämä toimii. Ei, ei... Ehkä tämä ratkaisee ongelman. Ei..."

Kuvittelen Filippuksen raapimassa päätään, vastaten "Herra, olen puhunut Andreaksen, Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa ja meillä on vain kahden sadan denarin arvosta rahaa yhteisessä kukkarossamme. Se ei millään riitä tähän kiireelliseen tarpeeseen. Meillä on kriittinen leipäongelma" (katso 6:7).

Kuitenkin Filippuksella ja apostoleilla ei ollut pelkästään leipäongelma. Heillä oli leipomo-ongelma... ja kuljetusongelma... ja aikaongelma. Kun se kaikki lasketaan yhteen, heillä oli suurempia ongelmia kuin he saattoivat käsittääkään. Heidän tilanteensa oli täysin mahdoton.

Mutta Jeesus tiesi alunperinkin mitä hän aikoi tehdä. Hänellä oli suunnitelma. Ja sama on totta myös sinun ongelmiesi ja vaikeuksiesi kohdalla tänäänkin. On olemassa ongelma, mutta Jeesus tuntee koko tilanteesi. Ja hän tulee luoksesi kysyen, "Mitä me teemme tälle tilanteelle?"

Filippukselle oikea vastaus olisi ollut "Jeesus, sinä olet Jumala. Mikään ei ole mahdotonta sinulle. Niinpä annan tämän ongelman sinulle. Se ei ole enää minun vaan sinun."

Tämä on juuri se mitä meidän on tarpeen sanoa Herrallemme tänään, kriisiemme keskellä: "Herra, sinä olet ihmeiden tekijä. Ja minä antaudun ja annan kaikki epäilykseni ja pelkoni sinulle. Minä luotan koko tämän tilanteen, koko elämäni, sinun huomaasi. Tiedän ettet salli minun sortua. Itse asiassa, sinä jo tiedät mitä tulet tekemään minun ongelmalleni. Luotan sinun voimaasi."

Olen nähnyt vaivaa turhaan

michael_petillo — Tue, 18 Dec 2007 11:41:10 -0600

Tämä on viesti jokaiselle, joka elää pettymyksen taakan alla. Kun katsot elämääsi, koet toivottomuutta saavuttamattomista odotuksista. Koet, ettet ole saavuttanut paljoakaan elämässäsi ja ajan valuessa ohi huomaat monien lupausten jääneen vaille toteutumista. Olet rukoillut ja rukoillut vuosia, mutta et ole nähnyt niiden asioiden toteutumista, joista uskot Jumalan puhuneen sinulle. Ympärilläsi muilla ihmisillä asiat tuntuvat olevan kunnossa, mutta sinä kannat epäonnistumisen tunnetta.

Kun katsot elämääsi, muistat kaikki vaikeat ajat. Olet kokenut hylkäämistä ja täydellisen riittämättämyyden tunteita. Olet rakastanut Herraa niin paljon, antaen ruumiisi ja sielusi hänen mielikseen, tehden kaiken mitä olet osannut. Kuitenkin lopulta tuli hetki, jolloin vakuutuit: "Olen nähnyt turhaan vaivaa. Olen kuluttanut voimani turhaan. Kaikki on ollut hyödytöntä." Nalkuttava tunne hiipii nyt sisälläsi kuiskaten: "Olet hukannut määränpään, et ole ollut lainkaan hyödyllinen. Elämäsi on todistuksena siitä, ettet ole muuttanut mitenkään maailmaa."

Jos kannat tällaisia epäonnistumisen tunteita, olet hyvässä seurassa. Itse asiassa seisot hengen jättiläisten keskuudessa.

Profeetta Elia katsoi elämäänsä ja huusi, "Herra, ota minut kotiin. En ole isiäni parempi, ja kaikki heistä pettivät sinut. Ota elämäni, kaikki on ollut turhaa" (vapaamuotoisesti).

Entä kuningas Daavid? Hän oli toivoton siitä, että hän ajatteli menettäneensä elämänsä voitelun, hän halusi kuin lintu lentää syrjäiseen paikkaan. "Olisipa minulla siivet kuin kyyhkysellä... Katso, minä pakenisin kauas ja yöpyisin erämaassa." (Psalmi 55:7-8).

Jopa suuri apostoli Paavali vapisi peloissaan ajatuksesta, että hän olisi kuluttanut elämänsä hyödyttämänä työmiehenä. Hän kirjoitti galatalaisille: "olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt" (Gal. 4:11).

John Calvinilla, eräällä uskonpuhdistajista, oli sama kauhea kokemus. Hän sanoi kuolintuntinaan: "Kaikki mitä olen tehnyt on arvotonta... Pahat mielellään tarttuvat tähän sanaan. Mutta sanon sen uudelleen: kaikki mitä olen tehnyt on arvotonta."

Ollessaan 23. vuottaan lähetyskentillä David Livingstone ilmaisi samat kauheat epäilykset siitä että hänen työnsä on ollut turhaa.

Pyhä Bernard kärsi myös tästä kauheasta toivottomuudesta. Hän kirjoitti myöhempinä päivinään: "Olen epäonnistunut tarkoituksessani... Sanani ja kirjoitukseni ovat epäonnistuneet."

David Livingstone oli eräs maailman hyödyllisimpiä lähetyssaarnaajia. Jopa maallistunut maailma tunnustaa hänen saavutuksensa. Livingstone avasi Afrikan mantereen evankeliumille. Hän kylvi paljon siementä ja Jumala käytti häntä Englannin herättämisessä lähetystyöhön. Hän antoi ruumiinsa ja sielunsa uhratessaan elämänsä Kristukselle.

Kuitenkin ollessaan 23. vuottaan lähetyskentällä Livingstone ilmaisi nämä samat kauheat epäilykset kuin nämä muutkin suuret palvelijat. Myös hän koki, että hänen palvelutyönsä oli ollut täysin hyödytäntä. Hänen elämäkertansa kirjoittaja lainaa häntä toivottomuudessa: "Kaikki mitä olen tehnyt on ainoastaan avannut afrikkalaisten orjien kauppaa. Lähetysseurat eivät kanna hedelmää 23 työvuoden jälkeen. Kaikki työ näyttää olevan turhaa... Olen nähnyt vaivaa turhaan.

Eräs suurimmista elämääni vaikuttaneista lähetyssaarnaajista on George Bowen. Hänen elämänsä on voimakas esimerkki ja hänen kirjansa "Rakkaus paljastettuna" on eräs parhaita Kristusta käsitteleviä kirjoja, mitä olen koskaan lukenut. Yksinäisenä miehenä Bowen jätti vaurauden taakseen ja ryhtyi lähetyssaarnaajaksi Bombayhin Intiaan 1800-luvun puolivälissä. Siellä olevat lähetyssaarnaajat elivät paljon paremmin kuin ne köyhät, joille he saarnasivat. Nähdessään tämän Bowen luopui lähetyksensä tuesta ja päätti elää kaikkein köyhimpien keskuudessa. Hän pukeutui intialaisittain, omaksui köyhyyden ja eli vaatimattomissa oloissa, ajoittain vain vedellä ja leivällä. Hän saarnasi kaduilla paahtavassa auringossa, jakaen evankeliumikirjallisuutta ja itkien eksyneiden puolesta.

Tämä uskomattoman omistautunut mies oli lähtenyt Intiaan odottaen suuria evankeliumin jakamiselta. Hän oli antanut kaikkensa tätä päämäärää varten, sydämensä, mielensä, ruumiinsa ja henkensä. Kuitenkaan palveltuaan Intiassa yli 40 vuotta Bowenilla ei ollut yhtään kääntynyttä. Ainoastaan hänen kuoltuaan lähetysseurat huomasivat, että hän oli eräs kansakunnan rakastetuimmista lähetyssaarnaajista. Jopa pakanalliset epäjumalien palvojat katsoivat Boweniin esimerkkinä siitä, mitä Kristus on.

Nykyään George Bowenin nöyrä elämä ja voimakkaat sanat yhä sytyttävät minun sieluni ja muiden sielut ympäri maailman. Kuitenkin samoin kuin monilla ennen häntä, Bowenilla oli kauhea epäonnistumisen tunne. Hän kirjoitti: "Minä olen kirkossa kaikkein hyödyttömin olento. Jumala kolhii ja murskaa minua pettymyksillä. Hän rakentaa minua ja sitten sallii minun romahtaa mitättämyyteen. Haluaisin istua Jobin kanssa ja koen sympatiaa Eliaan. Vaivannäköni on ollut kaikki turhaa."

Jotkut lukijat saattavat sanoa: "Suurten Jumalan miesten ei pitäisi käyttää sellaista kieltä. Heillä ei pitäisi edes olla sellaisia tuntemuksia. Se kuulostaa pelolta ja epäuskolta." Kuitenkin tätä kieltä käyttivät monet uskon jättiläiset, suuret miehet ja naiset, joita pidämme uskollisina esimerkkeinä. He kokivat saman kauhean tunteen: "En ole saavuttanut sitä, mihin luulin Jumalan kutsuneen minua. Olen epäonnistunut." Tunnistan omassa sydämessäni tällaisen kauhean kielenkäytän.

Jesaja 49:4:ssa lukee näin: "Mutta minä sanoin: 'Hukkaan minä olen itseäni vaivannut, kuluttanut voimani turhaan ja tyhjään...'" Huomaa etteivät nämä ole Jesajan sanoja; Jumala kutsui hänet myöhäisellä iällä. Ei, ne ovat Kristuksen omia sanoja, "Herra on minut kutsunut hamasta äidinkohdusta saakka; hamasta äitini helmasta... Herra, joka on minut palvelijakseen valmistanut hamasta äitini kohdusta, palauttamaan Jaakobin hänen tykönsä, (niin että Israel koottaisiin hänen omaksensa)" (49:1,5).

Olin lukenut tämän kohdan usein ennenkin, mutta kun tulin tähän kohtaan, sydämeni hämmästyi. En ollut uskoa lukemaani. Jeesuksen sanat tässä vaivan näkemisestä turhaan olivat vastaus Isälle, joka oli juuri julistanut: "Sinä olet minun palvelijani... jossa minä osoitan kirkkauteni." (49:3). Luemme Jeesuksen yllättävän vastauksen seuraavassa jakeessa: "Hukkaan minä olen itseäni vaivannut, kuluttanut voimani turhaan ja tyhjään" (49:4).

Luettuani tämän nousin jaloilleni huoneessani ja sanoin: "Kuinka ihmeellistä. Voin hädin tuskin uskoa, että Kristus oli näin altis, tunnustaen Isälle kokevansa sitä mitä me ihmiset koemme. Inhimillisyydessään hän maistoi samaa pettymystä, toivottomuutta, haavoittuvaisuutta. Hänellä oli samoja ajatuksia kuin minulla elämästäni: 'Tämä ei ole sitä mitä koin luvatuksi. Olen haaskannut voimani. Kaikki on ollut turhaa.'"

Noiden sanojen lukeminen sai minut rakastamaan Jeesusta entistä enemmän. Ymmärsin, että Heprealaiskirjeen 4:15 ei ole vain sanonta: meidän pelastajaamme todella koskettavat meidän heikkoutemme, ja häntä koeteltiin kaikilla samoilla tavoilla kuin meitäkin, kuitenkaan hän ei tehnyt syntiä. Hän tuntee tämän saman Saatanan koettelun, syyttävän äänen: "Et ole saavuttanut päämäärääsi. Elämäsi on epäonnistunut. Sinulla ei ole näyttää tuloksia vaivannäöstäsi."

Mikä oikeastaan oli Kristuksen tehtävä? Jesajan mukaan se oli tuoda Israel takaisin Jumalan luo, palauttaa Jaakobin heimot takaisin pahuudestaan ja epäjumalanpalveluksestaan: "tuoda takaisin Israelin säilyneet" (49:6). Historioitsija Josefus kirjoitti Jeesuksen ajan Israelin tilanteesta: "Juutalaisvaltiosta oli tullut niin paha ja korruptoitunut Kristuksen aikana, että elleivät roomalaiset olisi tuhonneet heitä, Jumala olisi antanut, kuten muinoin, sataa tulta taivaasta kuluttaakseen heidät." Lyhyesti sanoen Kristus lähetettiin juutalaiseksi juutalaisten luo, toimittamaan Jumalan kansa synnin vallasta ja päästämään vangit vapauteen.

Jeesus todisti: "hän teki minut hiotuksi nuoleksi, talletti minut viineensä" (49:2). Isä oli valmistanut hänet maailman perustamisesta lähtien. Ja Kristukselle annettu mandaatti oli selvä: "Hän teki minun suuni terävän miekan kaltaiseksi" (49:2). Jeesuksen tuli saarnata kaksiteräisen miekan kaltainen terävä sana, joka läpäisisi kovimmatkin sydämet.

Joten Kristus tuli maailmaan täyttämään Jumalan tahdon herättämällä Israel. Ja hän toteutti käskyn, sillä hän ei puhunut yhtään sanaa eikä tehnyt yhtään tekoa ilman Isän ohjausta. Jeesus oli Jumalan tahdon keskipisteessä, hänellä oli täysi auktoriteetti ja voimakkain mahdollinen sanoma. Mutta Israel ei ottanut häntä vastaan: "Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan" (Joh. 1:11).

Ajattele tätä: Jeesus saarnasi sukupolvelle, joka näki suuria ihmeitä: sokeat näkivät, kuurot kuulivat, rammat kävelivät. Silti Kristuksen ihmeet haastettiin ja niitä vähäteltiin, ja hänen sanansa ohitettiin niin etteivät ne voineet lävistää ihmisten kovettuneita sydämiä. Itse asiassa hänen saarnansa vain suututtivat uskonnolliset piirit. Hänen omat seuraajansakin päättivät, että hänen sanansa on liian kovaa, ja he jättivät hänet (katso Joh. 6:66). Lopulta jopa hänen läheisimmät opetuslapsensa, 12 valittua, hylkäsivät hänet. Ja kansakunta, jota Jeesus oli tullut keräämään takaisin Isän luo, huusi "Ristiinnaulitse."

Ihmisten silmissä Kristus epäonnistui täydellisesti tehtävässään. Me näemme hänet palvelutyönsä lopulla katsomassa Jerusalemia, valittaen Israelin hylkäystä, itkien sitä, että hän tuntui epäonnistuneen heidän keräämisessään, hänen toivonsa vaikutti murskatulta. "Jerusalem, Jerusalem... kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'" (Matt. 23:37-38).

Kuvittele millaista tuskaa Kristuksen on täytynyt tuntea sanoessaan nämä sanat. Voin vain spekuloida, mutta uskon, että sillä hetkellä Jeesus huusi: "Olen nähnyt turhaan vaivaa." Kuvittelen Saatanan kuiskaamassa hänelle tuolla hetkellä: "Tässä on suku, jota pelastamaan sinut kutsuttiin, ja sinä olet jättänyt sen autioksi."

Lyhyen aikaa Isä antoi Kristuksen kokea inhimillistä epäonnistumisen epätoivoa: "Olen antanut kaikkeni, voimani, vaivannäköni, kuuliaisuuteni. Mitä muuta voisin tehdä näiden ihmisten pelastamiseksi? Kaikki vaivannäköni on ollut turhaa." Hän koki sen mitä jokainen suuri Jumalan sotamies kautta aikain on kokenut: houkutus syyttää itseään epäonnistumisesta silloin, kun Jumalan suora mandaatti on jäänyt täyttämättä.

Miten jopa Jumalan Poika voisi lausua näin? Ja miksi niin monet sukupolvet uskollisia uskovia on alentunut lausumaan niin toivottomia sanoja? Se johtuu vähäisten tulosten vertaamisesta suuriin odotuksiin.

Saatat ajatella: "Tämä viesti kuulostaa siltä, että se koskee vain saarnaajia, tai suuriin Jumalan tekoihin kutsuttuja. Koen, että se on tarkoitettu lähetyssaarnaajille tai Raamatun profeetoille. Mutta mitä tekemistä tällä on minun kanssani?"

Totuus on se, että meidät kaikki on kutsuttu yhteen suureen yhteiseen tarkoitukseen, ja yhteen palvelutyöhön: Jeesuksen kaltaisuuteen. Meidät on kutsuttu kasvamaan hänen kaltaisuudessaan, muuttumaan hänen kuvakseen. Et yksinkertaisesti voi olla kristitty ilman, että tämä on sinun kutsumuksesi, elämäsi ylin päämäärä: "Haluan tulla enemmän ja enemmän Kristuksen kaltaiseksi. Haluan vapautua kokonaan itsestäni, kaikesta inhimillisestä kunnianhimosta, kaikesta kateudesta, malttamattomuudesta, äkkipikaisuudesta, muista pahaa ajattelemisesta. Haluan olla kaikkea sitä, mitä Paavali sanoo, että minun on oltava, jos aion vaeltaa uskossa ja rakkaudessa. Herra, sydämeni halajaa olla sinun kaltaisesi."

Miten suuria odotuksia! Ja kaikki Jumalan lupaukset ovat sinua tukemassa. Pidät kädessäsi Jumalan Sanan kaksiteräistä miekkaa ja olet sydämessäsi päättänyt olla Jeesuksen kaltainen. Joten ryhdyt työhön tullaksesi hänen kaltaisekseen.

Jo lyhyessä ajassa alkaa tapahtua joitain ihmeellisiä muutoksia. Olet kärsivällisempi. Tyrmäät jokaisen sinussa nousevan lihallisen reaktion sanomalla: "Tuo ei ole Jeesuksen kaltaista." Perheesi ja ystäväsi, naapurisi ja työtoverisi ovat huomanneet muuttumisesi hyväsydämisemmäksi. Joka ilta voit nautiskella päivän voitoissa, ja voit onnitella itseäsi: "Minä tein sen! Olin hyväsydämisempi tänään. Tämä oli hyvä, Jeesuksen kaltaisuuden päivä."

Useita kuukausia sitten kirjoitin viestin nimeltä "Kutsuttu Kristuksen kaltaisuuteen". Siinä sanoin että Kristuksen kaltaisuus alkaa siitä, että olet Jeesuksen kaltainen sinua lähinnä oleville. Todella uskon näin. Siispä, jos olet naimisissa, lähinnä sinua on aviopuolisosi. Niinpä ryhdyin muuttumaan niin Kristuksen kaltaiseksi aviomieheksi kuin ihmiselle on mahdollista. Ja minä tein töitä sen kanssa, pyrkien olemaan pitkämielisempi, ymmärtäväisempi ja välittävämpi aviomies.

Sinä ensimmäisenä viikkona taistelin estääkseni purkauksia purkausten jälkeen. Muistutin itseäni yhä uudelleen: "Jeesus ei tekisi tuota. Hän ei sanoisi mitä haluan sanoa. Siispä en tee sitä. Aion olla kuin hän."

Viikon päätteeksi kysyin vaimoltani Gweniltä: "Näetkö enemmän Kristusta minussa?" Hän vastasi: "Kyllä näen." Olin todella rohkaistunut. Ajattelin, "Tässä se nyt on! Vihdoinkin kaikkien näiden vuosien jälkeen olen saanut selville mitä vaaditaan Jeesuksen kaltaiseksi tulemiseen."

Sitten seurasi pahin mahdollinen viikko. Tuntui siltä, että hukkasin Kristuksen kaltaisuuteni joka käänteessä. Viikon päätteeksi kysyin Gweniltä: "Miten arvioit minut nyt?" Hän sanoi: "Pikemminkin Paavaliksi."

Haluaisin sanoa sinulle, että joka päivä, kaikin tavoin, muutun enemmän Jeesuksen kaltaiseksi. Mutta inhimillinen lihallinen kamppailuni olla Kristuksen kaltainen ei yksinkertaisesti toiminut. Totuus on, ettei se koskaan tule toimimaan. Vieläkin taistelen sellaisten ajatusten, sanojen ja tunteiden kanssa, jotka eivät ole Kristuksen kaltaisia. Lihallani ei ole kykyä torjua lihaa. Sen työn tekee yksin Pyhä Henki: "jos te hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin te saatte elää" (Room. 8:13). Lyhyesti, ainoa tapa tulla todella Kristuksen kaltaiseksi on antautua Pyhän Hengen valtaan.

Usein sorrumme toivottomuuteen tämän lihaa vastaan käytävän taistelun keskellä. Meillä on houkutus ajatella: "Minut on kutsuttu, voideltu, ja Jumalan palvelijat ovat minut hyvin opettaneet. Miten voisin jatkaa niin lihallisten ajatusten ajattelemista?" Ajoittain me sorrumme samoihin ajatuksiin, jotka ovat kaikuneet kautta vuosisatojen Jumalan ihmisten keskellä: "Olen nähnyt vaivaa turhaan. Olen haaskannut kaiken aikani ja voimani. En ole koskaan nähnyt sitä mitä Jumala oli minulle luvannut. Olen epäonnistunut saavuttamaan ajatuksillani ja teoillani minkäänlaista täyttymystä."

Jos kysyisit sellaiselta nuorelta mieheltä tai naiselta: "Miksi olet palannut vanhalle tiellesi?", huomaisit hänen päähänsä ujutetun saman demonisen valheen: "Tein parhaani. Rukoilin ja luin Raamattuani. Kävin kirkossa ja todistin ystävilleni koulussa. Tein kaikkeni elääkseni vanhurskaasti. Mutta en koskaan saanut sitä ihmettä mitä tarvitsin. Rukouksiini ei vastattu ja minua ei vapahdettu. Kaiken sen jälkeen päädyin epäonnistujaksi. En päässyt eroon ajatuksesta, että se on turhaa, että lihani ei koskaan muuttuisi. Se oli vain ajan haaskausta. Koin että kaikki mitä olin tehnyt oli turhaa."

Entä heidän vanhurskaat vanhempansa, isät ja äidit, jotka ovat sitkeästi rukoilleet loittonevien lastensa puolesta? Jumala antoi heille lupauksia ja he tarttuivat niihin, huutaen uskossa hänen puoleensa. Mutta ajan myötäkään heidän lapsensa eivät koskaan ottaneet vastaan. Nyt nämä omistautuneet pyhät kokevat saman kauhean valheen: "Olet epäonnistunut, näet vaivaa turhaan. Olet haaskannut voimasi kaikki nämä vuodet. Taistelu on vain kuluttanut sinut loppuun. Se kaikki on ollut turhaa."

Monet tämän viestin lukijat ovat toivottomia, koska he eivät ole kokeneet Jumalan heille tekemiä lupauksia. He eivät ole kateellisia Jumalan muille antamista siunauksista. He eivät vertaa itseään muihin ihmeistä nauttiviin. Ei, he katsovat omaa elämäänsä. Ja he vertaavat sitä mitä he uskovat Jumalan luvanneen heille siihen mitä he näkevät juuri nyt. Heille heidän elämänsä näyttää täydelliseltä epäonnistumiselta.

Kun he tutkivat kaikella rehellisyydellä ja vilpittämyydellä omaa elämäänsä, heidän edistyksensä näyttää vain vähäiseltä. He ovat tehneet kaiken, mitä Jumala on käskenyt heidän tehdä, koskaan poikkeamatta hänen Sanastaan ja käskyistään. Mutta ajan myötä he näkevät vain epäonnistumista. Ja nyt he ovat murtuneet, haavoittuneet hengessä. He ajattelevat: "Herra, onko tämä kaikki ollut turhaa? Kuulinko väärän äänen? Onko minua petetty? Onko palvelustehtäväni raunioina?"

Ensinnäkin, tiedät nyt Jesajan luvusta 49, että Herra tuntee sinun taistelusi. Hän on taistellut sen ennen sinua. Ei ole synti kärsiä sellaisista ajatuksista, tai sortua murtuneiden odotusten aiheuttaman epäonnistumisen tunteen alla. Jeesus itse koki tätä eikä hänessä ollut syntiä.

Toisekseen, on vaarallista sallia näiden helvetillisten valheiden sytyttää sieluasi. Jeesus näytti meille ulospääsyn sellaisesta toivottomuudesta tällä julistuksella: "Hukkaan minä olen itseäni vaivannut... kuitenkin on minun oikeuteni Herran huomassa, minun palkkani on Jumalan tykönä" (Jesaja 49:4). Heprean sana oikeudelle on tässä "tuomio". Kristus sanoo käytännössä: "Viimeinen tuomio on Isälläni. Yksin hän tuomitsee kaiken mitä olen tehnyt ja miten tehokas olen ollut."

Jumala yllyttää meitä tuolla jakeella: "Lakkaa siirtämästä minulle tuomiotasi työstäsi. Sinulla ei ole mitään syytä tuomita itse, miten tehokas olet ollut. Eikä sinulla ole oikeutta kutsua itseäsi epäonnistuneeksi. Et vielä tiedä millainen vaikutus sinulla on ollut. Sinulla ei yksinkertaisesti ole näkökykyä nähdä niitä siunauksia, jotka sinulle ovat tulossa." Todellakin: me emme usein saa tietää sellaisista asioista ennen kuin seisomme hänen edessään ikuisuudessa.

Jesajan luvussa 49 Jeesus kuuli Isän sanovan vapaasti muotoiltuna: "Siis, Israelia ei ole vielä koottu. Kyllä, kutsuin sinut kokoamaan heimot, eikä se ole tapahtunut sillä tavalla kuin kuvittelit sen tapahtuvan. Mutta se kutsumus oli vain pieni asia verrattuna siihen, mitä sinulle on tulossa. Se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä minulla on varalla. Minä tulen nyt tekemään sinusta valon koko maailmalle. Israel kerätään lopulta; se lupaus tulee toteutumaan. Mutta sinusta tulee valo ei vain juutalaisille, vaan myös pakanoille. Sinä tuot pelastuksen koko maapallolle."

"Vaikkei Israelia koottaisi (suom.huom: suomenkielisissä käännöksissä myös 'niin että Israel koottaisiin') hänen omaksensa - niin minä olen kallis Herran silmissä, minun Jumalani on tullut minun voimakseni - hän sanoo: Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti" (Jesaja 49:5-6).

Rakas Jumalan pyhä, samaan aikaan kuin paholainen valehtelee sinulle, että kaikki tekemäsi on turhaa, ettet koskaan näe odotustesi toteutumista, Jumala kirkkaudessaan on valmistelemassa suurempaa siunausta. Hänellä on parempia asioita odottamassa, yli kaiken sen mitä voit ajatella tai pyytää.

Meidän ei enää tule kuunnella vihollisen valheita. Sen sijaan meidän tulee levätä Pyhässä Hengessä, uskoen, että hän toteuttaa meidän Kristuksen kaltaiseksi muuttumisemme. Ja meidän tulee nousta epätoivostamme ja seisoa pystyssä tässä sanassa: "Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättämät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa" (1.Kor. 15:58).

Sinulle on tullut aika olla ylitsevuotavainen vaivannäössäsi. Herra pohjimmiltaan sanoo sinulle: "Unohda epäonnistumisten ajatteleminen ja jätä se taaksesi. On aika palata työhön. Mikään ei ole ollut turhaa! Sinulle on tulossa paljon enemmän, joten lakkaa murjottamasta ja iloitse. En ole kulkenut sinun ohitsesi. Aion tehdä ylitsevuotavaisesti enemmän kuin voisit ajatella tai pyytää!"

Jumalan kasvojen etsiminen

chris_wigginton — Thu, 10 Apr 2008 15:04:27 -0500

Psalmissa 27 Daavid rukoilee Jumalaa hartaasti. Hän anoo jakeessa 7: "Kuule minun ääneni, kun minä huudan, armahda minua ja vastaa minulle." Hänen rukouksensa keskittyy yhteen tarpeeseen, yhteen haluun, johonkin, josta on tullut hänelle polttava asia: "Yhtä minä rukoilen Herralta, sitä minä pyydän" (Ps.27:4).

Daavid todistaa: "Herra, minulla on yksi rukous, yksi pyyntö. Se on ainoa tärkeä päämäärä elämässäni, jatkuva rukous, yksi asia, jota minä halajan. Ja minä etsin sitä kaikesta sydämestäni. Tämä asia polttaa minua jatkuvana päämääränä."

Mikä oli tuo asia, jota Daavid kaipasi yli kaiken muun, se päämäärä, jonka hän oli asettanut sydämelleen? Hän kertoo sen meille: "...että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutta ja tutkistella hänen temppelissänsä" (Ps.27:4).

İlä käsitä väärin: Daavid ei ollut mikään askeetikko, joka hylkäsi maailman. Ei hän ollut erakko, joka lymysi erämaassa yksinäisyydessä. Ei, Daavid oli elämää täynnä oleva toiminnan mies. Hän oli suuri soturi, jota suuret joukot ylistivät voitoista taisteluissa. Hän oli palava rukouksessaan ja palvonnassaan, sydämellä, joka janosi Jumalaa. Ja Jumala oli täyttänyt monia Daavidin pyyntöjä.

Daavid todellakin sai maistaa kaikkea, mitä ihminen haluaa elämässään. Hänellä oli rikkautta ja valtaa, voimaa ja auktoriteettia. Hän oli saanut ihmisten kunnioituksen, ylistyksen ja palvonnan. Jumala oli antanut hänelle Jerusalemin valtakuntansa pääkaupungiksi. Ja Daavidilla oli ympärillään miehiä, jotka olivat valmiita kuolemaan hänen puolestaan.

Ennen kaikkea Daavid oli jumalanpalvelija. Hän oli mies, joka ylisti ja antoi kiitoksen Jumalalle kaikista siunauksistaan. Hän todisti: "Herra siunaa minua päivittäin." Mutta samanaikaisesti Daavid oli soturi. Hänellä oli vihollisia ja vaikeuksia koko elämänsä ajan. Koko helvetti halusi tuhota tuon jumalisen miehen. Daavidilla oli viholliset ympärillään, jotka olivat vannoneet tulevansa "syömään minun lihaani" (Ps.27:2).

Mutta Daavid ei pelännyt. Tämän psalmin ensimmäisessä jakeessa hän julistaa: "...ketä minä pelkään!" (Ps.27:1). Hän luotti Jumalan armoon ja laupeuteen, ja hän tiesi, että Jumala antoi hänelle voimaa: "Herra on minun elämäni turva" (Ps.27:1).

Näemme aivan selvästi, että Daavid jatkaa kuten aina ennenkin elämäänsä antaumuksella. Mutta kaikista siunauksista huolimatta hän oli kokenut, että jotain silti puuttui hänen elämästään. Kun hän katsoi elämäänsä taaksepäin, Daavid näki tarpeen, joka ei ollut vielä täyttynyt. Hänen koko elämänsä keskittyi tuohon yhteen asiaan, ja hän huusi Jumalan puoleen sen asian tähden.

Daavid sanoi näin: "Minä etsin nyt elämän tapaa - pysyvää paikkaa Herrassa, jota minun sieluni kaipaa. Minä haluan keskeytymättömän läheisyyden Jumalani kanssa." Tätä Daavid tarkoitti, kun hän rukoili: "...että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutta ja tutkistella hänen temppelissänsä" (Ps.27:4).

Daavid ei aikonut jättää valtaistuintaan ja muuttaa Jumalan temppeliin. Ei, hänen sydämensä kaipasi jotain, minkä hän näki hengessä. Daavid tarvitsi enemmän kuin sapatin jumalanpalveluksen. Hän tajusi, että oli olemassa jotain enemmän kuin mitä hän oli tähän saakka Herralta saanut, ja hän ei hellittäisi, ennenkuin löytäisi sen.

Hän sanoo ytimekkäästi: "Herrassa on sellainen kauneus, kirkkaus, innoitus, jollaista en ole ennen havainnut elämäni aikana. Haluan tietää, mitä on elää keskeytymättömässä yhteydessä Jumalani kanssa. Olen saanut voittoja, olen vapautettu, olen nähnyt hänen kätensä tekevän ihmeitä - mutta silti kaipaan jotain, mikä ei järky. Haluan elämäni olevan elävä rukous. Vain sillä tavalla selviän lopun elämäni."

Tämä jumalinen mies oli kyllästynyt tyhjiin seremonioihin, kun papit ja kansa kävi läpi noita kuolleita uskonnollisia kuvioita. Daavid näki noissa rituaaleissa vain uskonnollisen kaavan, jossa ei ollut voimaa. Hänen sydämensä huusi: "Tämä on väärin. Siksi ihmiset luopuvat palvomasta ja kääntyvät epäjumalien puoleen. Tässä ei ole mitään kaunista, ei rakkautta. Minä rakastan Jumalan huonetta, mutta mitä on tapahtunut elämälle? Lakia opetetaan vielä, mutta siitä on tullut vain kuollutta tietoa. Nykyään minä lähden pois temppelistä masentuneena."

Daavid halusi päästä sisälle todelliseen elämään uskonnollisuuden ohi. Kuka oli uhrattu lammas? Mikä oli suitsukkeiden ja kynttilöiden todellinen tarkoitus? Daavid sydämessään halusi tietää, ja hän teki päätöksen: "Tämä riittää minulle - en voi jatkaa näin. En tyydy tällaiseen. En halua elää loppuelämääni hengellisessä tietämättömyydessä. Tästä lähtien minulla on vain yksi päämäärä elämässä. Haluan asua Herran läsnäolossa ja pyytää häneltä niin kauan kuin olen saanut sen, mitä olen kaivannut."

Minä uskon, että on miljoonia uskovia tänään, jotka rakastavat Herraa, mutta heistä tuntuu, että jotain puuttuu elämästä. Hyvin monet lukijat kirjoittavat, että heidän seurakunnastaan puuttuu elämä: "Meidän pastorimme saarnat ovat kuolleita. Hän puhuu jotain, minkä hän saa kirjoista, ei etsimällä Herran kasvoja. Minä kyselen itseltäni jokaisen kokouksen jälkeen: 'Olen juuri ollut kirkossa, miksi minun sydämeni on masentunut?' "

Daavid ei mennyt pappiensa, Abjatarin ja Saadokin luokse tuon asian takia. Mutta ei hän jättänyt seurakuntaakaan. Hän ei koskaan lakannut käymästä Herran huoneessa. Hän oli päättänyt: "Jos Herran huone on rukoushuone - ja jos hänen seurakuntansa on siellä, missä hänen läsnäolonsa tulee esille - silloin minun rukouspaikkani on Herran huone. Minä olen kääntänyt sydämeni etsimään hänen kauneuttaan kunnes minä saan tuntea hänet. Minä kiinnitän silmäni häneen kunnes näen jotain, mikä vetää minua puoleensa niin, että lopultakin olen tyytyväinen."

Niin Daavid meni omaan kotiinsa ja rukoili: "Herra, kuule minun ääneni, kun minä huudan, armahda minua ja vastaa minulle" (Ps.27:7). Toisin sanoen: "Herra, minä haluan olla katkeamattomassa yhteydessä kanssasi. Mitä minun on tehtävä saavuttaakseni sen?"

Jumala vastasi yksinkertaisesti: "Etsikää minun kasvojani" (27:8). Miten Daavid suhtautui tähän? Hän vastasi: "Herra minä etsin sinun kasvojasi" (27:8).

Jumalan kasvot on hänen kaltaisuutensa, hänen peilikuvansa. Vastaamalla samoin kuin hän, Herra paljasti Daavidille kuinka saada tyydytys kaipaukselleen: heijastaen Jumalaa omassa elämässään. Hän neuvoi Daavidia: "Opi minusta. Etsi sanaani ja rukoile ymmärrystä Hengen kautta, niin voit olla minun kaltaiseni. Minä haluan, että sinä elämälläsi heijastat minun kauneuttani maailmalle."

Tämä ei ollut vain kehoitus rukoukseen, Daavid oli jo rukoillut seitsemän kertaa päivässä. Itse asiassa Daavidin rukoukset saivat hänessä aikaan halun päästä tuntemaan Herra. Ei, tämä kutsu Jumalalta oli saada aikaan kaipausta elämään, joka kokonaan heijastaa Jeesusta.

Ymmärräthän, että Golgatalla Jumala otti ihmisen kasvot. Jeesus tuli maan päälle ihmisenä, Jumala lihassa. Ja hän teki sen saadakseen tuntea kipumme, kiusauksemme ja koetuksemme kuten mekin, ja näyttää meille Isän. Raamattu kutsuu Jeesusta tarkalleen Jumalan kaltaiseksi. Hänellä on sama olemus kuin Jumalalla, Isällä (katso Hebr.1:3), "hänen olemuksensa kuva". Siis hän on sama kuin Isä kaikessa.

Aivan tähän päivään asti Jeesus on Jumalan kasvot tai hänen tarkka kaltaisuutensa maan päällä. Ja hänen kauttansa meillä on keskeytymätön yhteys Isän kanssa. Ristin kautta meillä on mahdollisuus "nähdä hänen kasvonsa", koskettaa häntä. Me voimme elää kuten hän eli, todistaen: "Minä en tee mitään muuta kuin, minkä näen ja kuulen Herralta."

Tänään kun Jumala sanoo: "Etsikää minun kasvojani," hänen sanoillaan on enemmän sisältöä kuin minään muuna aikana historiassa. Miksi? Koska miljoonat kyselevät tänään: "Mikä Jeesus?"

Kristus varoitti, että monia valhekristuksia tulee ilmestymään. Ja he tulevat juuri ennen hän tulemustaan aikojen lopulla. Jeesuksen opetuslapset kysyivät häneltä: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?" Ja Herra vastasi: "Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta" (Matt.24:3,5). Sitten Jeesus antaa nimenomaisen ohjeen: "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus' tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko' " (Matt.24:23).

En usko, että Paavali tässä puhuu häiriytyneistä ihmisistä, joilla on valkoiset viitat ja sotkuiset parrat väittäen: "Minä olen Jumalan poika." Ei, hän kuvaa eksyneitä saarnaajia, jotka saarnaavat erilaista evankeliumia ja erilaista kristusta. Paavali varoitti miehistä, jotka saarnaavat toista Jeesusta, sellaista, jota me emme ole saarnanneet .... vierasta evankeliumia. (2.Kor.13:22).

Samoin Jeesus varoitti: "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee...... eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut" (Mark.13:22). Nämä Jeesuksen sanat ovat aina hämmästyttäneet minut. Olen kummastellut: "Kuinka on mahdollista, että joku voi eksyttää valitut kerskumalla olevansa Kristus? Sellaista henkilöähan ei otettaisi täydestä."

Mutta Jeesus ja Paavali eivät ainoastaan puhu ihmisistä, jotka väittävät omaavansa jumalisia voimia. He viittaavat myös liikkeisiin, jotka sanovat edustavansa Kristuksen kaltaisuutta, mukaan lukien uudet Jeesus-liikkeet. Se on sitä, kun ihmiset sanovat, että täällä on Jeesuksen kasvot. Tällaiseltä hän näyttää. Me olemme löytäneet tosi Jeesuksen, antakaa meidän näyttää hänet teille sellaisena kuin hän on.

Noita liikkeitä ei ole johtamassa jotkut mielipuolet, vaan koulutetut henkilöt, jotka tietävät kuinka saavuttaa massoja. Nuo hienosti puhuvat opettajat eivät alistu Raamatun auktoriteettiin eivätkä usko rukouksen voimaan. He esiintyvät ikäänkuin valon enkeleinä ja esittävät uutta, valaistua oppia, jonka he sanovat heijastavan Jeesusta. He saavat erikoisesti mukaansa nuoria, jotka ovat kyllästyneet kuolleeseen uskontoon, jota he ovat kokeneet omassa seurakunnassaan.

Paavali varoittaa meitä selvin sanoin sellaisista saarnaajista: "...turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta.... sellaiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi" (2.Kor:11;3,13).

Tämä uusi liike sanoo "ajattelevansa uudelleen kristillisyyttä". Se alkoi noin kymmenen vuotta sitten pieninä ryhminä, jotka muodostuivat jonkinlaisen harhakuvan saaneista uskovista, joita "syntisystävällinen" megakirkkoliike ei tyydyttänyt. Eräs reportteri kuvaa liikettä sanalla "mega burnout" ja sanoo liikkeen koostuvan nuorista, jotka ovat kyllästyneet itseriittoisuuden pintapuoliseen evankeliumiin.

Barna Group:in kyselystä kävi ilmi, että noin 10 - 20 miljoonaa uudestisyntynyttä uskovaa on lakannut käymästä kirkossa USA:ssa, juuri niin sanotuista suurista ikäluokista. He sanovat olevansa etsijöitä ja halusivat päästä seurakuntaan, joka varjelisi iPodeista, TiV:sta, Xboxeista, kilpailusta ja suuruuden tavoittelusta. Mutta he sanovat, että kirkko petti heidät. Se ei ollut ensinkään turvapaikka maailmalta, vaan se oli niinkuin Disney World rullaluistimineen, urheiluseuroineen, ravintoloineen, pelihuoneineen - juuri kaikkea sitä, josta he halusivat päästä eroon.

Eräs kirjoittaa: "Meille kerrottiin, että kaikki tämä oli sitä varten, että se saisi "etsijät" mukaan. Mutta me kysyimme: "Saada heidät mukaan, mutta mihin?" Me etsimme Raamatusta, mutta emme löytäneet näissä kirkoissa mitään, joka olisi vähänkään muistuttanut Apostolien Tekojen seurakuntaa."

Totuus on se, että useimmat etsijät aivan vilpittömästi etsivät Kristuksen kasvoja. He etsivät kaikkialla seurakuntaa, jossa he saisivat tuntea Jeesuksen läsnäoloa - Jumalan sanan Kristuksen. He etsivät saarnaajia, jotka ainoastaan haluavat olla Jeesuksen kaltaisia, eikä viekkaita miehiä, jotka tarjoavat sekoitettua evankeliumia. He haluavat seurakunnan, joka on todellisuuteen perustuva - ei hyviä tunteita aikaansaavia luentoja siitä, kuinka saavuttaa huippukykynsä, vaan sieluja voittavia sanomia Jumalan sydämeltä, jotka paljastavat synnin ja murtavat sen voiman heidän elämässään.

Monet noista harhakuvan saaneista liittyvät nyt tuohon "nousevakirkkoliikkeeseen". Dallasilainen sanomalehti kuvaa tuota liikettä tällä tavalla "Monissa 'Nousevakirkkoliikkeissä' on piirteitä erilaisista uskonnollisista perinteistä, erikoisesti katolisuudesta ja itäisestä ortodoksista. Jotkut ovat ottaneet keskiaikaista mystiikkaa, kuten labyrintissä kävelyä. Se on ikäänkuin itsevalinta ja sekoita tyyliä ja painottaa yhteisö- ja yhteiskunta oikeudenmukaisuutta. Helvettiä ei hyväksytä, koska se tekee Jumalasta kiduttajan" Sellaiset seurakunnat käyttävät kuvia, kynttilöitä, suitsukkeita ja muita esineitä palvelusmenoissaan.

Monet näistä seurakunnista ovat yhteydessä keskenään internetin blogien kautta, ja liike leviää myös jo vanhempiinkin uskonsuuntiin. Heidän yleinen väitteensä on: "Me yritämme saada uudelleen yhteyttä Jeesukseen - radikaaliseen Jeesukseen." " Me haluamme antaa Kristukselle humaanisemmat kasvot." "Yrittäkäämme yhdessä selvittää Jeesus." Ei! He laittavat omat kasvonsa Kristukselle, se ei ole Raamatun Kristus. Teologia, käsitys Jeesuksesta on heille yhteisesti neuvoteltavissa. He yllyttävät käyttämään mielikuvitusta ymmärtämään, mitä Jeesus sanoo. Eräs heidän päämiehistään sanoo: "Selkeys on hyvä, mutta joskus mystillisyys on vielä parempi."

Ajattele, mitä tässä sanotaan. Selkeä ilmaisu on raamatullisen kristillisyyden perusta. Mikään ei voi olla sen selvempää kuin Paavalin ilmoitus Raamatun Kristuksesta. Hän varoittaa: "Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännyitte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristää Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. .... jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. .... Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut" (Gal.1:6-12).

Ajattele nyt , mitä tämä "nousevakirkkoliike" sanoo, kun se panee mystillisyyden selkeyden edelle. Tuo sana tarkoittaa salaista, epäselvää, peiteltyä yritystä herättää mielenkiintoa. Paavali sanoo sitä Kristuksen evankeliumin vääristelyksi. Jumalalle on kelvollista vain Raamatun ilmaisema Jeesus. Ja Paavali varoittaa varmuudella: "Vaikka enkeli taivaasta saarnaisi uutta evankeliumia, se on väärää evankeliumia, suoraan helvetistä. Olkoon sen saarnaajat kirotut."

Minulla on myös vakava varoitus jokaiselle nuorelle saarnaajalle ja totuudenetsijälle, joka surffaa internetissä tai kirjakaupoissa. Sieltä löytyy kirjoja, kirjoituksia ja blogeja uudenlaisesta kristinuskosta; ne ovat hienosti kirjoitettuja esityksiä. Mutta olkaa varovaisia: syöttinä on käytetty Jeesusta, mutta se on erilainen Jeesus. Ellet todella tunne Jumalan sanan Jeesusta, sinut tullaan eksyttämään.

Yli 50 vuoden sananpalvelun aikana olen nähnyt kaikenlaisten väärien oppien tuulien ja vivahteitten tulevan esille. Ne saavat aina mukaansa seuraajia, ja sitten muutaman vuoden jälkeen ne häviävät, jättäen jälkeensä monia haaksirikkoutuneita uskovia. Ja tätä jo tapahtui ennen internetin käyttöön tuloa. Nyt demoniset opit leviävät internetin ansiosta ympäri maailmaa hetkessä.

Tuo "nousevakirkkoliike" ei tule lopettamaan. Se tulee kehittämään eri muotoja, kunnes kaikki Jeesuksen ennustukset toteutuvat. Eniten minua murehduttaa se, että tuhannet sananpalvelijat ottavat oppia näiltä "sivistyneiltä ääniltä". Monet eksytetään ja he alkavat saarnata oman mielikuvituksensa Jeesusta, koska he ovat luopuneet Jumalan kasvojen etsimisestä ja ottaneet oppinsa uudesta radikaalisesta teologiasta. Jumalan sanan saarnaamisen sijaan he saarnaavat radikaalia Jeesusta, joka vastustaa sotaa, joka on vallankumouksellinen, ja joka pyyhkii pois köyhyyden.

Joka on lukenut Evankeliumit, tietää, mitä Jeesus on sanonut kaikista näistä asioista. Jeesus rakasti köyhiä ja käski seurakuntansa huolehtia leskistä ja orvoista. Meidän elämästämme tulee kuvastua Kristuksen rakkaus maailmalle. Mutta 'nousevakirkkoliike' on peilin tilalle laittanut kanvaasin. Je he sanovat, että he voivat maalata sellaiset Jeesuksen kasvot kuin katsovat parhaakseen. Tämä on suora hyökkäys Kristuksen jumaluutta vastaan, ja tarkoitus tuoda Kristus ihmisen tasolle. Minä näen tämän vihollisen viimeisenä hyökkäyksenä seurakuntaa vastaan ennen Jeesuksen tulemista.

Mitä meidän pitää tehdä Golgatan veristä Kristusta rakastavina? Jumala antaa meille saman vastauksen kuin hän antoi Daavidille, kun tämä jumalinen mies oli epäjumalan palvelijoiden ympäröimänä: "Etsi minun kasvojani." Tämän on oltava meidän elämämme ainoa halu. Meidän tehtävämme on olla jatkuvassa keskeytymättömässä yhteydessä Kirkkauden Kristuksen kanssa - etsiä ja tutkia hänen Sanastaan Jeesuksen kauneutta, kunnes me tunnemme hänet ja tulemme tyydytetyiksi.

Ja me teemme sen vain yhtä tarkoitusta varten: että tulisimme hänen kaltaisekseen! Että meistä tulee hänen kuvansa, niin että ne, jotka etsivät tosi Kristusta, saavat nähdä hänet meissä. Kaikki evankeliointi, sielujen voittaminen, lähetystyö ovat turhaa, ellemme me katso Jeesuksen kasvoihin ja ellemme me kaiken aikaa muutu hänen kuvakseen. Vain sellainen uskova voi koskettaa ihmisten sieluja. Ja Jeesus on kutsunut meidät heijastamaan kasvojaan kadotetulle maailmalle, joka ei tunne häntä.

Kun luin hiljattain näistä asioista, minä huusin: "Mitä he ovat tehneet meidän rakkaalle Jeesuksellemme." Mutta Henki kuiskasi minulle: "Älä murehdi. Sinä tiedät kuinka tämä tulee päättymään. Taivaat aukeavat, ja Kuningasten Kuningas ja Herrain Herra tulee valkoisen hevosen selässä. Hän tulee hallitsemaan rautaisella valtikalla. Ja hän ottaa kiinni jokaisen väärän profeetan, ja hän surmaa miekallaan jokaisen Kristuksen vastustajan."

Jokainen polvi tulee notkistumaan tuona päivänä, kun me näemme hänen kasvonsa!