On aivan sama, millaisessa hädässä olet, et yksinkertaisesti selviä siitä omin avuin.

Ymmärtääksemme, miten Jumala päästää meidät nöyryytyksestä, meidän on tutkittava, miten hän vapautti Israelin heidän orjuudestaan. Raamattu sanoo: ”Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille”(1 Kor.10:11).

Kaikki, mitä Israelille tapahtui: orjuus, koetukset ja vapautus Egyptistä, ovat todistuksia ja esimerkkejä meille tänään.

Herra sanoi Moosekselle: "Minä olen nähnyt kansani kurjuuden Egyptissä ja kuullut heidän huutonsa sortajainsa tähden; niin, minä tiedän heidän tuskansa. Sen tähden minä olen astunut alas vapauttamaan heidät …”(2 Moos.3:7-8).

Jumalan sana sanoo tässä selvästi: ”Minä tiedän heidän tuskansa”. Rakas lukijani, jos tämä ei lohduta sinua omassa tuskassasi, ei sitten mikään. Herrahan sanoo: ”Minä tiedän, mitä joudut käymään läpi, mutta taistelu ei ole sinun. Paholainen on liian kova pala sinulle. Siksi olen tullut alas vapauttamaan sinut.”

”Minä olen Herra, ja minä vien teidät pois egyptiläisten sorron alta ja vapautan teidät orjuudesta ja pelastan teidät ojennetulla käsivarrella ja suurilla rangaistustuomioilla. Niin minä otan teidät kansakseni ja olen teidän Jumalanne; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka vien teidät pois egyptiläisten sorron alta. Ja minä johdatan teidät siihen maahan, jonka minä olen kättä kohottaen luvannut antaa”(2 Moos. 6:6-8).

Koeta vain vapauttaa itsesi, unelmoi, laskelmoi ja käytä vääriä keinoja, lopulta kuitenkin Jumala sanoo: ”Minä sen teen”.

Kun Daavid meni jättiläistä vastaan, hän sanoi: ”Ja koko tämä suuri joukko tulee tietämään, ettei Herra anna voittoa miekan eikä keihään voimalla; sillä sota on Herran" (1 Sam.17:47).

Daavid ei ottanut asioita omiin käsiinsä ja sanonut: ”Minä rohkaisen itseni ja teen sen omin voimin.” Ei! Hän tiesi, että taistelu oli Herran.
 

Psalminlaulaja kirjoittaa: “Hyvä oli minulle, että minut nöyryytettiin: niin minä opin sinun käskysi”(Ps.119:71). Ihmettelet varmaan laillani: ”Minkälaista teologiaa tämä on? Onko tosiaan hyvä joutua nöyryytetyksi?”

Hepreankielellä sana nöyryytys tässä tarkoittaa ”suostutettu, kuritettu, saastutettu, loukattu, nöyryytetty, heikennetty, masennettu”. Kun laitat näitä merkityksiä edellä olleeseen lauseeseen, siinä lukeekin: ”On hyvä, että minua kuritettiin, nöyryytettiin, heikennettiin, masennettiin, jotta voisin oppia Herran asetukset”. Sana asetus merkitsee ”kaiverrettua lakia”. Psalminlaulaja sanoo siis: ”On hyvä, että jouduin menemään näiden vaikeuksien läpi, koska niiden aikana Jumala kaiversi lakinsa ja tiensä sydämeeni.”

Herra sallii matkallamme koetuksia tutkiakseen meitä, mutta se ei ole hänen varsinainen päämääränsä. Koettelemuksien tarkoitus on opettaa meitä vaeltamaan oikein hänen edessään. Raamattu sanoo: ”Monta on vanhurskaalla kärsimystä, mutta Herra vapahtaa hänet niistä kaikista”(Ps.34:19). Psalminlaulajan mukaan kärsimysten päämäärä on antaa meille opetus.

Yksi lähettipariskunta kirjoitti tilanteestaan eräässä Afrikan valtiossa, jossa he olivat työssä. Se on maailman köyhimpiä maita. Olot ovat koko ajan vain kiristyneet verisen sisällissodan takia.

Lähetit ajoivat kuorma-autolla tähän epätoivoiseen maahan, mukanaan naapurimaan uskovia. He vievät sinne tarvikekuormaa. Heidän piti olla illalla mukana yhdessä kokouksessa aivan rajan tuntumassa. Kahdeksisen kilometriä ennen rajaa auto alkoi hidastua. Vaikka kuljettaja kuinka yritti antaa kaasua, auto vain hiljensi vauhtiaan. Tiimi oli tosi pettynyt katsellessaan edellä ajavan auton vähitellen häipyvän kaukaisuuteen.

Lopulta tiimi saapui rajalle, ja silloin juuri auton moottori sammui eikä suostunut inahtamaankaan. Kaikki tiimissämme ihmettelivät: ”Herra, mitä tämä tarkoittaa?” Yhtäkkiä rajavartijat alkoivat juosta ympäriinsä, huutaen kiihtyneinä. ”On tapahtunut räjähdys aivan rajan tuolla puolen! Yksi sotaa käyvistä sissijoukoista oli räjäyttänyt auton, joka juuri ylitti rajaa. Lähettitiimi käsitti, että kyseessä oli auto, joka oli ollut aivan heidän edessään. Jos lähetyksen kuorma-auto olisi toiminut kunnolla, heidänkin kimppuunsa olisi hyökätty.

Seuraavana aamuna lähetyksen autoa ajanut väänsi virta-avainta startatakseen, eikä mitään vikaa ollut. Itse asiassa auto kulki aivan erinomaisesti lopun matkan. He huomasivat, että Jumalan päämäärä oli täyttynyt tämän vaikean tilanteen kautta.
 

Vapahtajamme on nyt kirkkaudessa ihmisenä. Hän on elävä henkilö, jolla on liha, luut, hiukset ja silmät, vaikka hän on Jumala. Me olemme maassa, mutta silti hänen Henkensä asuu meissä: ”Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: ’Abba! Isä!’ "(Gal.4:6).

Maailmassa toimii kuitenkin myös toinen henki, antikristuksen henki. Yhtä varmasti kuin Kristus on antanut meille Henkensä, samoin maailmassa on antikristuksen henki, joka valmistaa sydämiä Synnin ihmisen tulolle!

”Ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa”(1 Joh.4:3). Johannes sanoo tässä: ”Olet kuullut antikristuksen tulosta. Siitä on opetettu ja saarnattu, ja siksi osaat odottaa hänen ilmestymistään. Rakas lukijani, herää, koska antikristuksen henki toimii jo!”

Ymmärrä, ettei antikristus yhtäkkiä ilmesty näyttämölle ja saata ihmiskuntaa haltioihinsa. Pikemminkin hänen henkensä toimii jo nyt ihmeellisesti. Hän asettaa kuninkuutensa kylmiin, maailman kanssa sovinnon tehneiden sydämiin. Kun hän vihdoin ilmestyy, huomataan, että maailma on jo valmiina häntä varten niissä sydämissä, jotka hän jo omistaa!

Juuri nyt näemme antikristillisen mielialan kasvavan. Pian siitä syntyy vuolas virta ja lopulta laaja valtameri. Antikristuksen henki hyökkää nytkin monen luopuneen uskovan sydämeen. ”Miten niin?” kysyt. ”Miten kukaan uskova voisi kääntyä antikristuksen puolelle? Siksi, että he ovat samanmielisiä hänen kanssaan.

Johannes kirjoittaa: ”Älkää rakastako maailmaa, älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta… Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niin kuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika”(1Joh.2:15- 18).

Johannes varoittaa siis niitä, jotka edelleen rakastavat tämän maailman asioita. He ovat avanneet itsensä antikristuksen hengelle. Johannes sanoo: ”Te tiedätte, että nämä ovat viimeisiä päiviä, koska niin monet ovat täynnä kateutta, antikristuksen henkeä.”
 

”Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut”(Heb.12:11).

Jumala puhuu omasta sydämestään samoin kuin meidänkin sydämestämme. Kuritus ei ole hänelle mieleen, vaan aiheuttaa kipua ja murhetta. Kun Jumala sitten joutuu lukemaan tuomionsa, hän on lastensa suojana samalla, kun kurittaa heitä. Hän etsii heistä pienintäkin surua tai katumusta ja reagoi ensimmäiseen orastavaan merkkiin. Hän haluaa sanoa: ”Riittää, ei enempää. Sinun rankaisemisesi sattuu minuun liikaa.”

Rakas lukijani, sinun täytyy päästä käsittämään tätä Jumalan tuskaa. Kun toiset yrittävät haavoittaa sinua, sinun täytyy mennä ajatuksinesi rukouskammioon ja sanoa: ”Voi, Herra, tahdon rukoilla vihollisteni puolesta, noiden, jotka tahtovat satuttaa minua.”

Jumala rakastaa katujen kaikkein pahimpia, kauheimpia syntisiä. Jos hän rakastaa heitä, kuinka paljon enemmän hän rakastaakaan toista uskovaa, joka satuttaa sinua ja on tehnyt itsestään sinun vihollisesi?

Ehkäpä olet jo ymmärtänyt, kuinka kaukana me olemme Jumalan sydämestä. Meillä on vielä paljon opittavaa siitä. Ei Jumala iloitse tuomiosta. Ei hän saa iloa pahojen tuhoamisesta, eikä omien lastensa kurittamisesta. Päinvastoin, se sattuu häneen kauheasti.

Kerronpa, mistä Herra iloitsee:

”Kuka on Jumala, niin kuin sinä olet, joka annat pahat teot anteeksi ja käyt ohitse perintösi jäännöksen rikosten? Ei hän pidä vihaa iäti, sillä hänellä on halu laupeuteen. Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen”(Miika 7:18- 19).

Kiitos Jumalalle hänen rakkaudestaan, joka on avoinna kaikille. Hän iloitsee armahtamisesta.

Paavali kiittää Jumalaa niistä, jotka pysyvät vakaina vaarallisina aikoina. Tämä pyhä jäännös nousee antikristillistä henkeä vastaan ja seisoo vahvana. Heitä ei voi voittaa. Päinvastoin, he voittavat maailman, lihan ja pahan.

”Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, …sen tähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen, … Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme. Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa”( 2 Tess.2:13- 17).

Tämä pyhä jäännös rakastaa totuutta eikä pelkää moitetta. He tutkivat itseään Jumalan sanan valossa ja antavat sen käydä läpi aivan ytimiin asti. Rakas lukijani, jos annat sydämesi olla avoin totuudelle eli edelleen rakastat Jumalan sanaa, Herra varjelee sinua.

”Jotka Herraan turvaavat, ovat kuin Siionin vuori: se ei horju, vaan pysyy iankaikkisesti. Vuoret ympäröivät Jerusalemia, ja Herra ympäröitsee kansaansa, nyt ja iankaikkisesti. Sillä jumalattomuuden valtikka ei saa vallita vanhurskasten arpaosaa, että vanhurskaat eivät ojentaisi käsiänsä vääryyteen”(Ps.125:1-3).

Antikristillisellä hengellä on valtikkansa, merkittävä arvovalta. Hänen voimansa ja hallituksensa ei pysty kuitenkaan sinuun, koska olet osa Jumalan pyhää jäännöstä.

”Minä olen kirjoittanut teille…, sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet sen, joka on paha”(1 Joh. 2:14).

”Sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme”(1 Joh.5:4).

Antaa antikristuksen hengen tulla vain. Ei se sinua liikuta, koska perustuksesi on vahvasti Jumalan sanan totuudessa. Sinut löydetään Jumalan kodista, palvomassa puhtaalla sydämellä ja uskosi voittaa kaiken, mitä vihollinen tuo sinua vastaan.
 

Ensimmäinen kohta tässä Jumalan ”kaksinkertaisessa tuskassa” on, kun teemme syntiä hänen läsnäolossaan, vastoin hänen kirkkauttaan ja rakkauttaan. Ei synti itsessään niin murehduta Jumalaa, vaan sen seuraukset, jotka hän tuntee. Jumala tietää, että syntimme ajaa meidän ahdistukseen ja kurjuuteen.

Toinen kohta Jumalan ”kaksinkertaisessa tuskassa” on, että syntimme pakottaa hänet pitämään sanansa meidän tuomiostamme. Hänen täytyy siis toisaalta olla tukenamme rakastavana Isänä ja kuunnella tuskan huutoamme, kun hän kurittaa meitä tarkoituksenaan saada aikaan meissä jumalista luontoa.

Erään kerran jouduin kriisiin, omien mahdollisuuksieni loppuun. Minusta oli puhuttu parjaavasti. Kun sitä oli kestänyt aikansa, menin Jumalan eteen muistuttamaan häntä omasta sanastaan:

• ”Väärä todistaja ei jää rankaisematta, ja joka valheita puhuu, se hukkuu”(San.19:9). 
• ”Paha kuuntelee häijyjä huulia, petollisuus kuulee pahoja kieliä”(San.7:4).

Jonkin aikaa tämän jälkeen rukoilin epätoivoisena: ”Voi, Jumala, kuinka kauan annat tämän jatkua? Nämä valheet muuttuvat matkallaan niin paljon, etten tunne niiden sisältöä päivästä toiseen. Sinä olet minun puolustajani, Herra, ja sinä sanot kostavasi kansasi puolesta. En kuitenkaan näe sinun tekevän yhtään mitään minun oikeuteni hyväksi.”

Kun ajattelin itseeni kohdistuvia parjauksia, aloin ajatella muita ahdistettuja pastoreita ja seurakunnan työntekijöitä. Tänäkin päivänä on paljon hurskaita ihmisiä, jotka kohtaavat kauheata tuomitsemista, koska heitä vastaan on puhuttu pahoja sanoja.

”Miksi, Herra?” rukoilin. ”Miksi annat omiesi joutua jatkuvasti loukkauksiin?”

Herra vastasi: ”David, minä olen laupias, pitkämielinen ja hidas vihaan, koska se aiheuttaa kipua itselleni, kun joudun ulosmittaamaan tuomioni. Jos voisit tuntea tuskani, et koskaan, koskaan haluaisi nähdä tuomioni langettamista. Ymmärtäisit, miksi odotan niin kauan, ennen kuin lasken sen alas. Tiedät, kuinka tuskallista on kurittaa lapsiasi. Sama se on minullakin. Minusta on kauheaa kurittaa niitä, joita rakastan.”
 

”Silloin Herra sanoi Moosekselle: ’Mene, astu alas, sillä sinun kansasi, jonka johdatit Egyptin maasta, on turmion tehnyt. …He tekivät itselleen valetun vasikan. Sitä he ovat kumartaneet ja sille he ovat uhranneet… Minä näen, että tämä kansa on niskurikansa. Anna minun olla, että vihani leimahtaisi heitä vastaan, hukuttaakseni heidät; mutta sinusta minä teen suuren kansan’ "(2 Moos.32:7- 10)

”Mutta Mooses rukoili armoa Herralta, Jumalaltansa, ja sanoi: "Herra, miksi sinun vihasi syttyy omaa kansaasi vastaan, jonka olet vienyt pois Egyptin maasta suurella voimalla ja väkevällä kädellä? ... Käänny vihasi hehkusta ja kadu sitä turmiota, jonka aioit tuottaa kansallesi … Niin Herra katui sitä turmiota, jonka hän oli uhannut tuottaa kansallensa”(2 Moos.32:11 -14).

Lukiessaan tätä kohtaa monet uskovat antavat Moosekselle armollisemman leiman kuin Jumalalle. He ajattelevat: ”Mooses rukoilee suurta armoa Israelin kansalle, kun taas Jumala on valmis tuhoamaan heidät.” Mikään ei voisi olla kauempana totuudesta. Mooses saattoi rukoilla sillä tavalla vain, koska hän tunsi Jumalan armollisen sydämen.

Jumalan oikeudenmukaisuus vaati, että kansa olisi tuhoutunut, mutta Mooses tiesi sen pahoittavan hänen mieltään aivan liikaa. Niinpä hän kohotti Jumalan puoleen tämän anomuksen: ”Tiedän, että sinun oikeudentuntosi itkee ja näiden uppiniskaisten ihmisten tulisi joutua tuhon omaksi. Tiedän kuitenkin, ettet voi kestää sitä kipua, minkä sen tekeminen tuottaa sinulle. Minä tunnen sinun sydämesi, Jumala ja tiedän, ettet voi tuhota Israelia, koska rakastat sitä.”

Raamattu sanoo, että Jumala ”katui”, mikä tarkoittaa, että hän muutti mielensä Israelin tuomitsemisesta. Hän ei tuhoaisi heitä. Sen sijaan kansa joutuisi kuolemaan erämaassa. Vaikka kansa jatkaisikin Jumalan tuskastuttamista epäuskollaan vielä kolmekymmentä kahdeksan vuotta, Herra silti suojelisi heitä, johtaisi heitä, ruokkisi heidät ja vaatettaisi heitä heidän kuolinpäiväänsä asti.
 

Kun Paavali ensin opetti vanhurskauttamista uskon kautta, seurakunta järkyttyi. Uutinen oli aivan uskomaton aikanaan. Itse asiassa jotkut teologit vastasivat: ”Jos saan anteeksi, jos Jumala on niin armollinen, että antaa minulle anteeksi yksin uskon kautta, niin tehkäämme lisää syntiä. Niin Jumala saa nauttia antaessaan minulle enemmän armoaan!” Nuo teologit eivät ymmärtäneet evankeliumia.

Ristin tähden Jumala piti meidän vanhan ihmisemme pois pyyhityksi. Paavali kysyi: ”Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? (Room.6:1) ja hän jatkoi nopeasti: ”Pois se!” Uskon, että Paavali sanoi: ”Miksi kenenkään uskovan, joka on päässyt vapaaksi sellaisesta kuolemasta, pitäisi enää palata ja herättää ruumistaan eloon? Miksi mennä takaisin syntielämään, kun Jumala tahtoo ottaa pois kaiken syyllisyyden ja tuomion ja antaa turvan ja rauhan? Nyt, ristin tähden, voit palvella Herraa ilolla ja riemulla ja totella häntä uudessa pakossa, nimeltä rakkaus.”

”Niin”, kysyt, ”pitääkö meidän siis ottaa vastaan Jeesuksen vanhurskaus pelkän uskon kautta?” Kyllä, ehdottomasti! Siitä on kyse kristityn vaelluksessa. Se on lepäämistä siinä, minkä Jeesus suoritti.

Vanha ihmisemme on kuollut, ja uusi ihminen on Jeesus. Kun luotamme uskossa häneen, Jumala hyväksyy meidät ehdoitta. Hän pitää meitä vanhurskaina, hänen rakkaan Poikansa syliin piilotettuina. Niinpä, kun teet syntiä tai lankeat, juokse nopeasti Asianajajasi, Puolustajasi luokse. Tunnusta hänelle rikkomuksesi ja lepää hänen vanhurskaudessaan.

Saatat kysyä: ”Eikö tässä opissa ole mitään sijaa hyville töille?” Tietenkin on, mutta tällä ehdolla: ”Hyvät työt eivät voi pelastaa sinua, vanhurskauttaa sinua ja tehdä sinua hyväksytyksi Jumalan edessä. Ainoa asia, joka sinut pelastaa, on uskosi siihen, mitä Jeesus on tehnyt!

Mitä Jeesus siis teki? Hän pelasti sinut, antoi sinulle anteeksi ja hyväksyi sinut synnissä, lankeamisissa ja kaikessa. Jumala näkee sinut nyt vain Jeesuksessa Kristuksessa. Siksi meidän pitää mennä Vapahtajamme luo aina, kun lankeamme. Veri, joka lunasti ja puhdisti meidät ensimmäisen kerran, kun tulimme Jeesuksen luo, on se sama veri, joka edelleen varjelee meitä siihen asti, kunnes hän palaa.

Tämän turvan mukana seuraa korkeampi pakko tehdä kaikki tekomme hänen voimassaan, ei omassamme. ”Jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää”(Room.8:13).
 

Kun tulimme ensin uskoon Kristuksessa, uskoimme saaneemme syntimme anteeksi. Uskoimme, että meidät hyväksyttiin. Silloin saatoimme hyljätä syyllisyyden ja sanoa: ”Olen pelastunut yksin uskon kautta siihen, mitä Jeesus teki hyväkseni ristillä”.

Sitten, matkamme jatkuessa Jeesuksen kanssa, me teimme uusia tottelemattomuuden tekoja. Syntimme murskasivat meidät, ja pian me kadotimme näkyvistämme ristin. Yritimme päästä omavanhurskauteen, saada takaisin Jumalan suosion yrittämällä kovemmin. Sitten elämästä tuli painajaisunien kaltainen. Jouduimme synnin ja sen tunnustamisen, synnin ja sen tunnustamisen karuselliin.

Väliin näytämme käyttäytyvän kuin uskoisimme voivamme pelastaa itsemme yrittämällä kovempaa. Ajattelemme, että voisimme muotoilla lihamme uudelleen ja Jumala olisi sitten mielissään. Pian teemmekin työtä vanhan ihmisemme kanssa, jotta siitä muotoutuisi voittoisa Kristuksen seuraaja.

Jotkut uskovat sanovat: ”Maksoin korkean hinnan voitosta, jonka saavutin. Jouduin kokemaan monta kipua ja tuskaa. Paastosin, rukoilin ja pystyin menestyksekkäästi luopumaan himoistani ja synnillisistä haluistani.

Onko kuuliaisuuteen pyrkimiseni minkään arvoista Jumalalle? Pitääkö hän kaikkea omaa vanhurskauttani, kovaa työtäni vain likaisena vaatteena?” Kyllä, se kaikki on lihallista, eikä mikään siitä kestä Jumalan edessä. On vain yksi kelpaava vanhurskaus ja se on Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus.

”Sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle”(Room.10:3).

Ainoa tie päästä Jumalan hyvän armon alle on tunnustaa totuus: ”Minun lihassani ei ole mitään hyvää. Mikään hyvissä töissäni ei riitä pelastukseksi. En pysty tulemaan vanhurskaaksi minkään kautta, mitä teen omin voimin. Minun vanhurskauteni on ainoastaan Kristuksessa.” Paavali puhuu vanhurskauden lahjasta: ”Paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta”(Room.5:17).

Paavali antaa meille listan niistä, jotka eivät peri Jumalan valtakuntaa:

”Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa(1 Kor.6:9 - 10).

Sitten apostoli lisää: ”Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä”(1 Kor. 6:11).

Miten nämä ihmiset pelastuivat noin hirveistä synneistä ja tulivat vanhurskaiksi Jumalan edessä?
Mitä heille tapahtui, etteivät he enää olleet pahoja, vaan pikemminkin Jumalan hyväksymiä?

Ensinnäkään, Jumala ei kunnioita henkilöitä. Häntä ei häikäise henkilön arvonimi tai maallinen kunnia, oli hän sitten kuningas, kuningatar, presidentti tai pääministeri. Toisekseen Jumalaa ei ihastuta meissä oleva hyvyys: pitkät rukoukset, paastoaminen, kymmenysten maksu, Raamatun lukeminen, hyvää tarkoittavat teot. Mikään näistä ei tee meistä vanhurskaita tai hyväksyttäviä Jumalan edessä. Jopa meidän ”hyvä” lihamme, luonteemme, puheemme, ajatuksemme ja tekomme, ovat löyhkä hänen sieraimissaan, jos niitä käytetään omavanhurskauden saamiseen.

Kun Jeesus meni ristille, hän ristiinnaulitsi meidän ”vanhan ihmisemme”. Jäljelle jäi vain yksi ihminen, se ainoa, jonka kanssa Jumala on tekemisissä. Se on hänen oma Poikansa. Kun Jeesus sai työnsä valmiiksi maan päällä ja istuutui Isän oikealle puolelle, Jumala sanoi: ”Tästä lähtien pidän sinua ainoana vanhurskaana ihmisenä. Jokaisen, joka haluaa tulla tyköni, on tultava sinun kauttasi, Poikani kautta. Kaikkien, jotka haluavat olla vanhurskaita, on hyväksyttävä sinun vanhurskautesi, ei mitään muuta.”

Meidät siis hyväksytään Jumalan silmissä vain uskossa Kristukseen ja hänen täytettyyn työhönsä: ”Sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa”(Ef.1:6).

Näetkö nyt, kuinka tärkeätä on olla Jeesuksen kanssa, tulla hänen luokseen heti, kun olet langennut? Sinun pitää oppia juoksemaan hänen turviinsa, itkien: ”Jeesus, minä lankesin!” En selviä tästä. Isä ei tunnista minua, paitsi, jos tulen hänen luokseen Sinussa!”